Mitä tekisin? Suo siellä vetelä täällä?!

Tää on pitkä ja sekava selostus. Jos joku jaksaa lukea ja kommentoida niin kiitos tuhannesti.

Mistä alottaisin.. No, mietin pitäisikö erota. Me ollaan oltu teineistä saakka kimpassa, perhekin perustettiin tosi nuorina. Nyt ikää 30+ ja tilanne on sellanen, et mietin joka päivä olisiko elämä parempaa jos laittaisin miehen kiertoon. Mies on sellanen krooninen/patologinen valehtelija, on useesti jäänyt kiinni vieraista, on ollut pidempää suhdetta ja yhden illan juttuja, ihan tuoreitakin tapauksia. Itsekin olen nuorempana sählännyt mutta nyt oon monet vuodet keskittyny vaan perheen kasassa pitämiseen ja ollut 100% uskollinen.

Mikään arjessakaan ei tunnu sujuvan, mies lupaa sitä ja tätä ja melkein aina lupauksensa pettää. Ei ilmoittele jos suunnitelmat muuttuu, voi olla hyvin koko viikonlopun omissa menoissaan. Sanoo aina olevansa töissä, ei pidä paikkaansa todistetusti.

Mies ei suostu puhumaan mistään ongelmista, alkaa heti huutamaan jos kysyn sen menoista, puhumattakaan jos syytän sitä pettämisestä. Kieltää kaiken järjestelmällisesti vaikka olisin omin silmin nähnyt hänet itse teossa.



Se on jättänyt kaikki raha-asiansa hoitamatta ja ulosotossa on velkaa useita kymppitonneja. Tienaa kuitenkin useemman tuhat euroa/kk, ei vaan viitsi hoitaa velkojaan.

No nyt jo olette sitä mieltä et ilman muuta ero! Mutta syyt miksi vielä mietin on seuraavat: lapset ei tietysti tiedä isänsä todellista luontoa, heille isä on tärkeä vaikka loistaakin enimmäkseen poissaolollaan. Tuntuu että särkisin lasteni sydämet jos joutuisin kertomaan että me erotaan. Mies ei halua minusta luopua, olenhan mitä parhain vaimo, hoidan kodin ja lapset oman työni lisäksi ja hullu ja tyhmä kun olen, rakastan tuota sikaa.

Meillä lapset harrastaa, mulla ei olisi varaa kustantaa niitä yksin. Entäs kun teen vuorotyötä, mies hakee ja vie lapsia hoitoon kun en itse pysty.Nuorin menee syksyllä eskariin, eli vielä vuoden olisi tuo viemis ja hakemisongelma. Lisäksi pelkään hulluna yksinjäämistä, luulen että tarviin tota miestä. Olen kuitenkin 14vuotiaasta ollut hänen kanssaan! Vaikea kuvitella elämää erossa. Olenko tosiaan lääkitystä vailla? En usko et mies suostuis mihinkään "sopueroon" vaan syyttäis mua kaikesta ja jättäis mut selviytymään yksin lasten kanssa.



Mahtaa teitä säälittää ja naurattaa tälläinen vuodatus, mutta tää on todellista elämää. Tuntuu siltä että kukaan eikä mikään auta. Mitä mä teen??



LUUSERI