Ikävää kun lapsi menettää toisen vanhempansa:(

Mun isä kuoli kun olin neljä, siitä hetkestä ei ole muistikuvia mutta kouluikäisestä saakka kaikki aina vaan sääli.

Elämä ei koskaan tule olemaan enää samaa kuin ennen vanhemman menettämistä vaikka vuosia vierii ja asiasta pääsee tavallaan yli. Kokemuksesta puhun.

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei koskaan tule olemaan enää samaa kuin ennen vanhemman menettämistä vaikka vuosia vierii ja asiasta pääsee tavallaan yli. Kokemuksesta puhun.

Totta:/

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsi enää, vaan jo nuori, jos on tyttö- ja poikakaveri. Onneksi neidolla on äiti ja muut ihmiset vielä. Voi olla laihduttaja ja siksi kalpea.

Kyllä noi aika lapsia on vielä 15-vuotiaatkin nyt kun katsoo aikuisen silmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai olet antanut juttelumahdollisuuden? Ton ikäsillä ei vaan oikein ole kaveripiirissä samanlaisia kokemuksia, että voisi jutella sellaisen kanssa joka ymmärtää. Eräs nuori työkaveri menetti isänsä ja kun viimein ehdittiin jutella, purskahti itkuun, kun kukaan kavereista ei ole edes kysynyt, miten hän voi! Eivät osaa kohdata niin suurta surua ja sen ymmärtää, mutta surijalle surkea juttu :(

En viitsi udella hänen isästään mutta muuten jutellaan kyllä paljonkin. Äitinsä tekee paljon yövuoroja ja usein meillä soi ovikello illalla ja tyttö pyytää meidän kultastastanoutajaa iltalenkille vaikka tietää että poikani on isällään. Usein se päättyy siihen että minä annan hänelle viisiekkua että hakee meidän kultsin kanssa karkkia lähikaupastasta silläaikaa kun itse lämmitän äkkiä pakkasesta lasagnea ja teen kunnon fetasalaatin. Sitten me vaan syödään ja katsellaan jotain ohjelmaa. Useimmiten Kellarin kunkkua tai Miehen puolikkaita.

Ehkä toi riittää hänelle tässä vaiheessa. On joku aikuinen turvana eikä tarvitse olla kotona yksin jos äitinsä on töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellasta sattuu. Ihan jokaiselle jossain vaiheessa elämää.

Ei nyt ihan jokaiselle satu että oma vanhempi kuolisi.

Öö... yleensä vaan kaikille! ;D 

Taas hän tuli mukamas lainamaan jotain minun satavuotta vanhaa kirjaa Anne Frankista mikä oli jäänyt hänelttä kesken viikonloppuna. Pyysiin jäämään yöksi koska aivan selvästi hänellä on nyt jotain pelkotiloja ettei halua olla yksin kotona mutta minä en taas tiedä onko parempi antaa asian vain olla vai nostaa kissa pöydälle ja yrittää jutella asiasta? En tiedä.

Tiedätkö oliko hän läheinen isänsä kanssa? Kyllähän tollainen voi oikeasti ottaa tosi koville ja vaikuttaa vaikka koko loppuelämään.

Ihana, että olet hänen turvanaan, mutta kai ymmärrät, että kirjoitat todella tunnistettavasti eikä nämä tekstit häviä ikinä netistä.

Minun isäni "kuoli" kun olin 6-vuotias. Fyysisesti hän tosin kuoli vasta kun olin lukiolainen. Koen kuitenkin, että ei minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään isää. Ehkä elämäni ekoina vuosina se vielä joskus yritti, jos sitä sattui huvittamaan. Mutta kun olin 5-6v. alkoi koko perheen piina, kun tämä ns. isä purki kaiken meihin muihin. Elin 12v. asti lapsuuteni kodissa, missä oli epävakaa ihminen, joka sai raivokohtauksia tyhjästä, huusi, raivosi, paiskoi ja rikkoi tavaroita, pilkkasi, haukkui ja nimitteli meitä lapsia. Me lapset ei oltu mitään, meistä ei ollut mitään hyötyä, me ei osattu mitään ja kaikki mikä tapahtui, oli meidän syytä. Pahimmillaan tämä ns. isä uhkaili itsemurhalla ja sanomalla myös, että halutessaan hän voi tehdä saman meille muillekin.

