Lue keskustelun säännöt.
Erotuska ei hellitä
22.08.2022 |
Vaimo ilmoitti kohta vuosi sitten, että hänen osaltaan liitto on taputeltu. Olimme naimisissa reilut 15 vuotta. Nuorina menimme naimisiin ja nyt 40v lasissa.
Ilmoitus tuli minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Perinteisesti minusta meillä oli kaikki hyvin. Läheisyyttä, seksiä ja olimme avoimia toisillemme. Jotain oli tapahtunut ja hän ei tähän päivään mennessä ole sitä minulle kertonut. 3vkoa ilmoituksesta ja hän oli poissa. Ei toista miestä ei mitään. Vain lähti.
Ero oli shokki. On edelleen. En pysty töihin, en ulkoilemaan en mihinkään. Olen täydellisen onneton ja hukassa. Psyyke on rikkoutunut ja olen huomannut, että viime aikoina käyttäydyn itsetuhoisesti enkä välitä enää itsestäni. Mietin kuolemaa ja sen tuomaa helpotusta päivittäin, tunneittain, koko ajan.
Miten olette päässeet näistä yli? Itselläni ei ole mitään keinoja tai menetelmiä. Kaikkea olen kokeillut. Lääkkeitä, terapiaa, erosakkia yms. Ei auta. Aika parantaa mutta itselläni asiat valuvat huonompaan suuntaan. Ex on iloinen ja hymyilevä kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ymmärrä
Kommentit (34)
Exäsi on kylmä äm. Joku neljänkympin kriisi. Kas kun ei pudottanut "eroilmoituksen" yhteydessä myös jotain fyysistä kanisteria niskaasi. Tosin sekin olisi tuntunut vaan huojentavalta tuollaisen henkisen pahoinpitelyn rinnalla.
Eroa ei hoideta noin. Ehkä jossain vauva-palstalla, mutta ei tosielämässä, jos halutaan pitää kiinni edes jostain inhimillisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Exäsi on kylmä äm. Joku neljänkympin kriisi. Kas kun ei pudottanut "eroilmoituksen" yhteydessä myös jotain fyysistä kanisteria niskaasi. Tosin sekin olisi tuntunut vaan huojentavalta tuollaisen henkisen pahoinpitelyn rinnalla.
Eroa ei hoideta noin. Ehkä jossain vauva-palstalla, mutta ei tosielämässä, jos halutaan pitää kiinni edes jostain inhimillisyydestä.
Todennäköisesti on kuitenkin ihan päin vastoin. Exänsä on vuosia ilmaissut tyytymättömyyttään suhteeseen, mutta ap on kylmästi vain jättänyt exän tarpeen huomioimatta (viitaten nalkuttavaan akkaan tms.). Sitten ero on muka yllätys. Että kukakohan se kylmä on?
Mun yks ex-poikaystävä jäi kiinni pettämisestä. Oli tapahtunut pari vuotta ennen kiinnijäämistä, mutta epäilin tyyppiä muutenkin ja uskon, että oli ihan krooninen pettäjä. Kun jäi siitä yhdestä tapauksesta kiinni, lopetin suhteen. Hänestä ero oli ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jepjep. Että hän pettää, mutta minä olen kylmä ja tunteeton, kun yhtäkkiä vaan jätän :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäsi on kylmä äm. Joku neljänkympin kriisi. Kas kun ei pudottanut "eroilmoituksen" yhteydessä myös jotain fyysistä kanisteria niskaasi. Tosin sekin olisi tuntunut vaan huojentavalta tuollaisen henkisen pahoinpitelyn rinnalla.
Eroa ei hoideta noin. Ehkä jossain vauva-palstalla, mutta ei tosielämässä, jos halutaan pitää kiinni edes jostain inhimillisyydestä.
Todennäköisesti on kuitenkin ihan päin vastoin. Exänsä on vuosia ilmaissut tyytymättömyyttään suhteeseen, mutta ap on kylmästi vain jättänyt exän tarpeen huomioimatta (viitaten nalkuttavaan akkaan tms.). Sitten ero on muka yllätys. Että kukakohan se kylmä on?
Mun yks ex-poikaystävä jäi kiinni pettämisestä. Oli tapahtunut pari vuotta ennen kiinnijäämistä, mutta epäilin tyyppiä muutenkin ja uskon, että oli ihan krooninen pettäjä. Kun jäi siitä yhdestä tapauksesta kiinni, lopetin suhteen. Hänestä ero oli ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jepjep. Että hän pettää, mutta minä olen kylmä ja tunteeton, kun yhtäkkiä vaan jätän :D
En ymmärrä miten tämä kääntyy näin päin. Meillä oli läheisyyttä, lämpöä, seksiä ja puhuimme asioista. Hän vain lähti!
Jos itse olet tullut petetyksi niin ikävä juttu. Mutta ei liity tähän mitenkään. Meidän suhteessa ei ollut pettämistä. Ihme asenne. Sinua on loukattu pettämällä ja nyt sen kokemuksen voimalla päätät syyllistää minua siitä, että jätettiin kuin puun takaa. Huh huh..
