Mitä tekisitte petettynä osapuolena tässä tilanteessa.
Eli mieheni jäi kiinni pettämisestä, eli oli kuksinut paljon itseään nuorempaa kesätyöntekijää. Meillä suhteessa ollut viime aikoina kriisejä. Itse mulla oli peliä työkaverini kanssa, mutta sängyssä en ole kenenkään muun kanssa ollut. Olemme päättäneet jatkaa kuitenkin suhdettamme. Nyt vaan on noussut viha sitä nuorta muijaa kohtaan. Varsinkin, kun se edelleen on lähestynyt miestäni ja itkenyt omaa huonoa suhdetta sille. Vika on yhtä paljon kaikissa eli myös minussa miksi näin on käynyt, koska ilmeisesti mieheni ei ole unohtanut mitä tein hänelle. Mieheni on katunut tekoaan ja kertonut, että ei löytänyt syytä sille, vaan sanotaan, että tilaisuus teki sen mahdolliseksi. Soitanko tälle akalle ja kerron ajatuksistani, että tajuaa, että hän ei todellakaan ole ollut miehelleni mikään erityinen, vaan mistä asiat todellakin on johtunut, että miheni on häntä pannut.
Kommentit (22)
Jos miehesi haluaa jatkaa kanssasi, hän myös varmaan osaa hoitaa tuon toisen naisen pois elämästään?
Hoida asia miehen kanssa ja pidä huoli siitä, että se kanssa loppuu tuo toiminta.
on ainoa ratkaisu, sillä kaikki kauna molemmista " pettämisistä" aiheuttaa vain kasvavaa kitkaa välillenne. Vuosien mittaan ihminen vain katkeroituu kun joutuu kahlaamaan jatkuvasti tuossa paskassa.
Ero sattuu hetken ja sen jälkeen tuntee taas elävänsä.
Yritä sinä olla aikuinen vaikka tyttö ei olisikaan.
Mitä apua luulet siitä olevan?
Jos otat häneen yhteyden ja haukut paskaksi, teet itsesi naurunalaiseksi.
Välillä se vaan on unohtunut, koska ei olla hoidettu parisuhdettamme, vaan ajateltu sitä itsestäänselvyytenä.
Pidä huoli vain siitä omasta äijästäsi ja anna naikkosen ajatella mitä ajattelee.
Kuulostat aika katkeralta ja taidat pelätä, että nainen pääsee taas mieheesi kiinni. Eikö olisi ennemmin syytä olla huolissaan siitä, että miehesi osaa pitä näppinsä erossa muista naisista?
oisko pitänyt antaa anteeksi siksi kun oli vanhempi? mikä logiikka!
paketista kiinni. Miehesi sinun kuuluu laittaa koville, hän on se, joka on pettänyt ja hän on se, joka asiasta viime kädessä on vastuussa.
Sanottakoon tässä saman tien, että ei ole vapaiden miesten ja naisten tehtävä pitää naimisissa olevat kaidalla tiellä.
Jos molemmat haluatte vielä jatkaa, luulisin että olisi hyvä hankkia ulkopuolista apua. Oletteko harkinneet parisuhdeterapiaa. Jos aiotte saada suhteenne toimimaan, on teidän molempien annettava anteeksi, oikeasti. Paras keino käydä läpi asioita on puhua, puhua ja puhua.
Toivotan teille kaikkea hyvää, onnea ja jaksamista!
Ja se nyt on sama onko vanha vai nuori, se ei minun itsetuntoani loukkaa. Parempi oikeastaan, että on noin nuori 23, eli ei sentään alaikäinen, koska tiedän, että ainakaan siinä ei ole ollut tunteita mukana.
Kysyisin ihan asiallisesti: mikä on suhteesi mieheeni?
tuossa vaiheessa jo eronneet ja eläisimme omaa elämäämme ainakin sukupuolisuhteiden osalta. Sanoisin siten, että tilanteessasi en soittaisi, koska nyt on kyse luottamuksen kartuttamisesta. Ellei mies sitä tajua niin suhteenne tulee kuivumaan kokoon alle vuodessa.