Olin lapsena tuon asian kanssa täysin yksin. Kun en halunnut tehdä isänpäiväkorttia muuta kuin papalle, niin opettaja alkoi sättimään minua, että minun pitäisi olla kiitollinen siitä että minulla on vielä isä. Voi kunpa se olisi tiennyt totuuden. Vielä suuremmat huudot sain, kun tein tästä loukkaantuneena kortin, mihin kirjoitin "paskaa isänpäivää". Sain jälki-istuntoa.

Olin siis käytännössä isätön, mutta minulla ei ollut minkäänlaista lupaa edes sanoa sitä. Aina jos vähänkään yritin, oli joku lässyttämässä kiitollisuudesta ja kunnioittamisesta. Totta kai ymmärrän, että ulkopuoliset ihmiset joilla itselään on tai edes on ollut hyvä isä, ei mitenkään voi ymmärtää sitä. Mutta yrittää ehkä voisi, ainakin, ymmärtää sitä, että kaikkien isät ei ole sellaisia kuin mitä vanhemmat yleensä on. Pääsin pois tästä ilmapiiristä vasta 12-vuotiaana, mikä oli aika myöhään. Toki ulkopuoliset ei vieläkään käsittäneet asiaa.

Kuitenkin, kannattaa muistaa, että sen vahemman voi menettää monella tavalla. Eikä se aina ole ikävää siinä mielessä, kun yleensä kuvitellaan.

hahhah

ihan oikein sille

Vierailija kirjoitti:

Sellasta sattuu. Ihan jokaiselle jossain vaiheessa elämää.

Kyllä se lapsen ja nuoren suru on aivan erilaista, kuin jos olisi aikuinen. Asiasta ei voi oikein puhua edes kavereille, kun eihän niillä ole kokemusta tai taitoa auttaa toista.

Kyllä sitä on niin yksin surun keskellä ja harva nuori sitä pystyy käsittelemään ja sydämeen jää ikuinen möykky.

Itse menetin molemmat vanhemmat 12v ja nyt olen 37v ja itkettää edelleen. Se suru jää lopun iäksi kannettavaksi ja mitä nuorempi, sen kauemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että olet hänen turvanaan, mutta kai ymmärrät, että kirjoitat todella tunnistettavasti eikä nämä tekstit häviä ikinä netistä.

Kai ymmärrät ettei ole mitenkään harvinaista että jonkun nuoren isä kuolee? Aika pumpulissa olet tainut saada elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellasta sattuu. Ihan jokaiselle jossain vaiheessa elämää.

Kyllä se lapsen ja nuoren suru on aivan erilaista, kuin jos olisi aikuinen. Asiasta ei voi oikein puhua edes kavereille, kun eihän niillä ole kokemusta tai taitoa auttaa toista.

Kyllä sitä on niin yksin surun keskellä ja harva nuori sitä pystyy käsittelemään ja sydämeen jää ikuinen möykky.

Itse menetin molemmat vanhemmat 12v ja nyt olen 37v ja itkettää edelleen. Se suru jää lopun iäksi kannettavaksi ja mitä nuorempi, sen kauemmin.

Olen todella pahoillani:( Ihan todella. Mitä mieltä sinä olet kannattaisiko yrittää puhua tytön kanssa vai antaa vain olla ja antaa kaiken vain mennä omalla painollaan?

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että olet hänen turvanaan, mutta kai ymmärrät, että kirjoitat todella tunnistettavasti eikä nämä tekstit häviä ikinä netistä.

