Onko olemassa miehiä, jotka ei tykkää naisensa aloitteista, kokemuksia? tunnustuksia?
Eli tilanne meillä se, että minä nainen olen yrittänyt tehdä aloitteita mieheni suuntaa jos ja vaikka millä tavoin, mutta mikään ei tunnu toimivan. Vain miehen aloitteet johtaa seksiin. Seksissä sinällään ei ole valittamista, muuta kuin, että ehkä vähän useamminkin sitä voitaisiin harrastaa. Olen siis yrittänyt eri tyyleillä häntä vietellä ja vokotella; pukeutunut hepeniin, järjestänyt illalliset ja hieronnat päälle, välillä ehdotellut tuhmasti ja ronskistikin, välillä taas vaan hipsutellut ja hyväillyt sanattomasti, välillä koko päivän vihjailuja, välillä tyyllikkäämpää ehdottelua jne. Mutta mikään ei tunnu auttavan. En enää keksi miten voisin kokeilla. Minun aloitteet ei johda koskaan yhtään mihinkään. Paitsi siihen, että nykyään minusta alkaa tuntua vain pahalta ja nöyryytetyltä ja epäviehättävältä. Eikä siinä jokaisella on oikeus kieltäytyä seksistä jos ei huvita, itse teen näin ehkä muutaman kerran vuodessa, muuten kyllä lämpiän miehen ehdotuksille useimmiten. Minusta olisi kiva joskus saada hänet vieteltyä, vaikka vanha oma ukko onkin. Ollaan jo yli 15 vuottaa oltu yhdessä ja keski-ikäinen pariskunta. Painoa joku varmaan heti kysyy, kyllä on joitain ylikiloja molemmilla, mutta ihan mukavan näköinen naine koen silti olevani, löytyy pyllyä ja tissiä ja kunnon vyötärökin. Voinko siis olla niin, että joidenkin miesten pitää vaan saada itse tehdä aloite? tuoko tämä jonkin miehisyyden tunteen tai jotain? Olen yrittänyt kysyä asiasta ukolta itseltä, mutta hän ei tunnista yhtään asiaa. Ei kuulemma vaan tee niinä hetkiä mieli eikä näe tässä mitään pidempään ja pysyvämpää kaavaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (12)
Miehethään ne päättää, ja vain kun mies haluaa. Melko törkeetä.
Vierailija kirjoitti:
Miehethään ne päättää, ja vain kun mies haluaa. Melko törkeetä.
Ja sinä se jaksat räksyttää. Ymmärrän että sinun seksielämäsi on huonoa, mutta älä jaksa purkaa sitä muihin ihmisiin. Kiitos.
Minulle toimisi parhaiten sellainen rohkea vihjailu ja oman himon näyttäminen. Alusvaatetta tai niiden pois jättämistä peliin, pientä vilautusta tai sitten ihan vaan sängyllä odottelu, jalat auki ja sormet märkää pillua lämmittämässä. Tai tekstaria vastaavista aktiviteeteista tai vaikka pyyntö kalukuvasta.
Se mikä ei toimi ihan niin hyvin minulle, on suora kulliin kiinni käyminen ilman että mielenkiinto on ensin herätelty. Eikä myöskään se meillä tavallisin tapa: hieman liian myöhään nukkumaan mennessä arkisesti esitetty kysymys että tekisikö mieli paneskella.
Jaahas ei ihan kauheesti ole tullut kommentteja. Ilmeisesti ei kovin yleistä siis. Mutta kuten aiemmin mainitsin, suurin piirtein kaikki konstit olen koittanut tässä vuosien aikana. Eli olen "tunkenut" suihkuun miehen ollessa siellä, ottanut ohjat omiin käsiini, näyttänyt himoni jos vaikka miten ja vilautellut ja hyväillyt itseäni miehen nähden. Mutta ei.
Eilenkin saunoimme yhdessä pitkään hyvässä tuulella ja suihkun puolella pesin hänen hiuksensa (tykkää tästä) ja siinä hänen istuessa jakkaralla edessäni, kutittelin vähän nänneillä hänen nenäänsä, mutta ei tarttunut syöttiin. Lähti peseytymisensä jälkeen pois. Mä jäin vielä suihkuun ja meinasin sitten hoitaa homman kotiin suihkulla. Mutta sen verran paha mieli oli, ettei oikein lähtenyt.
Tästä kirjoittelusta sisuuntuneena olen nyt päättänyt, että aion ryhtyä yhden naisen seksi ja läheisyys lakkoon alkaen tästä päivästä. Olen siis "päässyt" miehen kainaloon aina halutessani, ja hän on tykännyt esim. nuuhkia ja hiplata hiuksiani. Mutta nyt loppuu siis tämäkin niin pitkäksi aikaa, että mies herää ihmettelemään asiaa. Eli aion torjua hänen aloitteensa ja esitän yhtä tyhmää, kuin hän itse, minun yrittäessä vokottelua. Nähtäväksi jää kuinka kauan kestän. Voi olla, että kuukauden päästä on vielä kurjempi olo ja murrun.
