Kysymys kaikille, jotka uskovat taivaaseen ja helvettiin.

rock:

Miten te muut ajattelette, että taivaassa voi olla onnellinen, jos oma läheinen (esim oma lapsi), on helvetissä?

Raamatun mukaan emme taivaassa muista mitään maanpäällisestä elämästämme, emmekä tiedä mitään koko Helvetin olemassaolosta. Ei kai siellä muuten onnellinen voisi olla jos tietäisi muiden kärsimyksistä. Vaikka ne " muut" eivät olisikaan omia läheisiä.

Mutta kuitenkin:) Raamatussa on lupaus, Ap.t. 16:31 " Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja sinun PERHEKUNTASI."

Voimme uskoa ja luottaa Jumalaan tässäkin asiassa.

Tähän minä ainakin turvaan. Rukoilen niiden läheisteni puolesta, jotka eivät ole uskossa. Kiitos Jumalalle, heitä ei enää ole paljon, sillä Jumala on pitänyt kiinni sanastaan ja lähes kaikki läheiseni (perhepiiristä) ovat jo tulleet uskoon! Uskon että loputkin vielä jonakin päivänä antavat elämänsä Jeesukselle!



" Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista." Matt 19:26



Jumala toki kunnioittaa jokaisen omaa tahtoa. Ei Hän ketään väkisin luokseen vedä. Mutta jokaista ihmistä Hän jossain vaiheessa tavalla tai toisella kutsuu. On ihmisen oma asia vastaako hän siihen vai ei.

Että voimme tässäkin asiassa luottaa Jumalan armoon ja rukoilla, että hän kutsuisi yhteyteensä kaikki rakkaammekin. Lutherkin muistaakseni jossakin pohti samaa asiaa ja tuli hänkin siihen tulokseen, että koska Jumala on minua johdattanut, miksei hän johdattaisi lapsianikin.

onkin ennen mennyt täysin ohitse tuo ksiin kirjoittama asia. Muistatko ksii, missä kohdin Raamattua se on?

" ksii:

Raamatun mukaan emme taivaassa muista mitään maanpäällisestä elämästämme, emmekä tiedä mitään koko Helvetin olemassaolosta."

Tuo perhekunta-pelastuminen minulle oli tuttu. Tosin siitäkin on varmaan paljon eri tulkintoja. Tuntuisihan se kovin oudolta, jos joku ei-uskovainen pääsisi siksi taivaaseen, kun hänen äitinsä on ollut uskovainen. Toinen ei-uskovainen taas ei pääsisi taivaaseen, koska hänellä ei sattunut olemaan uskovaista äitiä.

Tietenkään me ihmiset emme voi näitä asioita tietää, emmekä ymmärtää, mutta voihan niitä silti mietiskellä.

Tässä on kyse siitä, että kun ihminen tulee uskoon, hänen oma elämänsä/esimerkkinsä alkaa väkisinkin vaikuttamaan hänen läheisissään ja herättää kysymyksiä/mietintää. Jumalan hyvyys tässä ihmisessä alkaa vetämään hänen läheisiään Jumalan puoleen. Jotenkin noin:)

Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. Kaikki ovat samanarvoisia hänelle.

Kukaan siis ei jää pelastumatta sen takia, ettei omaa uskovaa läheistä, eikä kukaan pelastu sen takia, että omaa uskovan sellaisen. Pelastumiseen tarvitaan oma henkilökohtainen usko. (Suun tunnustus ja sydämen usko.) Kukaan ei siis mene taivaaseen toisen siivellä.

rock:

Tuo perhekunta-pelastuminen minulle oli tuttu. Tosin siitäkin on varmaan paljon eri tulkintoja. Tuntuisihan se kovin oudolta, jos joku ei-uskovainen pääsisi siksi taivaaseen, kun hänen äitinsä on ollut uskovainen. Toinen ei-uskovainen taas ei pääsisi taivaaseen, koska hänellä ei sattunut olemaan uskovaista äitiä.

