3-vuotiaan päivähoidon aloitus yhtä itkua
3-vuotiaamme aloitti päiväkodissa samassa ryhmässä isosiskonsa kanssa. Puoli viikkoa käytiin tutustumassa ja sen jälkeen pari hoitopäivää niin että lapset jäivät hoitoon kolmeksi tunniksi. Isommalla lapsella ei mitään ongelmia, hän onkin aina mennyt mielellään joka paikkaan hoitoon, mutta tämä pienempi ei ole ollut kuin mummolassa ja kaverillani joskus hoidossa. Nämä kaksi hoitopäivää onkin ollut yhtä itkua.
Nyt tajusimme että tutustumisjakso jäi luultavasti liian lyhyeksi, koska emme kesälomareissun vuoksi aiemminkaan ehtineet ja hölmöjäkun olemme niin oletimme että eihän siinä mitään ongelmia voi tulla kun isosiskokin on mukana.Tämä viikko nyt vielä tällaista harjoittelua ja lyhyempää päivää, mutta onhan se sydäntäsärkevää kun lapsi vain huutaa hoidossa (no onneksi ei ihan koko aikaa, mutta aika paljon). 3-vuotiaamme varmaan ikävöi aika paljon äitiään joka on yht'äkkiä aloittanut työt vaikka on ollut sen 3-vuotta kotona kokoajan. Välillä hänellä on kuulemma ollut hyviäkin hetkiä hoidossa, mutta aamut ovat valtavaa huutoa ja hoidossakin sitten vähän väliä. 3-vuotiaallamme ei ollut ryhmässä muita tuttuja lapsia kuin siskonsa joten sekin varmaan vaikuttaa.
Onko muita kohtalotovereita ja miten tilanne on teillä kehittynyt?
Kommentit (8)
Tyttöni aloitti 2v vanhana hoidon päiväkodissa. Kävimme viikon ajan yhdessä päiväkodissa ja yhden parin tunnin hoitopäivän jälkeen alkoi oikea hoito. Eka viikko oli ihan hirveää, äiti ajoi autollaan kyyneleet silmistä valuen kohti junaa, joka lähti minuuttiaikataululla (lapsi piti viedä päiväkotiin 5min ennen sen aukeamista, jotta ehdin junaan, eli aikaa ei päiväkodilla ollut kuin parin minuutin hyvästelyihin). Mutta ekan viikon kuluttua se jo helpotti ja jatkossa sitten itku tuli ainoastaan niinä aamuina, kun joku vieraampi päiväkodin täti oli vastaanottamassa. Mutta tätien mukaan itku loppui pian ja päivällä oli ihan reipas ja iloinen.
Minä kerroin tytölleni, että äidin täytyy käydä töissä, ja koska hän ei voi olla yksin kotona, niin hän pääsee hoitopaikkaan päiväksi. Mekin puhuimme yhdessä tulevasta päivästä ja kun hän oli löyttänyt aamuhuoneesta kivan kirjan, niin aina juuri ennen päiväkotiin menemistä aloin muistutella kirjasta - nythän sitä pääsisi taas tädin kanssa lukemaan! Usein lähtikin naulakoilta ihan taakseen katsomatta kirjaa lukemaan...
Lapselle kovin paikka on se, kun vaihto tapahtuu. Siksi suositellaan, ettei siinä ryhtyisi kovin tunteelliseksi. Vaikka kuinka sydäntä riistää, niin ihan vain reippaat ja iloiset hei-heit ja sitten äiti ulos :) Jos minä yhtään yritin halata ja suukotella tyttöä aamulla, niin oli varma, että jäi kaulaani itkien ja hihaa tiukasti nyrkissään puristaen. Mutta äidin (teko)reipas ilme auttoi silloinkin, kun näki, että itku meinasi tulla. Heti vain heitin muistutuksen jostain kivasta tyyliin "ain, niin, tänäänhän te leivotte pullaa! Saas nähdä, miten sinä osaat" ja itku unohtui ja tyttö lähti iloisena hoitoon.
Ei muuta kuin näyttelijänlahjat esiin ja koeta jaksaa. Ihan varmasti helpottaa pian! Kirjoittele viikon kuluttua tunteistasi, voikin olla ihan toinen tilanne!
Olettamuksena meidän kunnassamme on, että päiväkotiin käydään tutustumassa yhtenä päivänä ennen hoitoa! Niistä neljästä ylimääräisestä kahden tunnin vierailusta maksoin täyden hoitomaksun! Eli olet kyllä käynyt lapsesi kanssa ihan riittävästi tutustumassa hoitopaikkaan, nyt vain muutos vaatii vähän totuttelua, uskoisin.
