Mikä ei tapa, vahvistaa. Uskotko tähän?
Itse uskon, tai ainakin haluan uskoa, että näin on asianlaita. Ihminen tarvitsee positiivista ajattelua, kun kohtaa elämässään vastoinkäymisiä. Ja kukapa vastoinkäymisiä ei elämässään kohtaisi.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
En usko. Se mikä ei tapa, antaa sinulle trauman joka rampauttaa sinut loppuelämäksi.
Kyllä, näin on. Tämä järjetön usko kärsimysten jalostavaan vaikutukseen on osittain ylläpidetty uskonnollisten yhteisöjen toimesta.
Kärsi, kärsi sinä kurja kuolevainen niin saat kirkkaamman kruunun.
Eikö asian ollessa näin uskovaisten kannattaisi tietoisesti hakeutua maksimaalisen kärsimyksen lähteille, helvettiin?
Siellä saisi kärsiä koko rahan edestä ja jalostua samalla.
En usko. Minut se ainakin on rikkonut vaikkei päällepäin välttämättä uskoisi.
Tuo on samaa tyhjänpuhetta kuin "jokainen ihminen on arvokas" ja "sinä olet tärkeä".
Minun asennettani ihasteltiin jatkuvasti, kun 20-30-vuotiaana olin kolme kertaa hyvin vakavasti sairaana. Mikäs siinä oli ollessa kuplivan pirteä ja huumorintäyteinen, kun ei ikää ollut liikaa, opiskeluoikeutta riitti ja kiva työura oli edessä, vaikka olisi sänkypotilaaksikin jäänyt. Paranin kuitenkin.
Viisikymppisenä meni yritys nurin, koti meni alta siinä samassa, työelämän ikäsyrjintä takasi pitkäaikaistyöttömyyden ja kaiken tämän seurauksena sairastuin ja päädyin lähes liikuntakyvyttömäksi. Vahvistumisesta tai muustakaan jalostumisesta ei ole tietoakaan: ennen niin aikaansaava ja reipas ihminen on murentunut asuntolan loukossa kyyhöttäväksi ihmisraunioksi, joka pelkää yllättäviä ääniä ja säikkyy omaa puhelintaan, koska uutiset eivät vuosiin ole olleet hyviä. Nyt on tulossa taas erittäin negatiivinen ja tilannettani heikentävä puhelu sosiaalityöntekijältä, mutta ainakaan eilen ei riittänyt voimia vastata.
Tyhjänpuhujat ja kliseidenviljelijät, pysykää loitolla.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on samaa tyhjänpuhetta kuin "jokainen ihminen on arvokas" ja "sinä olet tärkeä".
Minun asennettani ihasteltiin jatkuvasti, kun 20-30-vuotiaana olin kolme kertaa hyvin vakavasti sairaana. Mikäs siinä oli ollessa kuplivan pirteä ja huumorintäyteinen, kun ei ikää ollut liikaa, opiskeluoikeutta riitti ja kiva työura oli edessä, vaikka olisi sänkypotilaaksikin jäänyt. Paranin kuitenkin.
Viisikymppisenä meni yritys nurin, koti meni alta siinä samassa, työelämän ikäsyrjintä takasi pitkäaikaistyöttömyyden ja kaiken tämän seurauksena sairastuin ja päädyin lähes liikuntakyvyttömäksi. Vahvistumisesta tai muustakaan jalostumisesta ei ole tietoakaan: ennen niin aikaansaava ja reipas ihminen on murentunut asuntolan loukossa kyyhöttäväksi ihmisraunioksi, joka pelkää yllättäviä ääniä ja säikkyy omaa puhelintaan, koska uutiset eivät vuosiin ole olleet hyviä. Nyt on tulossa taas erittäin negatiivinen ja tilannettani heikentävä puhelu sosiaalityöntekijältä, mutta ainakaan eilen ei riittänyt voimia vastata.
Mikäli pystyisin lausuisin sinulle mieluusti muutaman kauniin sanan ja ajatuksen.
Tyhjänpuhujat ja kliseidenviljelijät, pysykää loitolla.
Joka kohtauksen jälkeen sydän vahvenee, se on selvä.
