Kerro ihmisestä jonka olet piilottanut somen uutisvirrasta mutta et kavereista/seurattavista
Itsellä yksi tällainen. Päivittää tosi usein muka syvällisiä naiiveja ajatuksiaan (ikä yli 40) selfieiden kera. Sinänsä harmiton, mutta herättää myötähäpeää jota en halua tuntea päivittäin. Pidän kavereissa koska kuuluu tuttavapiiriin.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Olen piilottanut ihan kaikki, joilla suurimmaksi osaksi jotain "hauskoja" linkkejä tai muuten vain linkkejä tai tuhnuisia venytettyjä mukahauskoja mietelmälatteuksia tyyliin "kun huomaa hyttysen istahtaneen kiveksien päälle tajuaa ettei kaikkea voi ratkaista väkivalloin".
Seurailen vain ihan muutamaa ystävistäni ja kaikki sellaisia, joilla suurimmaksi osaksi sivujen sisältö omaottamia kuvia ja omia kirjoituksia.
Unohdin listalta poistetut, poistanut olen toki muutaman. Silloin kuumimman maahanmuuttajavirran aikoihin poistin jokaisen, joka jakoi yhdenkään mv-lehden linkin tai kirjoitti rasistisia juttuja. Kymmenkunta kaveria lähti siinä rytäkässä, suurin osa entisiä työkavereita ja miespuolisia.
Yhden salaliittoteorioihin totaalisen höpsähtäneet poistin joka paikasta, kun alkoi ahdistella linkeillä, kirjoituksilla ja soitoilla aiheesta . Sanoin kyllä hälle ensin, ettei kiinnosta niin ei uskonut.
Kaverin joka postailee kuvia lonkerotölkeistä ja hiiligrillistä. Perus junttimeininkiä joka toistuu viikottain.
Adoptiopoikalastansa esittelevän. Todella vaivaannuttavaa, kun tuntuu olevan se lapsi näyttelyesine.
Kaikki tylyt ja syrjivästi käyttäytyvät sukulaiset , jotka aiheuttavat pahaa mieltä, olen poistanut "näkyvistä".
Vihreä vaikuttajanainen, joka 2015 tykitti päivitysvirtaa kuvia rantaveteen hukkuneesta syyrialaislapsesta (kuva todettiin myöhemmin lavastetuksi) ja wel com re fugees -mielenosoituksista kuvia. Vaihtelua toi vain runsaat selfiet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen piilottanut ihan kaikki, joilla suurimmaksi osaksi jotain "hauskoja" linkkejä tai muuten vain linkkejä tai tuhnuisia venytettyjä mukahauskoja mietelmälatteuksia tyyliin "kun huomaa hyttysen istahtaneen kiveksien päälle tajuaa ettei kaikkea voi ratkaista väkivalloin".
Seurailen vain ihan muutamaa ystävistäni ja kaikki sellaisia, joilla suurimmaksi osaksi sivujen sisältö omaottamia kuvia ja omia kirjoituksia.
Unohdin listalta poistetut, poistanut olen toki muutaman. Silloin kuumimman maahanmuuttajavirran aikoihin poistin jokaisen, joka jakoi yhdenkään mv-lehden linkin tai kirjoitti rasistisia juttuja. Kymmenkunta kaveria lähti siinä rytäkässä, suurin osa entisiä työkavereita ja miespuolisia.
Yhden salaliittoteorioihin totaalisen höpsähtäneet poistin joka paikasta, kun alkoi ahdistella linkeillä, kirjoituksilla ja soitoilla aiheesta . Sanoin kyllä hälle ensin, ettei kiinnosta niin ei uskonut.
Oikein teit, kun unohdit koska nuo eivät ole keskustelun aiheena, kuten otsikostakin huomaat.
Nainen, joka ihaili yli kaiken Kiinan ja Uuden Seelannin koronapolitiikkaa ja vaati samaa jyrkkää lukkopolitiikkaa tännekin. Käytännössä kaikki postaukset olivat virusuutislinkkejä. Sivuutti kätevästi kaikki uutiset, jotka eivät tukeneet tiukkaa väestökontrollia.
Ei ongelmia. En ole some instagram. en F.B. ymm.
Sellainen kaveri joka postaa joka helkutin syömisensä ja kotityönsä someen.
Vierailija kirjoitti:
35-vuotias läheinen, joka on kokenut jonkinlaisen heräämisen ja postaa hyvin seksuaalissävytteistä sisältöä itsestään ja kaikenlaista jumalatar-feminiini-maskuliini-maailmankaikkeus kertomusta niiden kanssa. Alusvaatekuvia ja vaivaannuttavaa eroottista tanssia, jossa kertoo ottavansa yhteyttä Äiti Maahan ja omaan seksuaalienergiaansa.
