En tajua mun ystävyyssuhteita

Mulle tarttuu elämän varrelta joitakin ystäviä, jotka kokevat usein suhteemme tosi läheisiksi. Kuitenkin, koko elämäni aikana, suurimmalla osalla heistä ei ole minusta juuri mitään hyvää sanottavaa.
Eikä sillä, että niin pitäisi olla, vaan ihmettelen miksi he sitten haluavat olla ystäviäni? Mihin nämä ystävyyssuhteet oikeen perustuvat?

Vai onko mussa sittenkin jotain hyvää? Kuitenkaan moni näistä ei ole mitään itseään kehuskelevia ja narsistisia ihmistyyppejä, vaan he ovat todella esimerkillisiä ihmisiä. Hyviä tyyppejä.

Monesti olen se henkilö johon turvaudutaan kun elämässä tapahtuu jotain rankkaa, tai tarvitaan apua henkisiin ongelmiin tai muuhun vaikeisiin asioihin. Sellaisista asioista puhutaan, mitä ei uskalleta muille "normaaleille" puhua.

Sellaisetkin kaverit, jotka on olleet aika rentoa seuraa ja harvemmin mitään syvällisiä puhuttu niin uskoutuvatkin yllättäen mulle.
Enkä ihan ymmärrä miksi, kun mua yleensä pidetään jotenkin niin mitäänsanomattomana ja sellaisena, jonka arviointikykyyn ei luoteta. Sitten kuitenkin luotetaan? Vai ajatellaanko etten sitten vuoda niitä juttuja eteenpäin tai kukaan ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella niitä mun suustani?

En tiedä,mutta kaikki ihmiskontaktit aiheuttavat mulle vaan ahdistusta.