Apua! Mulle selvisi eilen, että työkaverini aikoo

Haet ihmeessä.



Mitä ei saa, ei voi menettääkään.

että päästään molemmat haastatteluun saakka, niin prosessi on pitkä ja jännittynyt - ja samaan aikaan pitäisi pystyä tekemään töitä rinnakkain omassa työpaikassa. Ajatuskin siitä, että hän sitten kertoo hymyssä suin, että kuule minä sain sen paikan.. ei..en pysty!



Minulla on vähän yli viiden vuoden työkokemus yhdestä työpaikasta (ja yksi lapsi ) ja hänellä taas neljä vuotta tästä ja kaksi vuotta muilta aloilta. Hän on paljon vahvemmilla :/

Ethän sinä tiedä ketkä muut paikkaa hakevat. Joukossa on varmasti sellaisia, joilla tuplasti kokemusta ja osaamista kuin sinulla TAI työkaverillasi. Entä sitten?

edes puoleksi sekunniksi pysähtyi miettimään tätä tilannetta omalle kohdalleen.



Miettikää nyt itse, miltä tuntuu kilpailla kaverin kanssa samasta työpaikasta! Ottaahan se nyt pikkuisen ylpeydelle jos toinen tulee valituksi, olen nähnyt että ihmisillä katkeaa välit tällaisten asioiden takia! Osaisitko itse hymyillä toisella ja olla tyytyväinen ja onnellinen työkaverin puolesta, kun hän yhteisessä kahvipöydässä kertoo, että no minä sain sen paikan, mutta sinä Liisa et! Minusta siinä on nielemistä senkin takia, että kaikki muutkin työpaikalla pääsevät todistamaan sitä kuinka toinen tulee valituksi ja toinen ei. Tästä kun tietävät jo nyt kaikki työpaikallamme.

jos nyt ilmiselvästä syystä jätät hakematta.



Jos työkaverisi saa paikan, niin sitten suhtaudut asiaan kypsästi ja onnittelet reilusti. Ja onhan se mahdollista, että kumpikaan ei paikkaa saa.

Minä suhtautuisin niin, että haen paikkaa ja myöntäisin avoimesti jo etukäteen että työkaveri on vahvemmilla. Siis sanoisin ääneen. Silloin ei ole mitään hävittävää. Mitä häpeämistä siinä on, jos toisella on esim enemmän kokemusta?

Vierailija:

Miettikää nyt itse, miltä tuntuu kilpailla kaverin kanssa samasta työpaikasta! Ottaahan se nyt pikkuisen ylpeydelle jos toinen tulee valituksi, olen nähnyt että ihmisillä katkeaa välit tällaisten asioiden takia! Osaisitko itse hymyillä toisella ja olla tyytyväinen ja onnellinen työkaverin puolesta, kun hän yhteisessä kahvipöydässä kertoo, että no minä sain sen paikan, mutta sinä Liisa et! Minusta siinä on nielemistä senkin takia, että kaikki muutkin työpaikalla pääsevät todistamaan sitä kuinka toinen tulee valituksi ja toinen ei. Tästä kun tietävät jo nyt kaikki työpaikallamme.

mutta älä inahdakaan kollegallesi sitä hakeneesi. Katso mihin rahkeet riittävät, eivät työnantajat aina arvosta pelkkää kokemusta vaan myös uuden tuomista vanhaan ajatteluun!

Esim. hoitoalalla on todella yleistä, että työkaverit hakevat samaa paikkaa. Ei siinä ole mitään kummaa. Ja töitä tehdään silti koko ajan yhdessä. Ja se tilanne saattaa toistua monta kertaa, koska sijaisia on paljon. Olen itsekin joutunut siihen tilanteeseen, ekalla kerralla en saanut paikkaa, mutta toisella kerralla sain. Ei se ollut niin kauheaa, enkä alkanut siitä kellekään vihoittelemaan.

Mutta tyhmää on se, että jätät hakematta sen takia, että työkaverisiki hakee sitä. Voihan olla, ettei teistä kumpikaan saa sitä tai se voi kumminkin olla sinä, joka saat sen. Ei se työkokemuksen määräkään aina ratkaise kaikkea. Yleensä on laatu, joka ratkaisee.

Ei muuta, kuin rohkeesti vaan hakemaan, jos paikka kiinnostaa kerran.