Tietenkään me ihmiset emme voi näitä asioita tietää, emmekä ymmärtää, mutta voihan niitä silti mietiskellä.

3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: " Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."



Etenkin tuo kaikki entinen on kadonnut. Ei kai myö siis muisteta enää tästä maailmasta, kun mennään paratiisiin. Siellä kuulema elämä on sellaista, millaista se oli alun alkujaan. Täydellistä.

ettei maanpäällistä elämää muista taivaassa. Tuntuuko kenestäkään muusta se ajatus surulliselta jopa ahdistavalta? Minusta tuntuu.



Tuo tunne johtuu varmaan tällä hetkellä siitä, että jokuaika sitten läheiseni lapsi kuoli. Lapsi oli jo nuori aikuinen. Lapsen elämä oli ollut melkein koko elämän ajan melko vaikeaa ja erilaista tuskaa täynnä. Täten myös äidin elämä on ollut jo pitkään tuskaisaa. Olisi lohduttavaa ajatella, että jos sekä äiti että lapsi pääsevät taivaaseen, he näkisivät siellä toisensa vihdoin onnellisissa merkeissä.



Jos me ei kuitenkaan muisteta maanpäällisestä elämästämme mitään, niin näinhän ei oikeastaan tapahdu. Ymmärtääkö kukaan, mitä minä ajan takaa?

rock:

ettei maanpäällistä elämää muista taivaassa. Tuntuuko kenestäkään muusta se ajatus surulliselta jopa ahdistavalta? Minusta tuntuu.

Tuo tunne johtuu varmaan tällä hetkellä siitä, että jokuaika sitten läheiseni lapsi kuoli. Lapsi oli jo nuori aikuinen. Lapsen elämä oli ollut melkein koko elämän ajan melko vaikeaa ja erilaista tuskaa täynnä. Täten myös äidin elämä on ollut jo pitkään tuskaisaa. Olisi lohduttavaa ajatella, että jos sekä äiti että lapsi pääsevät taivaaseen, he näkisivät siellä toisensa vihdoin onnellisissa merkeissä.

Jos me ei kuitenkaan muisteta maanpäällisestä elämästämme mitään, niin näinhän ei oikeastaan tapahdu. Ymmärtääkö kukaan, mitä minä ajan takaa?

Mietin itsekin samaa jo aikaisemmin luettuani tätä ketjua. Tietääkö kukaan, sanotaanko Raamatussa missään kohdin, että tapaamme rakkaamme Taivaassa, vai onko se vain kristittyjen keksimä lohduke silloin kun läheinen kuolee? Minun sisareni kuoli hyvin nuorena ja olen lohduttanut itseäni sillä ajatuksella, että tapaan hänet vielä. Mutta jos en muistaisi mitään maanpäällisestä, en kai muistaisi että minulla sellaista siskoa onkaan?

Eikö Raamatussa ole jossain kohta, että Taivaassa ihmiset yllättyvät. Muistaakseni tuota kohtaa on selitetty sillä, että Taivaassa olevat yllättyvät siitä, ketä Taivaassa on ja ketä siellä ei ole. Muistelenko nyt ihan väärin?



Miten voi yllättyä, jos ei muista maanpäällisistä asioista mitään?

Islamissa puhumme paratiisista, emme taivaasta. Eräs sisko sanoi hyvin että taivas on se mitä me näämme kun katsomme ylös, mutta paratiisi on se joka on taivaan yläpuolella, missä Jumala on. Mutta kyllä silti voi tietääkseni puhua taivaasta.



Uskomme että on 7 taivasta. Jos ei helvettiin joudu niin paratiisiin pääsee sille tasolle jonka on " ansainnut" . Se 7 taivas on ylin ja paras ja siellä tietty on paremmat oltavat mitä esim 6 taivaassa. Se sisko sanoi myös että Jumala olisi 4 taivaassa, mutta mun täytyy ottaa enempi selvää onko näin ja miksi. Myöskin se on epäselvää mulle että pääseekö sitten jos esim. on eka siellä 6 taivaassa mutta jos käyttäytyy hyvin niin pääsee 7 taivaaseen vai onko sitten kokoajan siellä 6 taivaassa. Osaako joku muslimi sanoa?



