Olen hoitajaopiskelija ja huomenna taas menossa harjoitteluun
En tahtoisi mennä. Olen itkenyt ja stressannut viimeiset kaksi viikkoa, kuinka kohta se alkaa. Tiedän, että se on taas kiusaamista, kyykyttämistä, väheksymistä, väkivaltaa... Olen monta kertaa meinannut jo perua koko harjoittelun. En vain jaksa sitä oikeasti. Yksityiselämässäkin menee huonosti ja tuntuu vain, että olen luuseri ja elämä ei ikinä parane.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Älä mene.
Tätä aivonikin hokevat koko ajan tai onko se sitten ns. sydämeni. En tiedä.
Ap
Olen aika varma, että saan hermoromahduksen ensimmäisestä vastoinkäymisestä siellä...
Ap
Kauan harjoittelu kestää? Ota päivä kerrallaan, nopeasti se on ohi
Jos tuon väkisin vielä kestää loppuun että saa paperit luulen että myöhemmin olet tyytyväinen
Mikä siellä mättää? Tein tänään viimeisen harkkavuoron sairaalassa ja hyvä fiilis jäi, kuten muistakin harkoista. Ainoastaan ylilääkäri oli ylimielinen, mutta sellainen hän oli tasaisesti kaikille. Oikea Marjut Blom!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mene.
Tätä aivonikin hokevat koko ajan tai onko se sitten ns. sydämeni. En tiedä.
Ap
Koita kuitenkin mennä, jos se tosiaan on viimeinen ikävä harjoittelu. Kyllä se onnistuu,Tsemppejä sulle!
Älä vielä luovuta. Teet tutkinnon valmiiksi ja sitten menet johonkin kivaan yksikköön. Vaikka joku ala, mitä et ole ikinä tullut ajatelleeksi. Kunhan on hyvä ilmapiiri ja esimies. Oot siinä 1-2 vuotta ja sitten mietit. Saat itsetuntoa ja osaamista.
Tollaista se on. Itsellä se ero oli nuorena että kollegat ei kyykyttäneet vaan ilkeät hoitajat (ja jotkin psykopaatit proffat/ylilääkärit yliopistosairaalapalvelun yhteydessä).
En viitsi sanoa alaa, mutta meidän hoitajat on unelmatyöpaikassa. Vaihtuvuus vähäistä, kiva ilmapiiri. Meillä ei kyykytetä. Pienen keskussairaalan sivutoimipiste, erityisosaamista vaativa ala mutta se kehittyy vähitellen.
Itsekin olen monessa paikassa laskenut tunteja. Nyt unelmatyössä. Sulla on hirveästi valinnanvaraa hoitoalalla. Tsemppiä!
Terveisin lääkäri 38 v
Mulla oli sh-opinnoissa yksi niin järkyttävä harkkapaikka, että vaihdoin kahden viikon jälkeen paikkaa. Sanoin opettajalle, kuinka siellä kohdeltiin ja kiusattiin ja hän kysyi että haluanko vaihtaa. Lähdin samana päivänä pois ja pääsin todella hyvään harjoittelupaikkaan, jonne myöhemmin työllistyinkin hyvällä mielellä. Tsemppiä, pidä puolesi!
Olen ollut joitain vuosia sitten samassa tilanteessa ja valitettavasti tiedän, että tuota kaikkea se pahimmillaan on. Välillä meni parikin viikkoa, että vapaa-ajan itkin vain opiskelija-asunnossa sängyssäni ja jokainen soluni huusi, että en halua enää takaisin harjoitteluun. Selvisin kuitenkin ja nyt työelämää jonkin verran nähneenä voin antaa muutaman neuvon.
Tee ohjaajallesi heti selväksi, että olet opiskelija ja haluat tukea ja ohjaajan seurantaa työtehtävissä. Älä suostu tekemään yksin mitään sellaista, missä koet olosi epävarmaksi, etkä ole täysin varma osaamisestasi, sinulla on aina oikeus saada ohjausta. Jos tästä tulee sanomista, ole yhteydessä opettajaan.
