Lue keskustelun säännöt.
Ylenpalttinen lahjojen antaminen lapselle
24.08.2022 |
Miehelläni on yksivuotias veljentytär (ainoa sisaruksenlapsi hänelle). Lapsesta on luonnollisesti tullut suvun silmäterä. Mies on läheinen veljensä kanssa, ja perhe asuu lähellä, joten näemme veljentyttöä aika usein.
Miehelle on kehittynyt sellainen tapa, että aina kun hän näkee tyttöä, oli se sitten heillä tai meillä, hän haluaa, että meillä on jonkinlainen lahja varattuna. Kyse ei ole mistään ihan pienistä jutuista, vaan niillä on usein hintaa 15-20 e. Mies harrastaa myös sellaista, että jos lapselle on jokin lahja ostettuna esim. hyvissä ajoin syntymäpäivää varten, hän ei malta odottaa, vaan antaa sen etukäteen ja sitten ostaa vielä jotain muuta syntymäpäiväksi. Samoin matkoilta tuodut tuliaiset hän antaa usein kyläilevän veljensä matkaan, ja sitten ostaa jotain ennen seuraavaa vierailua.
Omassa lapsuudessani vallitsi sellainen asenneilmapiiri, että lapsille ei tule koko ajan ostaa tavaroita. (Olen ihan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, eli tämä ei ollut juurikaan rahakysymys.) Vanhemmillani oli sellainen periaate, että jo pelkkä vierailu ja läsnäolo lapsen elämässä ovat itsessään arvokkaita, eikä rakkautta ja kiintymystä tarvitse osoittaa tavaroilla. Synttäri- ja joululahjat, sekä satunnaisesti jotkin pienet ulkomaantuliaiset tms. riittivät. Vanhempani sanoivat kammoksuvansa valtavaa tavaran määrää kotona sekä siitä syntyvää muovijätettä. (Vanhempani olivat ja ovat edelleen hyvin ympäristötietoisia, mutteivät mitään ääritapauksia.)
Suoraan sanoen minua hirvittää se tavaramäärä, jonka mies kantaa lapselle. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta mietin pakostakin miten se vaikuttaa lapseen, ja millainen henkilö hänestä kasvaa. Miehen äiti ja isoäiti tekevät samaa, ja hukuttavat lapsen tavaroihin aina hänet nähdessään. Olen sanonut miehelle, että eiköhän vähempikin riittäisi, ja että veljentyttö varmasti ilahtuu jo siitä, että setä tulee kyläilemään. Mutta mieheni sanoi minun olevan kylmästi ajatteleva tiukkis. Toisaalta ymmärrän, että moni hullaantuu nähdessään söpöjä lapsille suunnattuja tavaroita, mutta silti pitäisi säilyttää jokin kohtuus.
Minulla ei ole lapsia, joten en omaa asiassa kokemusta vanhemman näkökulmasta. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten te vanhemmat tästä ajattelette?
Kommentit (6)
Asuitkohan lapsena meidän naapurissa? Siellä oli tyttö, joka sai hyvin niukasti lahjoja tai ylipäätään leluja, ja siksi hän oli meillä aina joulupäivänä kyselemässä, mitä me saimme ja halusi leikkiä tavaroillamme. Meidän äiti jotenkin sääli tätä tyttöä, jolle opetettiin, että hän ei ollut lahjojen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat ajattelee niin että ei hlv*etti tätä tavaran määrää! Mulle syntymäpäivätkin tai joulu on tuskaa kun tavaraa tulee pakettikaupalla. Tuon ikäinen lapsi ei tietenkään vielä itse ymmärrä.
Hah mitä vastauksia! Ei tietenkään pieni lapsi tarvitse sitä kaikkea, eikä myöskään hänen vanhempansa. Yleensä nämä lahjojat haluavat ilahduttaa enemmänkin itseään ostelemalla jollekin toiselle turhaa tavaraa. Ostamisen ja antamisen ilo. Ei ole välttämättä ilo sille joka niitä kaappeihinsa säilöö. Tai heittää hyväkuntoisena pois.
Ei hyvä tapa todellakaan. Mielummin vaikka säännöllisesti säästötilille rahaa lapsen tulevaisuutta varten.
Vierailija kirjoitti:
Minä, minun äiti, minun vanhemmat, me olemme niitä oikeita ihmisiä ja sitten on miehen suku, joka on ihan omituinen, kun ostavat kaikki lapselle lahjoja, vaikka minä ja minun suku ollaan sitä mieltä, että ei ole hyvä juttu.
Entä jos ajattelisit niin, että sinä ja miehesi ette ole sama henkilö. Anna miehen toimia tavallaan, toimi sinä omassa maailmassasi omalla tavallasi. Älä vie lahjoja ja paheksu niitä ääneen aina miehen veljen perhe tavatessasi, kauhistele muoviroskaa ja sitä, miten voivatkin toimia eri tavalla kuin sinun vanhempasi.
He kuuntelevat varmasti sinua mielellään ja ymmärtävät, että heidän suvun tavat on ihan huonoja. Varmaan osaavat pyytää sinulta ja vanhemmiltasi anteeksi, kun ovat toimineet väärin.
Minulla on kyllä ihan normaalit käytöstavat ja tilannetaju, että en näitä asioita miehen ja hänen perheensä kuullen taivastele. En myöskään ole tuominnut ketään, ihmetellyt vain tätä tapaa. Se ei ole sama asia kuin tuomitseminen.
Olen joskus sanonut miehelle, joka oli jälleen kerran ostamassa yhtä lahjaa, että eikö se riittäisi, että hän kyläilisi usein, ja loisi hyvän siteen lapseen. Mutta miehen mielestä olin se kylmäsydäminen tiukkis.
En voi sille mitään, että se tuntuu vähän ylenpalttiselta, että mies vei lapselle toissa viikolla vinkuvan ja vilkkuvan lelun, viime viikolla nuken, tällä viikolla kirjan, ja on jo katselemassa uutta juttua.
Tässä ei ole kyse minun lapsuudestani, mutta en elänyt missään puritaanisessa niukkuudessa, vaan minulla oli kyllä leluja. Spesiaalit asiat olivat useimmiten joitain kokemuksia, elämyksiä tai yhdessä tekemistä. Kävimme usein kirjastossa, leivoimme, katsoimme elokuvia, kävimme huvipuistoissa ja kylpylöissä jne.
Ap
Minä, minun äiti, minun vanhemmat, me olemme niitä oikeita ihmisiä ja sitten on miehen suku, joka on ihan omituinen, kun ostavat kaikki lapselle lahjoja, vaikka minä ja minun suku ollaan sitä mieltä, että ei ole hyvä juttu.
Entä jos ajattelisit niin, että sinä ja miehesi ette ole sama henkilö. Anna miehen toimia tavallaan, toimi sinä omassa maailmassasi omalla tavallasi. Älä vie lahjoja ja paheksu niitä ääneen aina miehen veljen perhe tavatessasi, kauhistele muoviroskaa ja sitä, miten voivatkin toimia eri tavalla kuin sinun vanhempasi.
He kuuntelevat varmasti sinua mielellään ja ymmärtävät, että heidän suvun tavat on ihan huonoja. Varmaan osaavat pyytää sinulta ja vanhemmiltasi anteeksi, kun ovat toimineet väärin.