Helvetistä. Sinne joutuu ei-muslimit. Sinne joutuu myös ne muslimit jotka käyttäytyvät huonosti.... ts. syntiset muslimit. Mutta jokainen muslimi joka joutuu helvettiin niin pääsee sieltä vielä paratiisiin, kunhan on ensin kärsinyt helvetissä tietyn ajan. Mutta eihän siellä tietty ole kiva olla minutiakaan. Kuulin (ehkä hadith?) että joku oli ollut muuten täydellinen muslimi mutta yhtä syntiä hän oli harjoittanut ja sen takia joutui seisomaan nilkkojaan myöten 10 päivää helvetin tulessa. Sen jälkeen pääsi paratiisiin.

Tuli mieleen se kun Jeesus kertoi Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Siinä tosin puhutaan jonkinlaisesta välitilasta ja nimenomaan mitä siellä " toisella puolella" muistetaan;

" Mutta Aabraham sanoi: ' Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa;" http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.16.html . Uskoisin, että muistamme asiat taivaassakin.



Meikämami: VT:ssä on jossain kohta, että kun joku kuoli, hän meni isiensä tykö. Jos en nyt ihan väärin muista.



Mutta itselläni on sellainen käsitys, että kun taivaassa ei ole synnin seurauksiakaan, ei siellä ole esim. masennusta, eikä vääränlaista kaipausta, joka nousee ihmisen rikkinäisyydestä. En tiedä osaanko nyt selittää mitä tarkoitan. Se tuska mikä ihmisellä on kun hän kaipaa kuolleita omaisiaan, siihen voi vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset esim. hylkäämisestä ym. Uskoisin, että taivaassa ei ole sellaista. (En nyt sano, että kaikki kaipaus, johtuu tällaisista). Uskoisin, että olotila siellä on niin erilainen, ettei sitä oikein osaa täällä kuvitella.



Sitten tuli mieleen siitä Maurice Rawlingsin (piti ihan kaivaa kirjahyllystä :)) kirjasta eräs kohta, jossa hän kertoo kun perheenäiti kävi kuoleman rajan tuolla puolen, mutta hänet elvytettiin sitten takaisin. Tuosta kirjasta vielä lyhyesti, että sen on kirjoittanut amerikkalainen sydänsairauksien erikoislääkäri, joka elvyttäessään kuolemanrajalta palaavia, kuuli (kiinnostui, ja haastatteli myös muita) kertomuksia tuonpuoleisesta, sekä taivaasta että helvetistä. Uskontoa hölynpölynä pitäneestä lääkäristä tuli näiden johdosta uskova kristitty. Hän kirjoittaa mm. haastattelemansa naisen kertomuksen:



" Olin menettänyt paljon verta. Oli kulunut noin tunti siitä, kun synnytin ensimmäisen lapseni. Kun minut nostettiin paareilta vuoteeseen leikattavaksi viemistä varten, näin verta valuvan vuoteen ja paarien väliin. Sitä näytti pulpahtavan joka kerta, kun sydämeni löi. Sitä vuoti uskomattoman paljon. Olin varma, että hetkeni oli tullut.



Minut työnnettiin kovalla kiireellä leikkaussaliin, ja verta roiskui lattialle. Kun tulin leikkaussaliin, niin yhtäkkiä en ollutkaan ruumiissani. En muista, miten olin lähtenyt siitä. Mutta ainakaan ei tehnyt kipeää. Leijuin vasemmalla katonrajassa ja katselin lääkäriä. En pitänyt hänestä, hän kiroili ja karjui hoitajille. Kai hän oli poissa tolaltaan tilani johdosta. Nyt olin varma, että kuolisin.



