Vesirokko rokotuksesta kokemuksia
hei,
mietin 4v:n ja 1v3kk lasten rokottamist avesirokkoa vastaan. Onko teillä kokemuksia/kommentteja auttamaan päätöksenteossani. Päiväkodissa jyllää nyt aika voimakas vesirokko-tauti. Rokotehan ei toimi kaikkia variantteja vastaan, mutta mietin kuitenkin olisikohan tuo hyvä juttu.
Kommentit (8)
...ihan kelle vaan, vaikkei rokotusohjelmassa olekaan. Meilla ajattelin ensin etta sairastetaan tauti, mutta sitten siita tulikin epidemia esikoisen tarhassa juuri kun kakkonen oli syntymaisillaan/vastasyntynyt, joten annoin rokottaa esikoisen ettei toisi kotiin tartuntaa pienelle (aika epatodennakoista mutta mahdollista imetetylla jonka aiti on sairastanut taudin kuten mina, tauti voi olla lieva mutta myos erittain raju ihan pikkuisella). Monet antavat taalla ihan vain sen takia koska siita tulee pitkat poissaolot tarhaan ja vanhempien on hankala jarjestaa kotihoitoa niin pitkaksi ajaksi. Meita muistutettiin etta rokotuksen pitaa antaa " boosteri" siina 12-13 nurkilla, samoihin aikoihin kuin MPR boosteri vaikkei siita mitaan muistutusta tulekaan, muuten ei suoja saily aikuiseksi asti. Tama siksi etta isompana sairastettu vesirokko on erittain kurja sairaus, ja raskaanaolevalle sikiolle vaarallinen.
Ei meilläkään ole muuta syytä kuin että itse sairastin aikoinaan aika voimakkaana, enkä haluaisi sitä lapsilleni + että 2vkon kotihoidon järjestäminen on meille hankalaa, eli mikäli rokotuksesta ei ole haittavaikutuksia ottaisin siis sen mieluummin.
Hyviä kokemuksia. otettiin noin yhden vuoden iässä pojalle. Ei mitään oireita/haittaa tullut rokotuksen jälkeen. Suoja testattu monessa vesirokkokontaktista eikä ole tullut rokkoa. Itse halusin ottaa, koska pelkäsin vaarallisia jälkitauteja. On siis vapaaehtoinen, mutta sitä mietitään koko ajan yleiseen rokoteohjelmaan. Hinta kai esteenä. reseptin sain tk-lääkäriltä ja maksoi noin 60 euroa. Neuvolan terkka pisti. En itse keksi mitään negatiivista. Kurja tauti vältetty näin!
Ties monettako kertaa mainitsen täällä, mutta meillä rokotus ei tehonnut. Tyttö sai 1-vuotiaana vesirokkorokotteen ja sairasti vesirokon 3-vuotiaana. Ja sairasti vielä pitkään, n. 2 viikkoa eli meillä meni rahat ainakin hukkaan:)
Mutta tämähän on harvinaista, rokotuksen tehohan on lähes 100%, meillä ei vaan toiminut, eikä tiedetä miksi. Toiselle lapselle emme ota rokotetta...
Ilmeisen hyvin on tehonnut, koska 2 kertaa ollaan käyty vesirokkoperheessä kylässä eikä tauti ole tarttunut.
Vauvamme saa rokotteen 1 v 1 kk ikäisenä, samaisen tutkimuksen kautta.
Miksikö rokote? Siksi, että itse olen sairastanut vesirokon todella rajuna, arvet ovat vieläkin näkyvissä. Samoin veljelläni oli todella kammottava vesirokko, rakkuloita oli suun sisäpuolella ja sukupuolielimissäkin, lisäksi oli yli 40 asteen kuume. Jos rokotuksella voin suojata lapseni tuoltakin turhalta kärsimykseltä, niin miksipä ei. Tiedän, että suoja ei ole 100% mutta nekin lapset, jotka rokotuksesta huolimatta sairastavat vesirokon, saavat sen YLEENSÄ tosi lievänä.
Vesirokkorokotettahan kai suunnitellaan otettavaksi rokotusohjelmaankin.
Molemmat lapset on rokotettu 1v ikäisinä (kuuluu asuinmaassamme rokotusohjelmaan). mitään sivuvaikutuksia ei tullut eika ole tullut tautiakaan, lapset nyt 4.5v ja 3v. Muistan myös itse sairastaneeni rajun vesirokon ala-asteikäisenä, sen kutinan muistan vieläkin, enkä näe mitään syytä olla säästämättä omia lapsiani samalta taudilta.
Eli ei suositellut sitä vaikka esikoisellamme on vakava krooninen sairaus ja rokko veisi hänet automaattisesti sairaalahoitoon. Hän sanoi, että se on silti parempi sairastaa, jolloin siihen saa elinikäisen vasteen. Rokote täytyy aikuisena uusia ja se helposti unohtuu/jää. Lisäksi on kuulemma epäilyksiä, että rokote saattaa aikuisena lisätä riskiä sairastua vyöruusuun, joka on aivan kamalan tuskainen sairaus. Me siis päädyimme odottelemaan rokkoa (vaikka poika jo 5v. eikä vielä sairastanut), vaikka periaatteessa itse koen kuuluvamme ns. erityisryhmään, jolle se ehkä kannattaisi antaa. Silti luotan lääkäriimme, joka on hoitanut poikaa useamman vuoden hänen sairastumisestaan asti.
ihmisille joille on jotain haittaa sairastaa vesirokko, esim. syöpää sairastavat tms.