Pitäisikö vessapassilla päästä aina vessaan?
Sain taas tänään oikein kunnon paskamyrskyn niskaani, kun en päästänyt yhtä vessapassia näyttänyttä asiakasta henkilökunnan vessaan. Sori nyt vaan, mutta työpaikallani on yksi ainoa vessa eikä sinne voi päästää ketä tahansa kulkijaa, joka voisi varata vessan omaan käyttönsä ties kuinka pitkäksi ajaksi ja jonka jäljiltä vessa voisi olla aivan törkeässä kunnossa. Sitä paitsi vessa sijaitsee sellaisessa paikassa, että jonkun henkilökuntaan kuuluvan pitäisi olla koko ajan vessan oven takana varmistamassa, että vessaan mennyt ei livahda sieltä mihinkään.
Vessapassi ei ole muutenkaan ongelmaton: Sen voi saada ihan kuka tahansa joka liittyy jonkun sopivan yhdistyksen jäseneksi, eikä mitään diagnooseja tms. kysytä. Vessapassin voi myös väärentää helposti, eikä läheskään kaikki edes tiedä miltä vessapassin kuuluisi näyttää. Jos vessapassilla pääsisi vessaan kaikkialla, miksi varkaat ja muut rikolliset jättäisi tilaisuuden hyödyntämättä?
Kommentit (7)
Tätä olen itsekin miettinyt. Meillä (vaateliike) ei ole lukollista kaappeja, joihin saisimme tavarat. Myymälän ainut vessa on lukollisessa taukotilassa. Iltaisin myyjiä on 1-2kpl ja ei siinä oikein kerkeä tai edes voi olla vessapoliisina. Hyvä, jos edes itse pääsee työpäivän aikana vessaan. Jos päästäisin jonkun vessaan, niin hän menisi taukotilaan ja pääsisi käsiksi myyjien henkilökohtaisiin tavaroihin ja esim. Työpaikan talon sisäisiin ohjeistuksiin ja vaikkapa nyt kuukausiraportteihin, myyntitavoitteisiin yms.
Tätä asiakkaat eivät kuitenkaan ymmärrä. Kun pitää päästä kauppakeskuksessa juuri sen myymälän vessaan, johon itse haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Toivon että saat joskus suolistosairauden tai muun vastaavan, jonka takia joudut jatkuvasti varmistelemaan että julkisella paikalla liikkuessa vessa on lähettyvillä
Avaatko sinä ovesi ja päästät vessaasi jonkun epämääräisen narkkarin, joka soittaa ovikelloasi ja näyttää vessapassia?
Vessapassissa ei ole edes nimeä, joten sitä voi käyttää ihan kuka tahansa.
Vessapassi ei ole mikään automaattinen oikeus päästä yhtään mihinkään.
Jos liikkeessä on olemassa säännöt joiden mukaan turvallisuussyistä ei asiakkaita päästetä liikkeen työntekijöille tarkoitettuihin tiloihin mm. vessaan, niin silloin ainoatakaan asiakasta ei päästetä työntekijöille tarkoitettuihin tiloihin turvallisuussyistä.
Koskaan kun ei tiedä mitä sieltä takaa häviää tai kuinka sotkuiseen kuntoon se vessa jätetään ...
Olen töissä kahvila/baarissa jonka omistaja on kieltänyt päästämästä vessapassilla ketään vessaan. Omalla työvuorollani päästän silti. Vessat ovat paikassa jonne tiskiltä näkee.
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä kahvila/baarissa jonka omistaja on kieltänyt päästämästä vessapassilla ketään vessaan. Omalla työvuorollani päästän silti. Vessat ovat paikassa jonne tiskiltä näkee.
Toivottavasti seuraava vessapassilainen ripuloi työpaikkasi vessan sellaiseen kuntoon, että kenellekään ei jää epäselväksi mitä olet mennyt tekemään.
Toivon että saat joskus suolistosairauden tai muun vastaavan, jonka takia joudut jatkuvasti varmistelemaan että julkisella paikalla liikkuessa vessa on lähettyvillä