Todella olen kyllä miettinyt tänään, että kun täälläkin moni mies valittaa, että vaimo pihtaa ja ei tee koskaan aloitteita. Niin tällä hetkellä (vähän suutuspäissäni) tuntuu, että näinköhän miehet niitä aloitteita edes haluaisi. Ehkä ideaali olisikin, että vaimo suostuu aina omiin aloitteisiin. Jotenkin vaan ajattelen, että tässä iässä kun kaksin kotona asutaan niin olisi niin kivaa nauttia yhdessä aikuisesta erotiikasta joka tavalla. Ja pitää sellaista kipinää ja leikkimielisyyttä yllä.

Jos et kestä teidän suhdetta, lähde suhteesta. Pätee ihan kaikille. Jos meinaat vastata "samalla mitalla" kannattaa miettiä auttaako se, vai olisiko parempi keskustella ja jos se ei tuota tulosta, niin sitten vaan erota. Miten aikuiset käyttäytyy?
Jotkut miehet ei kestä, että nainen on aktiivinen. Toiset miehet ei yllätysseksiin pysty, jos on juuri tumputtanut itsensä pornolle. Silloin vaimon ylläri on myrkkyä, kun pelkää ettei seiso. Tästä tullaankin siihen viimeiseen juttuu, että jos on alkanut tulemaan seisokkiongemia, niin seksiä haluaa vain silloin kun kunnolla panettaa, muuten ei uskalla, ettei lopahda kesken. Pelko on persiissä.
Vaimo tehnyt meillä aina entin aloitteita ja viimeiset vuosikymmenet pelkästään. Minua ei ole häirinnyt yhtään aina ollut valmis. Nuorena ei voinut tumputtaa kun seksiä oli jatkuvasti. Vähän vanhempana ei voinut, kun ei tiennyt mitä iltana vaimo halusi. Nyt vanhenpana onnistuisi päivä tai kaksi edellisen jälkeen, kun on viikon välit. Pornon katselua säädellyt koko ikäni, koska jo nuorena se häiristi seksiä vaimon kanssa, nyt vanhempana on vielä vähemmän varaa katsoa. Säästänyt kaikki paukut aina vaimolle. On muuten itsellekin paljon nautittavampaa kun oikeasti panettaa ja pääsee oikeaan pilluun purkautumaan.
Jos mies ei halua seksiä kun nainen haluaa on sille aina takana joku syy. Seikka on saletti. Kissa pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Minulle toimisi parhaiten sellainen rohkea vihjailu ja oman himon näyttäminen. Alusvaatetta tai niiden pois jättämistä peliin, pientä vilautusta tai sitten ihan vaan sängyllä odottelu, jalat auki ja sormet märkää pillua lämmittämässä. Tai tekstaria vastaavista aktiviteeteista tai vaikka pyyntö kalukuvasta.
Se mikä ei toimi ihan niin hyvin minulle, on suora kulliin kiinni käyminen ilman että mielenkiinto on ensin herätelty. Eikä myöskään se meillä tavallisin tapa: hieman liian myöhään nukkumaan mennessä arkisesti esitetty kysymys että tekisikö mieli paneskella.
Just näin. Ei minuakaan paljon lämmitä vaimon aloitteet tyyliin saat jos tuut heti( ja tällä ilmeisesti tarkoitetaan molempia tulemisia, ehkä eniten sitä viimeistä) tai taasko sinulle pitää antaa. Paras aloite on juurikin tuo, että näyttää himonsa. Tulee suihkuun yhtäaikaa, siellä on aloitteellinen.
Tässä tietysti on kyse siitä, että nallekarkit ei mee ikinä tasan. Jos minulla olisi tuollainen vaimo niin pitäisin kuin kukkaa kämmenellä.
On tämä toisille vaikeeta.
Minäkin menisin seksilakkoon, jos ei mun oma alkaisi kun haluan.
olemme kyllä halukkaita kumpikin, vaikka kauan yhdessä. Ideaalitilanne siis.
Mutta miksi tuntuu olevan yleinen tilanne, että seksiä on vain kun mies haluaa. Silloinhan se on naisen kannalta varmaan "haaleeta".
Joo me miehet ollan sellaisia putkiaivoja,
että jos ei olla sitä itse aivoissa duunattu,
niin ei heti sytytä kun vaimo ehdottaa noinkin
erinomaista asiaa . Minä olen puutteessa ollen
päässäni päättänyt, että jos vaimoni kerrankin
ehdottaa, niin kyllä hoituu. Koita saada vaan
miehesi suostumaan tällaiseen sopimukseen
Koitappa yllättää miehesi. Joskus vaikka kun hän on itsekseen suihkussa, niin menet mukaan ja otat vaikka suihin/runkkaat häntä ja komennat panemaan. Saattaa tuollainen "roolin" vaihdos tehdä joskus tehtävänsä ja saa suhde uutta potkua.