Ongelmat ovat sinun ja miehesi välisiä ja teidän ratkaistavissanne. Ja kun ne saatte tavalla tai toisella ratkaistua, ei sillä tytöllä ole enää mitään väliä. Sinä et kilpaile hänen kanssaan miehestäsi, vaan miehesi on käyttänyt häntä hyväksi käsitelläkseen omia asioitaan. Kova kolaus varmasti tytölle, mutta hänkin toipuu ajan kanssa ja sinulla ei oikeastaan ole edes oikeutta tuota toipumista hankaloittaa. Sitä paitsi annat hänelle liikaa merkitystä asiassa, jos otat häneen yhteyttä ja sitä kautta teet hänestä osapuolen koko sopassa. Asia olisi eri, jos heillä olisi ollut tunteisiin perustuva suhde, mutta miehen pako omia ongelmiaan seksiin ja " työpaikkaromanssiin" jonkun satunnaisen paikalla ja tarjolla olevan kanssa ei tee tästä ihmisestä samalla tavalla osapuolta teidän aviokriisissänne.
Se miten pystytte ratkaisemaan keskinäiset ongelmanne, on sitten toinen juttu. Parisuhdeterapia voisi ihan oikeasti olla hyväksi. Lähtökohtaisesti sinun kannattaa pitää mielessä, että ongelma on teidän kahden, ulkopuolisilla on siihen hyvin vähän osuutta.
toiselle sijalle miehen silmissä. Useinhan nainen jätetäänkin nuoremman takia, joten mistä tiedätä että miehellä ei ole tunteita tyttöä kohtaan.
On ollut kovaa antaa lapsien käydä niillä, mutta aika taitaa kuitenkin tasoittaa pahimmat paakut.
Vaikka se toinen nainen on myös ehkä osasyyllinen, niin miehesi sinua petti, ja hänen kanssaan asia pitää selvittää. Itseäni mieheni petti vuosia sitten, ja silloin saimme selvitettyä asian hyvin, ja avioliitto jatkui hyvänä pitkään. Puhuimme asiat selviksi, ja ainakaan minulle ei jäänyt katkeruutta. Mutta jos aikoo jatkaa tuollaisen jälkeen, niin asiat pitää puhua selviksi niin että molemmat tietävät missä mennään. Ja jos jatkatte, niin tuolla asialla ei pidä enää sen jälkeen lyödä. Jos siihen ei pysty, niin sitten ero on paras ratkaisu. Mutta ratkaisu on aina tapauskohtainen, ja minua ihmetyttää täällä annetut neuvot, että ero on ainoa ratkaisu. Onhan tilanteita ja ihmisiä erilaisia, ja parisuhde jos mikä on sellainen jossa kaavamaiset toimintatavat eivät toimi.
Jos haluat jatkaa miehesi kanssa, ja uskot että pystytte asian käsittelemään, niin kai sitä kannattaa yrittää. Kysehän on teidän elämästänne.
itse soitin vastaavassa tilanteessa naiselle. Puhelu oli ahdistava, mutta varmasti mieltä olisi vielä enemmän painanut jos en olisi soittanut.
Nyt olen järjestelmällisesti kieltäytynyt tilaisuuksista (esim. työkaverin synttärit) joilla tuo nainen olisi ollut. En sovi samaan tilaan, ei tarvitse sopiakaan.
Nyt asiasta on kulunut n. 1.5 vuotta ja olemme miehen kanssa edelleen yhdessä. Asiat järjestyvät! Olen ehdottoman onnellinen, vaikka meilläkin oli silloin TODELLA vaikeaa. Tsemppiä teille :) Onnistuminen vaatii sen, että molemmat haluavat yrittää. Jos mies olisi ollut valmis toisen matkaan, olisin ilman muuta antanut mennä. Väkisin ei voi ketään pitää.
anna sen olla, kyllä se siitä.
Keskittykää te vain omaan suhteeseenne ja sen hoitamiseen kuntoon. Jos saatte sen kasaan, kaikki muukin on ok. Jos ette , mistään ei tule mitään.