Kolmas lapsi vai ei? päätös järjellä vai tunteella????

Antaako haaveelle kolmannesta periksi, vaiko ei...



Mies ei ole kovinkaan innostunut asiasta, mutta se nyt tuskin on ongelma =)



Lisään vielä nämä asiat AP:n " listaan" :



Kun on kaksi ihanaa, tervettä lasta niin miksi ottaa tietoinen riski, että kolmas ei olisikaan terve.



Oma jaksaminen, aikaisemmatkin on valvottaneet, mutta entä jos tämä valvottaisi oikein urakalla kun meillä vihdoin nukutaan?



Jos kolmatta ei tulisikaan? Keskenmeno, tai muuten vaan pitkä odotus raskaaksi tulosta?? Ei tässä jaksaisi enää kiertojaan vahtia tms. muuta murhetta asiasta ottaa kun on täysi hulina päällä aina kun nämä 2 ovat hereillä..



Näitä ja AP:n asioita minä pohdin...

kun lapsiluku on täynnä. Onhan siinä kaikki se jännitys uuden vauvan kanssa jne., mikä ainutlaatuisen viehättävää. Mutta lapsista on paljon työtäkin ja aika monet tuntuu vähän liikaa antavan tunteen viedä. Mun tuttavapiirissä ainakin monta perhettä, jossa vuosikaudet oltu " aivan poikki" ja " hermot riekaleina" . Kaikille ei sovi monta lasta, mutta tosi harvalla on nykyään kanttia se myöntää, kun vähintään kolmen lapsen perhe on muodissa. Sitten hampaat irvessä vedetään sitä lapsiperhearkea.



Meitä on kovasti paheksuttu, kun on sanottu, että lapsiluku jää kahteen, koska elämä on nyt just kivaa. On varaa matkustaa ja harrastaa koko perheen kesken. Ei väsytä isää eikä äitiä. Ehditään panostaa työhön, parisuhteeseen sekä kahteen suloiseen lapseemme. Useampilapsiset perheet paheksuvat kovasti tätä sujuvaa arkeamme ja koettavat kovasti markkinoida miten upeaa on, kun " talossa on elämää" . No, eipä kyllä kadehdittavalta se elo vaikuta. Joillekin siis isompi perhe sopii ja sitä perhe-elämää on mukava sivustakin seurata.



Mutta me kuulutaan miehen kanssa siihen joukkoon, joka tykkää lapsista, mutta hermot ja muut resurssit riittää näihin kahteen. Vauvakuumeita on toki miehellä ja mulla tullut ja mennyt, mutta kun ollaan plussat ja miinukset paperille laitettu, meidän perheen ideaalikoko on tämä 2+2.



Mitä katumiseen tulee, niin se on asennekysymys. Voi märehtiä kaikkia päätöksiään loputtomiin tai sitten päättää ja sen jälkeen hyväksyä, ettei sitä voi tietää oisko se toinenkaan päätös tuottanut sen parempaa lopputulosta.

Tottahan se on, että aina jää jotakin kaduttavaa jos on katuakseen. Onneksi itsellä on vielä kymmenisen vuotta aikaa " päättää" . Olen kuitenkin vasta 29v.



T: nro3

huomasi että olet selvästi asiaa miettynyt ja olet sinut päätöksenne kanssa. Toivottavasti itse pääsen tohon tilaan :=) Ja sinulla oli monia hyviä perusteluita joita olen itsekkin miettinyt. Olen kanssa yrittänyt miettiä että kannattaa nauttia täysillä näistä ihanista lapsista mitä meillä on. Pinempikin kun tästä kokoajan kasvaa ja helpottuu niin jo innolla odotan että päästään kaikki yhdessä luistelemaan, hiihtämään, pyöräilemään yms. jos taas saisimme vielä vauvan niin mone asiat jäisivät tekemättä koko perheen voimin....



3 tavoin minullakin on ikää vasta 29v mutta kun se endo vaivaa nuoresta iästä huolimatta ja kakkosenkin saaminen oli hankalaa ja jouduttiin turvautumaan lääketieteen apuun niin en usko että voin tämän asian kanssa kovinkaan montaa vuotta odottaa....