Ole kiinnostunut työstä ja kysele paljon, myös ohjaajan mielipiteitä ja kokemuksia, tämä saa ohjaajankin monesti motivoitumaan paremmin tehtäväänsä ja yhteistyönne sujuu paremmin.
Muista, että lähes kaikki muutkin opiskelijat tuntevat samoja tunteita harjoittelussa, ole yhteydessä opiskelijakavereidesi kanssa.
Muista myös, että olet harjoittelupaikassa vain yksi monista opiskelijoista, etkä tee varmasti mitään sellaista, mitä he eivät olisi jo nähneet/kuulleet. Unohdut todennäköisesti myös heti harjoittelun loputtua, varsinkin, jos et ole kiinnostunut menemään ko. paikaan töihin.
Yritä ottaa harjoittelusta opiskelijana kaikki hyöty irti tulevaisuuttasi ajatellen.
Tsemppiä harjoitteluun, kyllä sinä pärjäät! Muista, että et ole yksin! <3
Työpaikan terrorisointi seis, 17:36 ->
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut joitain vuosia sitten samassa tilanteessa ja valitettavasti tiedän, että tuota kaikkea se pahimmillaan on. Välillä meni parikin viikkoa, että vapaa-ajan itkin vain opiskelija-asunnossa sängyssäni ja jokainen soluni huusi, että en halua enää takaisin harjoitteluun. Selvisin kuitenkin ja nyt työelämää jonkin verran nähneenä voin antaa muutaman neuvon.
Tee ohjaajallesi heti selväksi, että olet opiskelija ja haluat tukea ja ohjaajan seurantaa työtehtävissä. Älä suostu tekemään yksin mitään sellaista, missä koet olosi epävarmaksi, etkä ole täysin varma osaamisestasi, sinulla on aina oikeus saada ohjausta. Jos tästä tulee sanomista, ole yhteydessä opettajaan.
Ole kiinnostunut työstä ja kysele paljon, myös ohjaajan mielipiteitä ja kokemuksia, tämä saa ohjaajankin monesti motivoitumaan paremmin tehtäväänsä ja yhteistyönne sujuu paremmin.
Muista, että lähes kaikki muutkin opiskelijat tuntevat samoja tunteita harjoittelussa, ole yhteydessä opiskelijakavereidesi kanssa.
Muista myös, että olet harjoittelupaikassa vain yksi monista opiskelijoista, etkä tee varmasti mitään sellaista, mitä he eivät olisi jo nähneet/kuulleet. Unohdut todennäköisesti myös heti harjoittelun loputtua, varsinkin, jos et ole kiinnostunut menemään ko. paikaan töihin.
Yritä ottaa harjoittelusta opiskelijana kaikki hyöty irti tulevaisuuttasi ajatellen.Tsemppiä harjoitteluun, kyllä sinä pärjäät! Muista, että et ole yksin! <3
Hyviä ohjeita - ja surullista, ettei perhettä ja kouluja kiinnosta sivistää seuraavaa sukupolvea valveutuneella asenteella.
Kerro heti kouluun,jos ongelmia ilmenee. Itse olen kokenut kaikki kurjuudet harjotteluissa, juurikin kyykyttämistä. Kyykyttjät ovat lapsellisia ja usein työhönsä kyllästyneitä. Tsemppiä!
T: Saman kokenut sairaanhoitaja
Siis mitä ihmettä? Onko hoitoalalla harjoittelujoiden kyykytys jokin yleinen normi?
Sopisin luonteeni puolesta hoitoalalle, mutta en sovi niiden perushoitsujen joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä? Onko hoitoalalla harjoittelujoiden kyykytys jokin yleinen normi?
Tietäisitpä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä? Onko hoitoalalla harjoittelujoiden kyykytys jokin yleinen normi?
Useita harjoitteluja läpikäyneenä voin kertoa, että on.
Tämä olisi viimeinen tällainen ikävämpi harjoittelu ja sen jälkeen minulla on yli 140 opintopistettä, mikä toivottavasti avaa parempaan työpaikkaan. Sairaalaan en halua sen jälkeen enää ikinä. Kunpa voisi vain kelata tämän ohi.
Ap