Lue keskustelun säännöt.
Yksipuoliset ystävyyssuhteet
04.09.2022 |
Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että kaikki ystävyyssuhteeni ovat kovin yksipuolisia. Tuntuu, että aina vaan se olen minä joka kyselee kuulumiset, kyselee näkemään. Kyllä niitä näkemisiä saadaan sitten sovittua ja kaverit vastaavat ihan normaalisti.
Vähän harmittaa, kun olisi mukavaa, että joskus joku kysyisi minultakin kuulumisia. Pitäisikö tässä vaan lopettaa kyselyt ja odottaa, että joku innostuu vastavuoroisuuteen tai muistaa minunkin olemassa olon.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tarvitse ystäviä mihinkään. Vietän aikani poikaystäväni kanssa. Rahaakin säästyy kun ei tarvii maksaa matkoja näkemisiin ja ravintoloihin
Tuossa on totuuden siemen, sillä kaikki maksaa nykyään hirveästi. Vaikka olisi kiva nähdä kavereita useammin, niin ei vaan raski ajaa autolla pitkiä matkoja, koska kaikesta joutuu koko ajan säästämään ja julkisia meillä ei kulje kuin jotain koululaisbusseja ja kahvilat ja ravintolat ovat kalliita ja nykyään kukaan ei halua vieraita eikä kyläilykulttuuria ole eikä kyllä enää kaivatakaan. Jokainen maksaa kahvilassa omat kulunsa ja jos on kallista niin niissä käydään harvemmin.
Tämä on kyllä ihan totta. Bensa on kallistunut niin paljon, että en pysty itsekään joka päivä matkustamaan kauemmas ystäviä näkemään. Samoin syömässä ja ravintoloissa käyminen ei aina onnistu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Mukava kuulla myös näkökulmia toisesta näkökulmasta. Kaikki ystävät ovat kyllä ihan normaaleja ja ystävällisiä, kun vastaavat ja nähdään. Kysyvät silloin myös minun kuulumisia.
Ap
Kuulostaa siltä, että ystäväsi ovat ns. aitoja ystäviä ja välittävät sinusta. Mutta että heillä on elämässään liian vähän aikaa ja/tai voimavaroja aktiiviseen yhteydenpitoon. Oman kokemukseni mukaan (olen tuon kommentin 11 kirjoittaja) olen hyvin iloinen siitä, että minulla on ystäviä, jotka pitävät minuun yhteyttä vaikka minä en aktiivisesti pitäisikään heihin, ja olen aina tavattoman iloinen, kun ystävistäni kuulen heidän kuulumisiaan tai jos he kysyvät minua mukaan jonnekin. Eli minun näkökulmastani sinulla on tärkeä rooli ystäviesi elämässä mutta he eivät välttämättä ole osanneet sanoa sitä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yksipuolisten ystävyyksien se passiivinen osapuoli, voin ehkä avata hieman tätä toista näkökulmaa:
Fakta: Rakastan ystäviäni, he ovat minulle tärkeitä ja sydämeni pohjasta aidosti välitän heistä.
Silti, en ole juuri koskaan se joka kyselee kuulumisia tai ottaa yhteyttä. Miksi? Noh, koska olen introvertti ja sosiaalinen energiani on hyvin rajallista. Käytännössä se kaikki (ja usein enemmänkin...) kuluu jo siinä että että vastailen muiden yhteydenottoihini. Sosiaalinen elämäni on käytännössä sen sanelemaa, ketkä ottavat minuun eniten yhteyttä. Heitä sitten näen jaksamiseni puitteissa eikä yleensä aikaa/energiaa jää lainkaan aloitteellisuuteen muita kohti.
Minulla on paljon ystäviä, vaikka en joutuisi käymään täysipäiväisesti töissä, minulla ei olisi aikaa pitää aktiivisesti yhteyttä heihin kaikkiin vaikka kuinka tärkeitä he ovat minulle ihmisinä. Työpäivän jälkeen yleensä olen hyvin väsynyt ja tarvitsen lepoa. Voin silti tekstailla jollekulle, mutta en kaikille. Normaalina päivänä minuun on yhteydessä vähintään 3 aktiivisinta ystävääni. Viikottain minuun on yhteydessä kenties 5-10 eri läheistä. Lisäksi käytännössä joka viikko ottaa yhteyttä joku jonka kanssa yhteydenpito on harvempaa.