Silti tämä haikeus valtaa mielen, varsinkin silloin kun kuulen että tutuille on tulossa vauva tai on syntynyt :=)

Antaa tulla vaan, hoidetaan nämä pienet lapset tästä kerralla pois alta niin ei tarvi enää mietiskellä. Tosin mieheni heitti jo vastakommentin että mikä takaa ettei kuumeilla neljättä sitten iltatähdeksi... hui. Syynä ihan vaan se, että molemmat haluaisimme vielä yhden, mutta koska olemme molemmat ns. " iltatähtiä" niin samaa kohtaloa emme halua lapselle vaan mieluummin niin että hän on samaa sarjaa muiden kanssa.

Nauti elämästä kahden lapsen äitinä ja jos vielä muutaman vuodenkin päästä vauvakuume on kova, niin sitten vaan yritystä... Tosin, niin kuin itsekin sanoit, endometrioosi on yksi lapsettomuuden suurimmista syistä, joten voihan olla ettei kolmosta tulekaan.

Vaikea se on toisten ihmisten puuttua tai neuvoa toisten asioissa, teidän perheen pitää tehdä niin kuin te itse parhaaksi näette, ei niin kuin naapurissa tehdään...

Meillä elettiin melkein 10 vuotta yhden lapsen perheessä, kunnes sitten vihdoin ja viimein lapsettomuushoidot tuottivat tulosta ja perheeseen syntyi pikkukakkonen ja lisäbonuksena samaan hintaan pikkukolmonen... Joten en osaa sanoa, millaista elämä on vain kahden lapsen kanssa, sen sijaan tänä päivän kokemusta on jo neljästä, ja voin sanoa vain omalta kohdaltani sen, että rakkaus on siitä mukava luonnonvara, että sitä mitataan kertolaskulla eikä jakolaskulla :-)

Tsemppiä vaan teidän perheen ratkaisuihin, olivatpa ne mitä tahansa (ja aina pitää muistaa se, että itse ei aina voi vaikuttaa asioihin, vaikka niin luulisi - Elämä voi järjestää asioita oman päänsä mukaan :-)

miten niin muotia 3 lasta? Kyllä tässä asiassa on kyse ihmisten ARVOista, joita muoti ei hevillä liikuttele.

Kyllä minä tiedän monia, joilla on hermot riekaleina vuosikausia yhden tai kahdenkin lapsen kanssa.

Entä jos jaksaa hyvin kahden kanssa ja uskoo jaksavansa kolmenkin, muttei sitten jaksakaan, eikö saa väsyä ja näyttää väsymystään. Ja aivan taatusti ne jotka valittavat kolmen kanssa, nauttivat myös välillä. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu onnellisuudella hehkuttaminen, useammin sitä valitetaan erinäisistä asioista.

ja elämä on juuri nyt todella mukavaa, oli se kahdenkin kanssa mutta silloin oli paljon raskaampaa. Isommat ovat nykyään helppohoitoisia koululaisia. :) Meille ei enää lapsia tule mutta jos tulisi niin uskoisin ettei elämämme ainakaan siitä ikävämmäksi muuttuisi, vaikka varmasti silloin olisi taas raskaitakin aikoja edessä. Mutta sellaistahan se lapsiperhe-elämä on... Olen töissä päiväkodin erityisryhmässä ja omien lasten lisäksi jokaisella ryhmämme lapsella on erityinen paikka sydämessäni. Olisi vaikea kuvitella elämää ilman että olisin tekemisissä lasten kanssa. Eikä kyllä päiväkotityö ole ainakaan mulla vienyt vauvahaaveita, päinvastoin. Kuopus sai alkunsa pienten puolella työskentelyn sytyttämän vauvakuumeen ansiosta.



Meillä meni tämä kolmannen hankinta alunperin tunteella, mutta näin jälkikäteen ajateltuna päätös oli kaikin puolin erittäin järkevä. :)