Perusteeton pelko, että lapsilleni tehdään pahaa. Mistä apua?

En tiedä, onko kyse ylireagoinnista. Mulla on traumatausta, oma äiti vahingoitti mua lapsena. Ja kyllä, olen käynyt terapiassa, terapeutti oli sellainen hmm-mm, joo-o, niinpä niin, eikä antanut vastauksia. Olen ammatiltani lastentarhanopettaja ja ymmärtääkseni ihan täysjärkinen, en ainakaan ole saanut töissä koskaan palautetta että ylireagoisin tai kollegat epäilisivät minulla viiraavan yliskamarissa.

Kuitenkin pelkään omien lasteni puolesta. Olen hyvin tarkka siitä, kenelle heitä jätän hoitoon. Töissä mulla on herkkä ihmissilmä ja "haistan" asioita, milloin jossain perheessä tarvitaan enemmän tukea tai joku lapsi on allapäin ja annan ekstrahuomiota ja jutellaan mikä mättää.

Isälläni on uusi vaimo, joka on välillä hoitanut lapsiamme. Äitini kanssa en ole enää tekemisissä. Uusi vaimo on todella, todella lapsiystävällisen oloinen, huomioonottava, lämmin äitihahmo. Korostan vielä, että todella huolehtivaisen oloinen aikuisiakin kohtaan. Kuitenkaan hän ei haluaisi käyttää lapsillamme turvaistuimia, töksäyttelee heille, antaa isomman heitellä kiviä vaikka vauva istuu samalla hiekkalaatikolla jne. Kertoo sitten jälkikäteen, miten lähelle kivi lensi vauvan päätä ja se on vaarallista. Tai olivat juuri kävelemään oppineen taaperon kanssa pellolla ja siellä oli ollut leveä syvä oja, jonka reunassa taapero kävelikin tarkasti eikä pudonnut.

Veljeni tuntee tän naisen paremmin ja pitää mua seinäh*lluna kun mua ahdistaa. Veli kehotti hakeutumaan uudelleen terapiaan, ja on totta että mulla on traumatausta. Veli sanoi, että nainen haluaa vaan kertoa mulle, että on huomannut millaisia vaaranpaikkoja lasten kanssa on tullut. Tarkoituksena on siis rauhoitella minua, että kyllä nainen on vaarat huomannut. Minä kuulemma ylireagoin, musta tuntuu että nainen uhkailee satuttavansa lapsiani. Alan olla hänen kanssaan törmäyskurssilla, ja kaikki muut sukulaiset pitävät hänestä, on "luottohenkilö".

Onko jotain omahoito-ohjelmaa tällaiseen neuroosiin ja ahdistukseen? Mä en ole enää antanut lapsia hoitoon isän uudelle vaimolle. Nainen on tästä harmissaan, kun haluaisi vain auttaa, ja lapset kovasti pitävät hänestä. Mitään vakavampaa ei ole sattunut, mutta en voi rauhoittua kun ovat naisen kanssa keskenään jossain ilman minua. Muiden lastenvahtien kanssa ei ole tällaista oloa.