Mutta viisastelematta olen sitä mieltä että kyllä se resilienssi elämän vaikeita asioita kohtaan nousee vastoinkäymisten myötä, jos sitä tarkoitit.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on samaa tyhjänpuhetta kuin "jokainen ihminen on arvokas" ja "sinä olet tärkeä".
Minun asennettani ihasteltiin jatkuvasti, kun 20-30-vuotiaana olin kolme kertaa hyvin vakavasti sairaana. Mikäs siinä oli ollessa kuplivan pirteä ja huumorintäyteinen, kun ei ikää ollut liikaa, opiskeluoikeutta riitti ja kiva työura oli edessä, vaikka olisi sänkypotilaaksikin jäänyt. Paranin kuitenkin.
Viisikymppisenä meni yritys nurin, koti meni alta siinä samassa, työelämän ikäsyrjintä takasi pitkäaikaistyöttömyyden ja kaiken tämän seurauksena sairastuin ja päädyin lähes liikuntakyvyttömäksi. Vahvistumisesta tai muustakaan jalostumisesta ei ole tietoakaan: ennen niin aikaansaava ja reipas ihminen on murentunut asuntolan loukossa kyyhöttäväksi ihmisraunioksi, joka pelkää yllättäviä ääniä ja säikkyy omaa puhelintaan, koska uutiset eivät vuosiin ole olleet hyviä. Nyt on tulossa taas erittäin negatiivinen ja tilannettani heikentävä puhelu sosiaalityöntekijältä, mutta ainakaan eilen ei riittänyt voimia vastata.
Tyhjänpuhujat ja kliseidenviljelijät, pysykää loitolla.
Taidat pikku hiljaa ymmärtää, että millään ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä ja elämä on näytelmä jota täällä hampaat irvessä joutuu vastoin tahtoaankin vetämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on samaa tyhjänpuhetta kuin "jokainen ihminen on arvokas" ja "sinä olet tärkeä".
Minun asennettani ihasteltiin jatkuvasti, kun 20-30-vuotiaana olin kolme kertaa hyvin vakavasti sairaana. Mikäs siinä oli ollessa kuplivan pirteä ja huumorintäyteinen, kun ei ikää ollut liikaa, opiskeluoikeutta riitti ja kiva työura oli edessä, vaikka olisi sänkypotilaaksikin jäänyt. Paranin kuitenkin.
Viisikymppisenä meni yritys nurin, koti meni alta siinä samassa, työelämän ikäsyrjintä takasi pitkäaikaistyöttömyyden ja kaiken tämän seurauksena sairastuin ja päädyin lähes liikuntakyvyttömäksi. Vahvistumisesta tai muustakaan jalostumisesta ei ole tietoakaan: ennen niin aikaansaava ja reipas ihminen on murentunut asuntolan loukossa kyyhöttäväksi ihmisraunioksi, joka pelkää yllättäviä ääniä ja säikkyy omaa puhelintaan, koska uutiset eivät vuosiin ole olleet hyviä. Nyt on tulossa taas erittäin negatiivinen ja tilannettani heikentävä puhelu sosiaalityöntekijältä, mutta ainakaan eilen ei riittänyt voimia vastata.
Tyhjänpuhujat ja kliseidenviljelijät, pysykää loitolla.
Taidat pikku hiljaa ymmärtää, että millään ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä ja elämä on näytelmä jota täällä hampaat irvessä joutuu vastoin tahtoaankin vetämään.
Ehei. Valtaosa ihmisistä on elossa ihan mielellään, ja heidän elämällään on merkitystä heille itselleen. Muulla ei ole eikä tarvitsekaan olla.
Tuo resilienssilässytys on kyllä silkkaa potaskaa ja ärsyttää suunnattomasti. Sen mukaan ihminen sietäisi ja kestäisi mitä vaan tai ihmisen pitäisi sietää ja kestää mitä vaan. Väitän että kaikista vaikeuksista jää ihmiseen joku jälki ja tuolla vaan jotenkin yritetään saada ihmisestä tuottavampi "kone" jonka pitäisi kestää mitä ikinä vaan tuntematta sen kummempaa.
Tosin pikkuasioista vaikeuksien tekeminen ärsyttää itseäni. Eli kun ihminen ei siedä kynnenkatkeamista ettei siitä romahda niin se on jo sitten toinen ääripää.