Aamun naurut :DD
Yksi laittaa ihan hirveästi linkkejä päivittäin kaikenmaailman juttuihin ja ne peitti koko etusivun.
Fb:ssa seuraan vain muutamaa lähimpää ihmistä, muut olen piilottanut. Instassa en ole omalla nimelläni ja seuraan vain niitä tilejä jotka kiinnostavat, tutut eivät kuulu näihin.
Tuttava hurahti verkostomarkkinointilisäravinteisiin ja postaa nyt yksityiskohtaisia raportteja suolensa parantuneesta toiminnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen piilottanut ihan kaikki, joilla suurimmaksi osaksi jotain "hauskoja" linkkejä tai muuten vain linkkejä tai tuhnuisia venytettyjä mukahauskoja mietelmälatteuksia tyyliin "kun huomaa hyttysen istahtaneen kiveksien päälle tajuaa ettei kaikkea voi ratkaista väkivalloin".
Seurailen vain ihan muutamaa ystävistäni ja kaikki sellaisia, joilla suurimmaksi osaksi sivujen sisältö omaottamia kuvia ja omia kirjoituksia.
Unohdin listalta poistetut, poistanut olen toki muutaman. Silloin kuumimman maahanmuuttajavirran aikoihin poistin jokaisen, joka jakoi yhdenkään mv-lehden linkin tai kirjoitti rasistisia juttuja. Kymmenkunta kaveria lähti siinä rytäkässä, suurin osa entisiä työkavereita ja miespuolisia.
Yhden salaliittoteorioihin totaalisen höpsähtäneet poistin joka paikasta, kun alkoi ahdistella linkeillä, kirjoituksilla ja soitoilla aiheesta . Sanoin kyllä hälle ensin, ettei kiinnosta niin ei uskonut.
Oikein teit, kun unohdit koska nuo eivät ole keskustelun aiheena, kuten otsikostakin huomaat.
Kiitos ystävällisyydestäsi. Tällaiset kommentit saavat aina havahtumaan ja miettimään, miksi oikein täälläkin vielä roikun kun oikeasti tuolla ulkona on maailma ja kaikki ne iloisestihymyilevät ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin joka postailee kuvia lonkerotölkeistä ja hiiligrillistä. Perus junttimeininkiä joka toistuu viikottain.
Täähän onkin hyvä keino vähentää porukkaa, alan käyttää tätä ihan läpällä
Yksi sukulainen joka postaa suunnilleen kaiken elämästään, välillä masentunutta vuodatusta ja välillä hehkutusta. Ja kaikki lastensa asiat "tässä minun kultsipuppeli menossa kouluun" ja "tässä muruseni piirtämä upea taideteos" ja myös miten rasittavia ja ärsyttäviä ne lapset on, jopa niitä pottakuvia on julkaissut aiemmin kun lapset oli pienempiä. Tosin ilmeisesti tuo spämmi on vähän vähentynyt kun tyyppi sai töitä, nyt tosin mainostaa työpaikkaansa sitten myös. Käyn välillä katsomassa kuulumiset mutta en jaksa joka päivä katsoa näitä. Ja vähän ällöttää että lastenkin asiat kerrotaan yksityiskohtaisesti kaikelle kansalle.
Ex miesystävä. Erottin ihan hyvissä merkeissä, enkä halua heivata kavereista. Mutta en myöskään seurata kuulumisisaan.
Yksi pikkuserkku, joka kertoo kaiken lapsistaan. Usita postauksia päivässä.
Haluaisin hiljentää David Bowien, mutta ongelma on, että en edes seuraa David Bowien profiilia enkä mitään hänen kymmenistä fanisivuistaan, tyyliin "David Bowie world". Facebookini on nyt noin kuukauden suoltanut minulle David Bowieta, oikeasti joka viides, joka neljäs tai joka kolmas postaus käsittelee häntä, koska "saattaisin olla kiinnostunut". Siis mitä aktuaalista...WTF.
Pitänee alkaa tosissaan blokkaamaan, kun tämä tuntuu vaan jatkuvan, vaikken reagoi.
Tosi negatiivinen tyyppi. Päivitykset on räyhäämistä oman elämän tilanteista (esim, lääkärikäynti ja tollo lääkäri) ja päivän uutisaiheista. Käyttää asiatonta kieltä. Räyhäämisen lisäksi postaa kuvia harrastuksestaan.