He valmistautuivat antamaan minulle lääkeruiskeen, että nukahtaisin, mutta olin varma, että kuolisin, ennenkuin he pystyisivät pysäyttämään verenvuotoani. Näin äitini, mieheni ja poikavauvani, jotka kaikki elivät. He surisivat kuolemaani, mutta minä en ollut masentunut. Itse asiassa se ei tuntunut liikuttavan minua ollenkaan! En ollut onneton enkä ymmärtänyt miksi.



Seuraavaksi kiidin kovaa vauhtia pimeää tunnelia pitkin koskettamatta sen seiniä. Kuulin suhinaa. Tunnelin päässä näkyi kellanvalkoista valoa. Sitten sanoin: " Tältä tuntuu varmasti kuolla. Ei koske ollenkaan." Olin iloinen siitä. Mutta ennen kuin ennätin valoon asti, huomasin olevani taas sairaalan huoneessa, jossa oli neljä vuodetta, ja minä olin yhdessä niistä.



En unohda koskaan, mitä rauhaa koin. Jotenkin en ollut ollenkaan pelästynyt tästä kuolemisesta, mutta oli ihanaa nähdä vauvani uudestaan."



Kirjasta: Maurice Rawlings, Kuoleman tuolla puolen, Perussanoma Oy



Siinä kirjassa oli hyvin yhteneviä kertomuksia Raamatun taivaskuvausten kanssa. Myös kuolleena ollut kertoi usein tarkasti mitä huoneessa oli tapahtunut silloin, kun hän vielä oli huoneessa, mutta ei ruumiissaan ja nämä asiat olivat todella tapahtuneet.



Tuo Heddastiinan mainitsema Ilmestyskirjan 21:3-4 " ...ei murhetta, valitusta eikä vaivaa,..." todistaisi myös siitä, ettei taivaassa ole minkäänlaista murhetta, myöskään ikävän kaipauksen muodossa, vaikka se voi olla nyt vaikea, miltei mahdoton, käsittää.

Nyt tulikin mieleen kun puhuit tuosta yllättymisestä, että olen joskus lukenut Lutherin selityksen siitä - se oli mielestäni aika ihana selitys. Hänen mukaansa taivaassa yllätytään sitä, miksi joku

Eli siis taivaassa ihmetellään ensiksikin sitä, mitä TUO tekee täällä. Sen jälkeen ihmetellään, miksi se yksi hurskas kristitty ei ole täällä. Ja sen jälkeen vielä ihmetellään, miksi MINÄ olen täällä?

Tuo sinun sepustuksesi tuosta taivas/paratiisista kuullostaa aivan joulupukki-sadulta, ihan yhtä uskottavalta...

Kuka on sanonut että taivaita on 7, mistä tiedetään vaikka niitä olisi 700 tai ei yhtään. Onko joku joka on kuollut palannut kertomaan tästä kaikesta?

Eikös nuo hadithit ole perimätietoa kuten esim Kalevala tai Ilias ja Odysseus, tai Grimmin sadut. Ihmisten kertomia suusta suuhun kulkeneita tarinoita. Uskotko myös noihin edellä mainittuihin? tai muihin kertomuksiin.

Ja jos nyt kymmenen päivää jossain tulessa seisoo tai yleensäkin seisot kymmenen päivää ei siinä paljon jaksa mahdollisen paratiisin tasoista nauttia VIRN

Mistä sen tietää onko saatanaa edes olemassa? Onko joku nähnyt?

Jenni_äiti:

Islamissa puhumme paratiisista, emme taivaasta. Eräs sisko sanoi hyvin että taivas on se mitä me näämme kun katsomme ylös, mutta paratiisi on se joka on taivaan yläpuolella, missä Jumala on. Mutta kyllä silti voi tietääkseni puhua taivaasta.

