Miten luulette, että vaikuttaa luonteeseen tms. jos on lapsena ollut kova, mutta kuitenkin oikeudenmukainen kuri?
Itsellä oli niin, että koskaan ei rangaistu aiheetta tai jotenkin epäjohdonmukaisesti tai niin, että ei olisi tiennyt, miksi rangaistiin, mutta silloin kun jostain asiasta rangaistiin, se oli usein aika kova rangaistus eli ihan vanhanaikaisesti vyöllä kuritettiin.
Nyt olen noin kolmekymppinen (nainen siis) ja olen huomannut, että olen joskus kyllä liian kiltti, en mikään räsymatto, mutta en osaa tuoda omaa mielipidettä esiin silloinkaan, kun tiedän, että se olisi tärkeä jne. Tai sitten suostun johonkin, vaikka ei itseä huvittaisi jne.
Luuletteko, että tällaiset voi johtua kovasti kurista lapsena?
Muistelen, että alle kouluikäisenä ei ollut niin kovaa kuria, ja tämä erityisen kova kuri oli suunnilleen ala-asteen ajan, ja sitten yläasteella kai oli jo enemmän ymmärrästä murrosiälle ja ei ollut enää vastaavaa kuritusta silloin.
Kommentit (8)
Oma kiintymyssuhde (välttelevä, tasapainoinen jne) vaikuttaa tuollaiseen myös. Kysehän on pohjimmiltaan rajojen vetämisestä, ainakin tuossa keskimmäisessä kappaleessasi kuvailemassasi esimerkeissä. Lue/kuuntele esim. kirja Vedä rajat: Ja ota oma elämä haltuusi
https://www.storytel.com/fi/fi/books/ved%C3%A4-rajat-ja-ota-oma-el%C3%A…
Siis sä olet kolmekymppinen ja sua on fyysisesti kuritettu? Luulin että se loppui heti mun ikäluokan (70-luku) jälkeen.
Surullista.
Lapsuuden traumat ovat suurin syy mielenterveysongelmiin.
En usko että johtuu kovasta kurista. Itse sain oikeudenmukaisen kasvatuksen ja taisin olla lellipentu, mutta sama juttu minulla; olin liian kiltti ja sivuutin omat tarpeeni ja tein aina mitä toiset halusi. Kunnes keski-iässä heräsin ja opin ottamaan oman tilani, ja samoin on ollut hyvin monilla tuttavillanikin.
Saattaahan siitä jäädä sellainen asenne, että ennemmin kai sitä voi vähän joustaa kuin selkäänsä ottaa...
Osaako joku sanoa, mikä tallaisten vanhempian motiivi on ollut? Jos tosiaan kyse ei ole ollut siitä, että on hakattu hakkaamisen vuoksi, vaan nimenomaan ajateltu sitä remmin antamista oikeudenmukaisena rangaistuksena. Miten voi joku vanhempi ajatella, että kun vyöllä hakkaan lasta takapuolelle, niin se on hyväksi hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa, mikä tallaisten vanhempian motiivi on ollut? Jos tosiaan kyse ei ole ollut siitä, että on hakattu hakkaamisen vuoksi, vaan nimenomaan ajateltu sitä remmin antamista oikeudenmukaisena rangaistuksena. Miten voi joku vanhempi ajatella, että kun vyöllä hakkaan lasta takapuolelle, niin se on hyväksi hänelle?
Kipu kouluttaa, oppii siihen että tietystä ei-toivotusta käytöksestä seuraa kipua ja todennäköisesti vähentää halukkuutta käyttäytyä sillä tavoin jatkossa.
Kyllähän lastenhakkaaminen traumoja aiheuttaa, vaikka oliskin haettu oikeutusta.