Olen siis päivittäin yhteyksissä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä vaikka en itse koskaan tee aloitetta. Ymmärrän hyvin ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että en saa aikaiseksi kysellä kuulumisia niiltä, jotka eivät ole minuunpäin niin paljoa yhteydessä ja kyllä: huomaan välillä jonkun ottavan etäisyyttä juurikin siksi että yhteydenpito on käytännössä kokonaan heidän varassaan. Mutta aina kun aktiivisimmista yksi etääntyy, joku astuu hänen tilalleen ja taas kaikki aikani menee yhteydenottoihin reagoimiseen eikä energiaa jää lainkaan aloitteellisuudelle.
Tämä tilanne ei ole minullekaan optimaalinen, koska ikävöin monia ihmisiä ja mietin että mitähän heille kuuluu. Mutta en voi myöskään alkaa ignooraamaan niitä jotka ottavat minuun yhteyttä. Yritä ymmärtää.
Tämä on absurdia, koska en koskaan lapsena/nuorena ollut "se suosittu" enkä ole millään lailla cool tai menestynyt ihminen joka magneetin lailla vetäisi siipeilijöitä puoleensa. Olen tavallinen, kohta keski-ikäinen ja silti tässä tilanteessa.
Olipa häkellyttävän tutun kuuloista. Minä olen työssä käyvä sinkku, ja asun kaukana perheestäni ja ystävistäni. Minulla on 5 - 8 läheistä ystävää, ja kasa vähemmän läheisiä mutta silti minulle tärkeitä ihmisiä. Välitän heistä kaikista kovasti, ja usein jopa ikävöin jotakuta - mutta en ole itse juuri ikinä aloitteellinen yhteydenpidossa. Tämä johtuu juurikin siitä, että minuun aloitteellisesti yhteydessä olevat läheiseni vievät jo koko sen energian, joka minulla on käytettävissä sosiaalisiin suhteisiin. En ole tästä pahoillani, arvostan heidän yhteydenpitoaan ja haluan vastata heille. Mutta kieltämättä sen jälkeen olen jo sen verran väsähtänyt sosiaalisesti, että haluan loppupäivän usein vain kutoa sukkaa, kuunnella lenkillä äänikirjaa, tai kaivella puutarhaa yksin.
Se, ottaako joku aloitteellisesti itse yhteyttä vai ei, ei siis aina kerro välittämisen määrästä (vaikka toki ystävyyden yhdentekevyys voi olla myös syy vähäiseen aloitteellisuuteen). Minä en siis lähtisi pelaamaan mitään pelejä joissa vaaditaan vuorottaisuutta tms. Minusta kannattaa toimia ihan puhtaasti sen mukaan mikä tuntuu hyvältä: jos yhteydenottaminen ystävään tuo hyvää oloa itsellesi ja ystävä kuitenkin useimmiten vastaa, niin jatka toki sitä. Jos alkaa tulla lähinnä tylsä olo jokaisesta yhteydenotosta, anna olla - ja jos ystävä sitten ottaa sinuun yhteyttä, niin pohdi sitten mikä tuntuu hyvältä.
Itse uskon, että parhaiten ystävyyssuhteet toimivat kun mitään sääntöjä ja taktikointeja ei harrasteta ja annetaan toistemme olla sellaisia kuin olemme.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein te muut pidätte yhteyttä ystäviin? Olenkohan liian hätäinen aina.