Uskomme että on 7 taivasta. Jos ei helvettiin joudu niin paratiisiin pääsee sille tasolle jonka on " ansainnut" . Se 7 taivas on ylin ja paras ja siellä tietty on paremmat oltavat mitä esim 6 taivaassa. Se sisko sanoi myös että Jumala olisi 4 taivaassa, mutta mun täytyy ottaa enempi selvää onko näin ja miksi. Myöskin se on epäselvää mulle että pääseekö sitten jos esim. on eka siellä 6 taivaassa mutta jos käyttäytyy hyvin niin pääsee 7 taivaaseen vai onko sitten kokoajan siellä 6 taivaassa. Osaako joku muslimi sanoa?

Helvetistä. Sinne joutuu ei-muslimit. Sinne joutuu myös ne muslimit jotka käyttäytyvät huonosti.... ts. syntiset muslimit. Mutta jokainen muslimi joka joutuu helvettiin niin pääsee sieltä vielä paratiisiin, kunhan on ensin kärsinyt helvetissä tietyn ajan. Mutta eihän siellä tietty ole kiva olla minutiakaan. Kuulin (ehkä hadith?) että joku oli ollut muuten täydellinen muslimi mutta yhtä syntiä hän oli harjoittanut ja sen takia joutui seisomaan nilkkojaan myöten 10 päivää helvetin tulessa. Sen jälkeen pääsi paratiisiin.

Kaikki pääsevät Taivaaseen

Onko ihminen pikkasen yksinkertainen, vai vaan tyhmä, jos/kun uskoo jumalaan?

Vierailija kirjoitti:

rock:

Miten te muut ajattelette, että taivaassa voi olla onnellinen, jos oma läheinen (esim oma lapsi), on helvetissä?

Raamatun mukaan emme taivaassa muista mitään maanpäällisestä elämästämme, emmekä tiedä mitään koko Helvetin olemassaolosta. Ei kai siellä muuten onnellinen voisi olla jos tietäisi muiden kärsimyksistä. Vaikka ne " muut" eivät olisikaan omia läheisiä.

vielä ei ole tuomari jaotellut taivaisiin ja helvettiin, tuomiopäivänä vasta. missä tilassa sielu sitten on kuolleella onko avaimet tallella (ilmestyskirja) vai miten on

Vierailija kirjoitti:

Onko ihminen pikkasen yksinkertainen, vai vaan tyhmä, jos/kun uskoo jumalaan?

oletko miettinyt nykyajan kyseenalaistaminen aikakaudella mitä häviät jos kiellät? entäpä mitä voitat...

Moi!

Minä uskon taivaaseen koska henkilökohtaisesti olen siellä jo ;)! Olen tyylikkääsi harmaantunut charmantti herrasmies, jolla vientiä nuorella naisrintamalla riittää PALJON! Keskimäärin kerran viikossa on uusi alle 25 vuotias kaunokainen käsittelyssäni, eivät tahdo päästää irti kun ovat saaneet kokea uskomattomalla rakastajan taidoilla höystettyä isohkoa (23/16) kivikovaa penistäni. Pari vuotta sitten onnistuin kellistämään yhden viikon aikana 7 eri (entuudestaan tuntematonta) naikkosta, aivan loistokas viikko oli!! Jos meno jatkuu kuoleman jälkeenkin samanlaisena niin kyllä kelpaa!

M57

Vierailija kirjoitti:

rock:

Miten te muut ajattelette, että taivaassa voi olla onnellinen, jos oma läheinen (esim oma lapsi), on helvetissä?

Raamatun mukaan emme taivaassa muista mitään maanpäällisestä elämästämme, emmekä tiedä mitään koko Helvetin olemassaolosta. Ei kai siellä muuten onnellinen voisi olla jos tietäisi muiden kärsimyksistä. Vaikka ne " muut" eivät olisikaan omia läheisiä.

Tähän minäkin uskon, että taivaassa ei muisteta enää mitään maanpäällisestä elämästä, emmekä ole tietoisia helvetin olemassaolosta. Rukoilen aika usein, että läheiseni menehtyisivät sitten aikanaan uskossa Junalaan ja Jeesukseen, kuten minäkin aion. En voi oikein muuta tehdä kuin toivoa ja rukoilla.