Meillä lapset aloittivat p.kodin vuosi sitten, ikää silloin 1.4v ja 3.5v. 3-vuotiaani itki silloin 1.5kk putkeen! Aloitti itkun kun silmät avasi aamulla ja lopetti kun hain hoidosta. Onneksi nukkuminen ja syöminen ei kärsinyt, minä kyllä sain harmaita hiuksia... Joillain vain kestää pidempään sopeutua kun toisilla. Kyllä se siitä, tsemppiä ja jaksamista! B-)
Meillä 3,5-v. poika on ollut päivähoidossa jo pitkään, mutta hänellä tulee noita surkukausia aina, jos on ollut pitempi loma tai jotain muuta poikkeavaa. Normaaleinakin aamuina tuo vanhemman lähtöhetki saattaa olla vähän vaikea. Teillä tietenkin tilanne on eri, jos lapsi itkee pitkin päivää, mutta meillä tosissaan se huuto on tullut aina vanhemman lähtiessä, ja sitten loppupäivä on mennyt hyvin.
Meillä ratkaisu on rutiinit: joka aamu päiväkodissa otetaan samalla tavalla vaatteet pois, laitetaan tossut, pestään kädet jne. ja sitten lapsi saa vilkuttaa päiväkodin ikkunasta äidille/ isälle, joka menee ulos (nimenomaan tuo vilkutus on meillä tärkeää!). Sitten yleensä lapsi on ihan tyytyväinen. Joskus kun pk:ssa on ollutjotain erityisohjelmaa ja aamu on ollut erilainen, poika on ollut ihan hätääntynyt.
Minun tuttavapiirissäni monet lapset aloittivat päivähoidon siinä 1 1/2 -vuotiaana, eli tilanne on tietenkin erilainen, mutta eri lapsilla sopeutumisvaihetta kesti muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen... Meillä tuo itkukausi oli silloin pari kolme viikkoa.
Meidän ujomman lapsen kanssa meni pari kuukautta, että alkoi helpottaa elämä, kun esikoinen ei itkenyt koskaan tarhaan mennessä. Anna lapselle aikaa! Tutustuminen on eri asia kuin jäädä ilman vanhempia päiväkotiin. Oletko kysynyt loppuuko itku nopeasti alkuhämmingin jälkeen. Näinkin usein käy.
Helpottaa hiukan kuulla että muillakin ollut vaikeaa, vaikka en toki kenellekään tällaista haluaisi. Lapset on nyt ollut kaksi viikkoa hoidossa ja ensimmäisen viikon viimeisinä päivinä alkoi jo vähän helpottamaan, eikä 3-vuotiaamme kai itkeskellyt kuin enää aamuisin. Tämä toinen viikko meni ma-ke oikein kivasti, vaikka aamuisin lapsi vähän itkua tuhersikin kun hänet vei hoitoon. To-pe olivat sitten taas hankalampia. Lapsi alkoi heti herättyään aamulla itkemään ja sitä itkua kesti sitten siihen asti kun hänet vei hoitoon. Hoitotätien mukaan itku helpottaa aika nopeasti kun vanhemmat ovat poistuneet. Mietinkin että viisipäiväinen viikko on kai vähän turhan rankka pikkuisellemme. En tiedä pitäisikö minun tai mieheni yrittää tehdä lyhennettyä työviikkoa että lapset voisivat olla hoidossa sen neljä päivää, jolloin tämä hoidon aloittaminen ei olisi niin rankkaa.
Kiitos kaikille kommenteista. Kyllä siinä on tullut itkuja puserrettua työmatkalla kun on joutunut jättämään huutavan lapsen hoitotädin syliin. Mutta olen pyrkinyt aina poistumaan reippaasti paikalta ja purskahtanut itkuun vasta kun olen sulkenut päiväkodin oven. Kai tähänkin tottuu, toivottavasti se itku siitä vähitellen kuitenkin helpottaisi.