Ap
Mulla on 2 lasta ja vastuullinen työ, joka vaatii matkustelua. Näen joitain ystäviä harrastusten parissa viikoittain, mutta jos pitää järjestää, voi mennä jopa 3 kk - 2 vuotta ettei nähdä vaikka olisi tosiystävä. Olisi ihan hirveää ajatella, että joku kokisi sen noin loukkaavana ja ehkä kokeekin... :(
Itse kun olen usein vain väsynyt enkä oikein ehdi pysähtymään sopiakseni. Vapaata aikaa minulla on seuraavaksi lokakuussa, jolloin ystävä haluaisi tavata.
En usko, että hän ymmärtää että minulla on menoa sinne asti puheista päätellen. Sekin on inhottavaa, koska hän on tärkeä ystävä. Monelle menot ovat "täytyy hakea Martille uusi takki", mutta itse menen usein toisella mantereella.
Ja sitten kun tulen kotiin, minunkin pitää hoitaa lasten vaatteet jne..
Kaikilla on oikeus sellaiseen ystävyyteen kuin he haluavat. Jos ap haluat, että ystäväsi ovat kanssasi vastavuoroisesti vuorovaikutuksessa, niin jätä kaikki reaktiiviset perässävedettävät ystävät pois elämästäsi.
Säästät omaa mielenrauhaasi, kun et enää idita heidän yhteydenottojaan ja voit keskittyä uusiin harrastatuksiin joissa löydät uusia, sinun ystävyystarpeisiisi vastaavia ihmisiä.
Olen tuo kommentin nro 11 kirjoittanut, "huonosti yhteyttä pitävä". Kiitos tekstistäsi, tajusin sitä lukiessani, että sanoitat myös minun kokemustani. Juuri tuota tarkoitin "henkisen energian" vähenemisellä iän myötä. En osaa arvioida introvertti-ekstrovertti -asteikolla itseäni, mutta on ihan selvää, että ainakin eri aikoina ihmisten kanssa oleminen vie enemmän voimia kuin joinakin toisina aikoina. Ja myös se on ikävä kyllä selvää, että ihmiset eri tavoin "antavat" tai "vievät" energiaa - kyllä sen eron huomaa. Ehkä eniten nyt on sellaisia ihmisiä elämässä, joiden kanssa tuo tilanne on ainakin minun kokemukseni mukaan "neutraali" - että en tapaamisen jälkeen ajattele, että "vau olipas mahtava tapaaminen" mutta en myöskään "voi että kun olen väsynyt tapaamisen jälkeen". Ehkä tilanne on siis ns, optimaalinen.
Sanoitit tuossa yllä myös minun kokemustani siitä, että olen ystävien/kaverien yhteydenottojen suhteen ollut jo vuosikausia hyvin reaktiivinen: että yhteydenottoihin reagoiminen vie niin paljon energiaa, että mihinkään aktiiviseen yhteydenpitoon ei ole jäänyt voimia. Jossain kohtaa havahduin sellaiseen ikävään huomioon, että pitäessäni yhteyttä "helppoihin" kavereihin (usein sellaisiin, jotka omista syistään pitivät minuun paljon yhteyttä ja joihin niin ollen oli matala kynnys pitää yhteyttä), todella moni sellainen ystävä, joihin aidosti olisin halunnut pitää yhteyttä, oli jäänyt kuukausiksi "pimentoon". Jossain kohtaa, kun joko tietoisesti kanssakäymistä vähentäen tai jonkun rajan ylityttyä ns. ikävämmän kautta johtaen välien totaaliseen katkeamiseen tuollaisten näennäisesti "helppojen" (matala kynnys ottaa yhteyttä ja nähdä) mutta energian kannalta vaikeisiin ystäviin, huomasin, että kun oli enemmän aikaa ja energiaa, ei ollut mitään ongelmaa ottaa ja pitää yhteyttä niihin ystäviin, jotka olivat jääneet noiden aktiivisten yhteydenpitäjien varjoon. En sano, että olisin naistenlehtien opetusten mukaan "siivonnut" ystävälistaani (kuulostaa aivan kamalalta), mutta erinäisten vaiheiden jälkeen tilanne parani sen suhteen, että pidän tasaisesti mutta ehkä sitten yhtä ihmistä kohti vähemmän yhteyttä minulle tärkeisiin ihmisiin.