En tule toimeen vanhempieni kanssa
Olen kolmekymppinen lapseton sinkku. Minulla on ihanat huolehtivat vanhemmat, jotka toistuvasti ajavat minut raivon partaalle. Heti kun tulen samaan tilaan vanhempieni kanssa, minua alkaa ärsyttää. Tilanne tuntuu pahenevan vuosi vuodelta.
Vanhempani ovat aina omistautuneet perheelle ja varsinkin äiti puhuu jatkuvasti "sitten kun sinulla on lapsia...". En ole löytänyt edes sopivaa kumppania (toisin kuin sisarukseni), mikä surettaa itseänikin paljon. Tiedän, että tilanne olisi aivan erilainen jos minulla olisi omaa perhettä. Lapsenlapsia vanhemmillani ei vielä ole.
Kaipaan jonkinlaista ulkopuolista näkökulmaa tilanteeseen. Auttaako tähän muu kuin aika?
Kommentit (6)
Etäisyyttä. Ei kannata hankkiutua tilanteisiin, jossa joutuu oleen pitkään samassa tilanteessa vanhempien kanssa. Kaikkien kanssa ei vain tule toimeen.
Tuossa on taustalla selvä homma. Avautumattomuus. Kerro vanhemmillesi etenkin äidillesi, että se on nyt niin, että sinulle ei välttis tule koskaan lapsia ja perhettä, ja sinä voit olla elämässä omillasikin, ja nyt loppuu tämä jatkuva asiasta muistuttaminen. Sitten jos äitisi heittäytyy marttyyriksi, että kun Hän haluaa lapsenlapsia önnönnöö, niin sanot että hänellä on jo lastenlapsia muiden sisarustesi kautta ja niistä on hyvää mieltä, joskus on parempi olla kiitollinen siitä mitä on, kuin mitä ei ole. Lasten hommaaminen tähän maailmaan on muutenkin jo itsekästä, sellaiseen epävarmuuteen ja huonompaan jamaan on maailma menossa, epidemiatkin lisääntyvät ja elinkelvottomat resurssit lisääntyvät. Kunkin elämä on arvokas sellaisenaan, ei niin että mitä "tuotteita" ihminen välillisesti tarjoaa kauttaan. Vanhempiesi on suoritettava suhtautumisten tsekkaus. Valmiita kaavoja ja rooleja :ei, vain välittämistä.
Oh, ei ollutkaan vielä lastenlapsia, korjaus. No, joka tapauksessa. Varmasti sisaruksilla jollain on kohta lapsia ja sitten äitisi keskittyy siihen, nyt on selkeesti paine päällä joka suuntaan, että jostain teiltä tulisi lastenlapsia ja hän pääsisi kokemaan sellaista vaihetta. Tuossakin olisi hyvä, jos hän itse käsittäisi olla hyvillään siitä, että lapsensa ovat ok ja siitä mitä on, eikä murehtia ja martyyyrisoitua asioista, joista kokee jäävänsä paitsi kun ei ole lastenlapsia vielä. Ymmärrettävää tavallaan, että "olisi kiva kun olsii lastenlapsia ja se tuottaisi iloa", mutta toisaalta ei ymmärrettävää 100% kun tarkemmin mietitään.
No, mä käyn äitillä kaksi kertaa vuodessa max vartin kahvilla.🤣
Kokeilepa vastata niille, että: "Sitten kun te olette haudassa / hoivakodissa..." tai jotain muuta yhtä mukavaa. Loppuu kysely lyhyeen 😃
Suhtautumisen muutos voi myös auttaa, mutta sen tekeminen voi olla hiukan haasteellista. 90% asioista on kiinni siittä miten niihin suhtautuu ja 10% siittä mitä tapahtuu. Mulla oli joskus haasteellista olla vanhempien pettymys, mutta näkökulman muututtua oon käsittäny, että minä nyt vaan oon tällainen ja on heidän asia hyväksyvätkö vai eivät