Täh? Sinä tunnistit tämän ap:n kertoman tytön isän? Kerro ihmeessä kuka hän on.. Niin arvelinkin, ei sinulla oikeasti ole hajuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, on ikävää. Isäni kuoli kun olin 14.

Kaikki pyörivät surunvalitteluineen ja säälittelyineen äitini ympärillä.

Multa ei kukaan kysynyt miten voin ja mitä ajattelen.

Mun äiti kuoli kun oli 12v. Muistan et luokanope tais sanoa jotain mulle, en muista mitä. Yksin sai miettiä asiaa.

Tosi surullista:( Olen todella pahoillani puolestasi. Minkä ikäinein olet nykyään?

56. Isäni teki itsemurhan.

Meidän kaikkien jäljellejääneiden elämä sujui aika huonosti.

80-luvulla ei harrastettu psykologista tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että olet hänen turvanaan, mutta kai ymmärrät, että kirjoitat todella tunnistettavasti eikä nämä tekstit häviä ikinä netistä.

Kai ymmärrät ettei ole mitenkään harvinaista että jonkun nuoren isä kuolee? Aika pumpulissa olet tainut saada elää.

Päinvastoin. Olen itsekin menettänyt lapsena traagisesti vanhempani. Tyttö voi joskus googlettaa aiheesta ja löytää keskustelun. Jos mietin asiaa omalleni kohdalleni niin olisi tuntunut aika oudolta, jos jälkeenpäin olisin itse löytänyt netistä läheisen tekemän keskustelun, jossa olisi ruodittu käytöstäni ja ulkonäköäni surun keskellä.

Mitä se googlettaisi? Että kun isä kuoli vai? Ja ihan sattumalta löytäisi ketjun itsestään?

Vierailija kirjoitti:

Taas hän tuli mukamas lainamaan jotain minun satavuotta vanhaa kirjaa Anne Frankista mikä oli jäänyt hänelttä kesken viikonloppuna. Pyysiin jäämään yöksi koska aivan selvästi hänellä on nyt jotain pelkotiloja ettei halua olla yksin kotona mutta minä en taas tiedä onko parempi antaa asian vain olla vai nostaa kissa pöydälle ja yrittää jutella asiasta? En tiedä.

Anne Frankin päiväkirjaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että olet hänen turvanaan, mutta kai ymmärrät, että kirjoitat todella tunnistettavasti eikä nämä tekstit häviä ikinä netistä.

Kai ymmärrät ettei ole mitenkään harvinaista että jonkun nuoren isä kuolee? Aika pumpulissa olet tainut saada elää.

Päinvastoin. Olen itsekin menettänyt lapsena traagisesti vanhempani. Tyttö voi joskus googlettaa aiheesta ja löytää keskustelun. Jos mietin asiaa omalleni kohdalleni niin olisi tuntunut aika oudolta, jos jälkeenpäin olisin itse löytänyt netistä läheisen tekemän keskustelun, jossa olisi ruodittu käytöstäni ja ulkonäköäni surun keskellä.

Itse mielummin kannustaisin ap:tä jatkamaan tytöstä huolehtimista kuin moittisin häntä. Hän ei kuitenkaan paljastelle mitään nimiä ja onhan toi erikoinen tilanne varmaan hänellekkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellasta sattuu. Ihan jokaiselle jossain vaiheessa elämää.

Ei nyt ihan jokaiselle satu että oma vanhempi kuolisi.

Luonnonjärjestyksen mukaan normaalisti nimenomaan käy juuri niin, että oma vanhempi kuolee ennen lastaan. Toisinpäin, lapsi kuolee ensin, sattuu myös usein, mutta se ei ole tavallisesti ajateltu järjestys.

No kenenkään tuskin normaalisti on tarkoitus kuolla alle nelikymppisenä. Työtapaturmassa menehtyi.

Tuo vielä, että menehtyi yllättäen, ei sairauden hivuttamana, jolloin omaisilla on aikaa sopeutua menettämisen ajatukseen.