AP
Anna itsellesi aikaa. Pitkästä suhteesta toipuminen usein myös kestää pitkään. Vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, ettei mikään enää koskaan kiinnosta yhtään, niin kyllä se vaihe menee ohi, usko pois. Teet nyt vain välttämättömimmän, että saat arkesi pysymään kasassa. Mikäli exää ei ole esim. lasten vuoksi pakollista nähdä, älä tapaa häntä nyt lainkaan. Tapaamiset voivat saada haavat taas vain aukeamaan.
Erosin aikoinaan pitkästä suhteesta, jonka kuvittelin kestävän loppuelämän (tietysti, kaikkihan ajattelevat näin). Ero otti todella koville, enkä voinut ajatellakaan uutta, vakavaa suhdetta moneen vuoteen. Haaveilin heikkoina hetkinä myös yhteen paluusta, mutta samalla ymmärsin, ettei se ollut realismia. Elämäni meni aikalailla rillutteluksi, tätä kautta kesti tosiaan monta vuotta. Mutta niin vain löysin rinnalleni uuden ja rakkaan ihmisen, vaikka ajattelin viettäväni koko loppuelämäni yksin. Jossain vaiheessa se tuntui ihan realistiselta ja hyvältäkin vaihtoehdolta. Eikä yksin oleminen ole ollenkaan hullumpaa, kun sen makuun pääsee.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ja asiallinen aloitus. Ihmettelen itsekin näin miehenä, että miksi se on niin kummallista jos mies tuollaisen aloituksen tekee. Monien ajattelumaailma on todella rajoittunutta, eikä tämä koske pelkästään muita miehiä.
Mutta itse asiaan liittyen omia kokemuksia. Olin itse yhdessä ex-naisystäväni kanssa reilun kymmenen vuotta. Meille tuli ero, ei nyt ihan niin puskista kuin ap:lla, mutta kuitenkin siten, että se oli kova isku. Suhteessa oli paljon väärään suuntaan menneitä toimintamalleja, mutta siinä oli paljon hyvääkin. Joka tapauksessa eron jälkeen seurasi valtava elämänmuutos kun kaikki jo alkaen yhteisistä ystävistä hajosivat, samoin kaikki kivat rutiinit kuten yhteiset reissut, lomat, exän läheisiksi tulleet omaiset jne. Ja tietysti arki. Vaikka siinä oli ajoittain haasteita, olisin nähnyt että keskustelemalla mahdolliset ongelmat olisi voitu ratkaista. Itse olin siihen valmis, omalta osaltani, exäni ei kuitenkaan enää ollut ja se siitä sitten.
Ensimmäiset kaksi vuotta oli itselleni kovimmat. En ulospäin näyttänyt mitään, mutta sisältä olin hukassa. Elämä oli muuttunut, mutta siinä vaiheessa vielä elättelin toiveita että se joskus muuttuisi entisenlaiseksi jonkun uuden kumppanin kanssa. Sen hyväksyin väkisin, että edellinen suhde on mennyttä. Mutta elämä ei muuttunut koskaan, vuodet vierivät ja sopeuduin tai alistuin kohtalooni. Työ, kotiin, työ, kotiin, viikonloppuna ehkä olutta ja makoilua kotosalla. En ole alkon suurkuluttaja, mutta aloin ottaa tavaksi tissutella jonkin verran. Aluksi olin vielä innokas käymään tapahtumissa ja baareissakin, kunnes tajusin että en enää jaksa sitä, minulla ei oikeastaan ole ystäviä juuri lainkaan ja aloin olla siihen tpuhuun muutenkin liian vanha. Mitään tindereitä en jaksanut latailla, olen siinä suhteessa vanha että se tuntui jotenkin oudolle. Joten pienestä kodistani tuli linnake, johon menin huilaamaan aina kun en ollut töissä.
Joten näin on menty yli 10 vuotta. En osa auttaa sinua, nämä on niin yksilöllisiä juttuja. Tsemppiä.
Ap. Kokemus hyljätyksi tulemisesta on pahinta, mitä ihminen voi kokea. Syy ei ole sinun, vaan yllättävä ja nopea ratkaisu on
aiheuttanut sinulle traumaattisen stressin.
Toivon, että pääset nopeasti eteenpäin. Mitä ratkaisuja olet itse ajatellut. Voisitko muuttaa muualle eri asuntoon ja ympäristöön. Sekin voisi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi v mitä "miehiä". Ei ihme että on jätetty.
Vierailija kirjoitti:
Voi v mitä "miehiä". Ei ihme että on jätetty.