Tämä toki vain oma mielipiteeni enkä yhtään kiistä, etteivätkö lapset olisi yksilöitä -- puhumattakaan siitä, että nykyiset päiväkotiryhmät ihan varmasti *ovat* stressaavia jo ihan kokonsakin vuoksi, eli onhan se työajan lyhentäminen hieno juttu, jos siihen vain resursseja on. Minusta suurin ongelma ovat liian pitkät päivät tuossa ylikuormittavassa ympäristössä, pikemminkin kuin se, että niitä päiviä on viikossa 5 kpl. Mutta kuten sanottu, tämä on vain oma mielipiteeni ja heijastaa omia kokemuksiani *omien* 3:n lapseni kanssa. Kaikki ovat erilaisia. Minusta toisaalta parin viikon totuttelu ei ole vielä pitkä eikä kerro tulevasta paljonkaan. Toiset lapset tarvitsevat pitemmän totutteluajan lähes kaikkeen eivätkä ylipäänsä pidä muutoksista. Toki sitäkin pitäisi voida kunnioittaa....
Mutta yritän siis sanoa vain sitä, että aikakin varmaan parantaa. Ja kaikella ystävyydellä ja *vilpittömästi* ilman kritiikkiä ap:tä kohtaan, en voi olla ajattelematta, että äidin oma ahdistus ehkä jollain tapaa kuitenkin heijastuu lapseen... Ap on toki onnistunut olemaan urhea ja olemaan näyttämättä esim. itkuaan lapselle erohetkellä, mutta kyllä lapsi ne tunteet sieltä osaa lukea, valitettavasti... Eli jos äidillekin se itku tulee liki joka päivä, niin sopetumisaikaa mennee vielä kummallakin... Voisi tietty olla sekä äidille että lapselle hyvä saada tehdä sitä 4-päiväistä viikkoa vähän aikaa...? ;-)
Joskin lohtu taitanee olla laihansorttinen. Nimittäin kyllä tämä vaihe ohi menee ihan varmasti ja sitten hoidossa on jo ihan kivaakin! Itselläni 3 hoidon joskus aikanaan aloittanutta lasta ja myönnän, ettei ihan noin hankalaa ole ollut yhdelläkään.Mutta ehkä pienin, joka aloitti pahaan aikaan päiväkotielämän eli juuri 2v täytettyään, oli "pahin". Mutta loppujen lopuksi näin jälkikäteen katsottuna sitä sydäntäsärkevää aamuitkua ei oikeastaan kestänyt kuin joitakin viikkoja - jos sitäkään. Nyt on pian 4v tarhaelämää mittarissa ja aloitti juuri eskarin ja siellä on kuulemma ihan *älyttömän* kivaa. ;-)
No, te ette tosiaan ole vielä eskarivaiheessa vähään aikaan. Hyviä arvauksia esität, etenkin oman lapsesi tuntien, eroahdistuksen syistä. Voipi olla, että tämä nuorempi lapsesi olisi tarvinnut vähän pidemmän harjoittelujakson, mutta toisaalta olen vähän sitäkin mieltä, ettei asioita aina voi harjoitellakaan loputtomiin. Johan se olisi syönyt kesälomaannekin... Eli turha murhe jo tapahtuneesta pois ja katse eteenpäin! :o) 3-vuotias on jo kuitenkin niin iso, että hänen kanssaan voi asioista jutella. Minkä varmaan olette tehneetkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Keskustele kotona (rauhassa) päivähoidosta ja sen merkityksestä ja siitä, että kavereitakin sieltä saa - ihan niinkuin isommalla sisaruksellakin on! Kysele esim., mikä siellä on sellaista, mistä pienempi pitää (piirtäminen/ulkoilu/askartelu/sadut?) ja keskity niihin. Ja se, mikä omaa kuopustani jotenkin tuntui auttavan oli jonkin aikaa kestänyt *joka*aamuinen dialogi siitä, miten *ihan varmasti* tulen hakemaan lapsen kotiin. Käytiin usein läpi vielä matkalla aina liki samalla kaavalla päivän kulku: miten ensin on aamupala, sitten leikkivät, sitten ulos, sitten sisään ja syömään, sitten unille, välipalalle ja taas ulos, mistä pojan sitten *aina* haen. Omaa vesseliäni se ainakin jotenkin suuresti lohdutti. :o) Jospa auttaisi teilläkin? Eikä myöskään kannata yhtään mennä mukaan siihen voivotteluun, miten ikävää nyt on, kun olet joutunut palaamaan töihin ja lapsi "joutunut" päiväkotiin jne. Pienet kuulevat asiat melko tavalla eri tavoin kuin me isot... ;-) Jos sinua ottaakin pattiin työhönpaluu, niin älä paljasta sitä lapsille. Toivon mukaan hyvin pian voit jättää kaksi reipasta lasta aamuisin päiväkotiin, tsemppiä!