Uskotko että avaruudessa on elämää?
Kommentit (42)
Tottahan toki, mutta ei ehkä omassa aurinkokunnassa (toki joidenkin aurinkokuntamme planeettojen kuiden pinnan alla saattaa olla valtameriä) eikä välttämättä edes lähimmissä tähdissä. Mutta, tämä on sama kuin ottaisi valtamerestä ämpärillisen vettä ja katsoisi silmämääräisesti että näkyykö siinä elämää, no tuskin näkyy. Silti valtameri on täpötäynnä elämää.
Pelkästään näkyvässä universumissa on 200 000 000 000 000 000 000 000 tähteä ja mikäli universumi olisi todella äärellinen, on arvioitu että pelkästään sen halkaisijan täytyy olla vähintään satoja kertoja suurempi kuin näkyvän universumin. Ja jokainen ymmärtää mitä pallon tilavuudelle tapahtuu, jos sen halkaisijan satakertaistaa.
Kyllä se melko todennäköiseltä tuntuu, ottaen huomioon avaruuden koon ja planeettojen määrän. Hyvin outo ajatus, että vain täällä olisi kehittynyt elämää.
Jos tarkoitat mitä tahansa elämää, taatusti. Ei välttämättä kahdella jalalla liikkuvia nisäkkäitä.
Ja elämää voi olla sellaisissa muodoissa ettei ihminen edes tunnistaisi sitä elämäksi.
Jossain on planeetta missä asuu vain kilttis kynäniskoja ja valtavia mammoja.
olemassa saattaa olla pohtintoja että maahan olisi tullut elämää asteroidien mukana. aikojen saatossa sitten olisi kehittynyt iso määrä erilaisia lajeja.
Saattaa jossain ollakkin muttei yhtä älykästä elämää kuin täällä
Uskon, että universumissa on ainakin yksi planeetta, jossa jonkin maan pääministerillä voi olla 1 miljoona seuraajaa paikallisassa instassa!
Vierailija kirjoitti:
Saattaa jossain ollakkin muttei yhtä älykästä elämää kuin täällä
Tarkoitit varmaan sanoa ''yhtä älytöntä''?
Varmasti on , Mutta jos kukaan on yhtään seurannut UAP keskustelua tänä päivänä , keskustelu on enemmänkin kääntynyt siihen suuntaan että elämää ( älyllistä sellasta ) saattaa olla toisissa ulottuvuuksissa/ajassa missä me ite eletään , eli nää "ufo" alukset mitä ihmiset/armeija on nähny kautta aikojen ei tuliskaan mistään toiselta planeetalta vaan ihan täältä meiän omalta, ne vaan elää toisessa taajuudessa/ulottuvuudessa/ajassa missä me joten me ei nähä niitä , mutta ne on oppinu loikkii eri ulottuvuuksien välillä , tää saattaa olla myös selitys sille miksi "ufoja" alkoi näkymään huomattavasti enemmän sen jälkeen kun me kehitettiin ydinaseet , koska jos me räjäytetään täällä ydinpommi , se vaikuttaa myös sinne missä ne elelee .... kuka tietää, nää on vaa teorioita , kannattaa seuraa aihetta, johan ne myönsi nää kaikki todeksikin , jännä et ihmisii ei tunnu kiinnostelevan .
En tiedä, mutta olen varma että ihminen on maailmankaikkeuden älykkäin olento.

Jos kirjoittaisit äidinkieltäsi hieman paremmin, olisit vakavammin ottettava. Ja voisit harkita ja jäsennellä jokaisen virkkeesi ennen kuin suollat sen ulos näppäimistölle.

tais mennä jollai kaljaroopella vähän yli ymmärryksen ? kannattaa ottaa selvää aiheesta, tulee sustaki fiksu joskus .

Opettele ensin kirjoittamaan, ehkä sinustakin tulee fiksu joskus.

Nää alukset on myös sammuttanut meidän ydinase ohjelmia , kukaan ei tiiä miten .. mielenkiintosia juttuja .
Vierailija kirjoitti:
Saattaa jossain ollakkin muttei yhtä älykästä elämää kuin täällä
Todennäköisesti se on päinvastoin, eli ne muut sivilisaatiot ovat älykkäämpiä, kuin me. Mikä ilmenee esim. siten, etteivät he sodi kokoajan, eivätkä ole yhtä hedonisteja ja itsekkäitä.
Voi olla, että muiden sivilaatioiden edustajia, on joskus käyneet vakoilemassa meidän planeetalla salaa (kehittyneemmän teknologiansa turvin), ja sitten ovat nähneet meidän väkivaltaisuuden ja todenneet, etteivät halua olla meidän kanssa missään tekemisissä, koska pitävät meitä primitiivisinä barbaareina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on , Mutta jos kukaan on yhtään seurannut UAP keskustelua tänä päivänä , keskustelu on enemmänkin kääntynyt siihen suuntaan että elämää ( älyllistä sellasta ) saattaa olla toisissa ulottuvuuksissa/ajassa missä me ite eletään , eli nää "ufo" alukset mitä ihmiset/armeija on nähny kautta aikojen ei tuliskaan mistään toiselta planeetalta vaan ihan täältä meiän omalta, ne vaan elää toisessa taajuudessa/ulottuvuudessa/ajassa missä me joten me ei nähä niitä , mutta ne on oppinu loikkii eri ulottuvuuksien välillä , tää saattaa olla myös selitys sille miksi "ufoja" alkoi näkymään huomattavasti enemmän sen jälkeen kun me kehitettiin ydinaseet , koska jos me räjäytetään täällä ydinpommi , se vaikuttaa myös sinne missä ne elelee .... kuka tietää, nää on vaa teorioita , kannattaa seuraa aihetta, johan ne myönsi nää kaikki todeksikin , jännä et ihmisii ei tunnu kiinnostelevan .
Jos kirjoittaisit äidinkieltäsi hieman paremmin, olisit vakavammin ottettava. Ja voisit harkita ja jäsennellä jokaisen virkkeesi ennen kuin suollat sen ulos näppäimistölle.
tais mennä jollai kaljaroopella vähän yli ymmärryksen ? kannattaa ottaa selvää aiheesta, tulee sustaki fiksu joskus .
Opettele ensin kirjoittamaan, ehkä sinustakin tulee fiksu joskus.
voiiii nyt meni kaljottelijalla tunteisiin ... yyh yyhhhh
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on luomakunnan kruunu.
Ihminen on viisas mies. Että nii.
Vierailija kirjoitti:
Saattaa jossain ollakkin muttei yhtä älykästä elämää kuin täällä
Jep, luultavasti huomattavasti älykkäämpää elämää etenkin jos ja kun kyseessä ovat huomattavasti pitkäaikaisemmat lajit ja sivilisaatiot, joiden teknologian kehitys voi olla 100000 vuotta meitä edellä. Avaruuden valtavat etäisyydet vaikeuttavat väistämättä yhteyksien luomista muiden elinkelpoisten planeettojen ja elämänmuotojen välillä.
Joo. Avaruus on suuri ja kaunis.