12-vuotias tyttö on kuin hirviö

Tuossa iässä muistan itsekin paiskoneeni ovia ja huutaneeni, ja minusta tuli silti ihan täyspäinen. Minulla oli kyllä aihettakin huutaa, kun vanhemmat dokasivat.

Mieti omaa käytöstäsi. Älä ärsytä. Muistan kyllä miten vanhemmat ärsyttivät. Luulen että ihan tahallaankin. Sitten paheksuttiin ja äitini soitti jopa opettajalle, että olen ihan hirveä kotona.

Mikä on suhteesi tähän tyttöön?

Keskustele ensin lapsen kanssa, miten kokee nuo raivoamisensa itse. Hyvin mahdollista että on vain murrosiän alun ongelma, johon ei kannata edes yrittää muuta lääkettä kuin aikaa. Tulee vain turhia mt-merkintöjä joltain puoskarilta, jolla olisi omassa nupissa huomattavasti enemmän tutkittavaa kuin murkkuikäisen kasvukivut. Harvassa ovat ne timantit, jotka oikeasti ymmärtävät todellisuutta lapsiperheissä, eikä kaikesta väännä jotain mt-ongelmaa, ikävä kyllä.

Ennemmin kannusta lasta ottamaan johonkin nuorille suunnattuun auttavaan chattiin tai puhelimeen yhteyttä, jos lapsi itse kokee sen tarpeelliseksi.

Sulla on siellä murkku. Juhlavuodet kestivät meillä 4 vuotta.

Odotapa kun alkaa viina maistua ja lapsi katoilemaan päiväkausiksi "kavereille".

Onko sitä koskaan kuritettu vai onko aina päästetty kuin koira veräjästä jos on käyttäytynyt huonosti?

Esiteini-ikä ja vaativat vanhemmat?

Ei kukaan suutu turhasta. Mietihän näitä tilanteita. Älä kiusaa.

Perusteini muutamassa vuodessa rauhottuu

Veikkaan että esikoinen? Meillä oli esikoistytön raivot juuri tuollaista, pari erillistä kautta 11-12 iässä ja uudelleen 13-14 iässä.

Ekalla kierroksella tempauduin joskus itsekin raivoamaan vastaan, toisella kierroksella osasin olla kuuntelevampi ja rauhallisempi.

Mun havainto on, että kyse on sekä itsenäistymistempoilusta että toisaalta läheisyydenkaipuusta.

Karmeat huutoriidat selvitettiin aina raivon laannuttua ja pyydettiin anteeksi puolin ja toisin. Jonkinlainen pysähdys tytön raivoihin oli, kun tajusi olevansa raivossaan pelottava pikkusisarusten silmissä. Juteltiin aiheesta ja pyysi anteeksi myös pienemmiltä, ei oikeasti halunnut että pelkäävät häntä, se oli tuntunut pahalta.

Mutta pitkää pinnaa vaan, itselle lauhkeaa mieltä ja mahdollisuuksien mukaan kahdenkeskistä aikaa raivottaren kanssa raivojen välillä. Meillä on nyt varsin seesteinen ja ajatteleva 15-vuotias. Välit on auki ja jutellaan paljon.

Ei tuollaista käytöstä selitetä murrosiällä. Tytön on syytä oppia tunteiden säätelyä. Murkkukin siihen pystyy.

Nro 12 jatkaa: Meillä oli huutamisen lisäksi ovien paiskomista, itsensä ja perheenjäsenten vahingoittamisella uhkaamista (otan yöllä leipäveitsen...) ja loputonta jankutusta, kun voimat ei riittäneet enää huutamiseen.

Uhkailuihin otettiin ihan tiukka linja, tyyliin jos tuollaista uhkaat sinuun ei voida luottaa etkä ole enää hetkeäkään yksin, tulee 3-vuotiaan rajat käyttöön, eli ei päästetä silmistä hetkeksikään. Jos yöllä aiot hölmöillä iskä tai äiti valvoo sua koko yön, jne. Eihän näijin rajoihin tarvinnut koskaan mennä tilanteen lauettua, mutta ihan hirveää oli. Ne oli vaan ne rajat mitkä tytön piti näköjään hakea.

Olen itse todistanut aikanaan isoveljen vaikeaa murkkuraivoa. Nyt tuli sitten oma vuoro kokea kokea se vanhemman osassa.

Tärkeää on, että raivonkin keskeltä kuitenkin kuuntelet ja rauvon laannuttua selvitätte. Mt-korttia ei pidä heti iskeä naamaan. Lapsi hakee itseään ja rajojaan.

Vanhemman pitää varoa ettei vahingoita sanoilla, niitä ei saa takaisin ja herkässä iässä (tai aina!) vanhemman sanoilla on tajuton voima vaikkei sitä tilanteen ollessa päällä uskoisi.

Jos lapsi puhuu/huutaa loukkaavia, voi vaikka sanoa ääneen että tuo mitä puhut on törkeää, mutta en aio loukata sinua takaisin. Se purkaa omaakin raivoa yllättävän hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että esikoinen? Meillä oli esikoistytön raivot juuri tuollaista, pari erillistä kautta 11-12 iässä ja uudelleen 13-14 iässä.

Ekalla kierroksella tempauduin joskus itsekin raivoamaan vastaan, toisella kierroksella osasin olla kuuntelevampi ja rauhallisempi.

Mun havainto on, että kyse on sekä itsenäistymistempoilusta että toisaalta läheisyydenkaipuusta.

Karmeat huutoriidat selvitettiin aina raivon laannuttua ja pyydettiin anteeksi puolin ja toisin. Jonkinlainen pysähdys tytön raivoihin oli, kun tajusi olevansa raivossaan pelottava pikkusisarusten silmissä. Juteltiin aiheesta ja pyysi anteeksi myös pienemmiltä, ei oikeasti halunnut että pelkäävät häntä, se oli tuntunut pahalta.

Mutta pitkää pinnaa vaan, itselle lauhkeaa mieltä ja mahdollisuuksien mukaan kahdenkeskistä aikaa raivottaren kanssa raivojen välillä. Meillä on nyt varsin seesteinen ja ajatteleva 15-vuotias. Välit on auki ja jutellaan paljon.

Vanhin lapsi jää yleensä huomiotta, kun nuorempia syntyy. Ymmärrän teiniä.

Vierailija kirjoitti:

Onko sitä koskaan kuritettu vai onko aina päästetty kuin koira veräjästä jos on käyttäytynyt huonosti?

Kurilla saa aikaan vain uhmakkaan nuoren. Tietyt rajat, kannustus, kehu. Rangaistukset, joista täälläkin monet vanhemmat kirjoittavat, ovat usein kohtuuttomia, järjettömiä ja kiusaamista.

Ap voi miettiä noita tilanteita, joissa nuori raivoaa. Anna tilaa ja rauhaa. Älä provosoi. Vanhemmat jostain syystä haluavat sanoa sen viimeisen sanan.

Murrosikä. Laita nyrkkeilysäkki jota voitte vuorollanne paukuttaa.

Sori että lähden diagnosoimaan, mutta tuo on se ikä kun epävakaa persoonallisuushäiriö pääsee esiin. Itsekin olin raivoteini ja parikymppisenä epävakaa pers.häiriö. Nyt 30+ olen huomattavan paljon rauhoittunut.

12-13 v oli paha ikä pojalle.

Kuulostaa kyllä ihan oikealta hirviöltä. Hullujenhuoneelle mars.