Joo kivempi on sellanen tosimies joka mieluummin vetää vaikka itsensä kiikkuun kuin puhuu. Saa myös hyviä ketjunaiheita av:lle, "miksi mieheni ei pussaa", "taas mies vetää kaljaa", "mies ei tullutkaan kotiin?!". Kunnon äijät takaisin eiks ni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatko surra? Jos et, opettele. Tuskan pitää tulla ihan konkreettisina kyyneleinä ulos (useiden kuukausien ajan, jollei pidempään). Todennäköisesti tuskaasi vahvistavat myös aikaisemmin suremattomat surut, jotka ovat kasaantuneet nyt tämän uuden surun alle. Surun osaaminen sisältää tunteen siitä, että suru ei hukuta alleen tai ole paha asia, vaan nimenomaan se on merkki toipumisesta ja toivosta. Tsemppiä.
Nelikymppisiä puutteessa olevia naisia on ainakin pk-seudulla paljon, oma eroprosessini oli näiden tyydyttämistä M45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trollit voisivat kerran elämässään pysyä pois. Ette ole hauskoja eikä teillä ole keskusteluun mitään annettavaa. Asialliset puheenvuorot ovat tosi hyviä ja olen niitä lukiessa miettinyt omiakin erojani.
Omasta erostani on yli kaksi vuotta enkä ole vieläkään oma itseni, vaan hukassa monin tavoin. Suuri syy siihen on varmasti eron yllättävyys ja se, ettei toinen voinut koskaan keskustella siitä. Sen sijaan exä on tänäkin kesänä lähestynyt vanhoin elkein ja lämmitellyt suhdetta ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. En voisi ikinä aloittaa uudelleen alusta ilman että keskustelemme kaiken läpi ensin, että tietäisin mistä erossa oli hänen puoleltaan kyse.
N48
Näin pari vuotta ketjun aloittamisen jälkeen sain nyt lohtua näistä kirjoituksista. Erosin itse vuosi sitten 14 vuotta kestäneestä parisuhteesta. Näin Suurta tuskaa en ole kokenut ennen ja en tiedä olisinko uskaltanut erota jos olisin tiennyt kuinka paljon ja kuinka kauan se sattuu. Rakkaus ei kuollut mutta omalla kohdalla tilanne oli käynyt nii raskaaksi että halusin päästä pois ja tätä oloa oli kestänyt jo muutamia vuosia. Ehkä se tästä joskus. Toivottavasti. Ainakin näiden kirjoitusten perusteella vuosi on aika lyhyt aika.
Ehkä hieman ärsyttää näin miehenä, että kun mies avautuu täällä erotuskasta niin kyseenalaistetaan miehuus, sanotaan etteivät miehet kirjoita näin pitkästi, ja ehdotetaan ratkaisuksi viinaa yms... Mutta tässä nyt toinen mies, joka kyllä ainakin itse tietää olevansa mies. Ja olen siitä huolimatta kova kirjoittamaan sekä ajattelemaan asioita.
Itselläni on päättynyt aiemmin kaksi pitkää parisuhdetta. Ensimmäisen suhteen päätyttyä meni kuukausi niin ettei tuntunut oikein miltään, kunnes tuli järkyttävä ikävä entistä naisystävää, joka oli siis tehnyt aloitteen eron osalta. Muistaakseni 2 vuotta kärvistelin siinä sydänsurujen kanssa. Tuona aikana sain välillä viestejä ja treffipyyntöjä muiltakin naisilta, joista osa vaikutti hyvin kiinnostavilta, mutta koska koin olleeni edelleen kiinni eksässäni niin en uskaltanut lähteä edes treffeille kenenkään kanssa. Kerroin tämän avoimesti aina kun kieltäydyin, ja sitä arvostettiin.
Toinen parisuhde oli niin epäterve, että kun se lopulta päättyi niin aloin kokea suurta helpotusta. Pitkästä aikaa oli tilaa hengittää ja olin onnellinen. Ei ollut sydänsuruja, kun ei ollut ollut edes rakkautta enää moneen vuoteen.
Nyt sitä ollaan oltu jo hyvän aikaa niin upeassa parisuhteessa, että tämän ei toivoisi loppuvan. Tiedostan kuitenkin jo, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa, ja vaikka olenkin kiintynyt puolisooni niin tiedän, että en voi esim. rakentaa omaa identiteettiäni hänen varaansa enkä kopioida mielipiteitäni ja toimintatapojani häneltä - koska jos jostain syystä menettäisinkin hänet vielä joskus, olisi se menetys kestettävä ja oltava valmis jatkamaan elämää ilman häntä. Ajatuksena kauhea, mutta silti mielestäni hyvä tiedostaa elämän arvaamattomuus, vaikka parisuhteessa kaikki onkin todella hyvin enkä näe erolle mitään syytä.
Tästä voisin kiteyttää, että oman kokemukseni perusteella sydänsurut voivat hyvinkin kestää yli vuoden, ja ne ovat merkki siitä että suhde oli hyvä ja tunteet olivat aitoja. Anna itsellesi aikaa toipua ja surra. Mutta kannustan myös tekemään niitä asioita joista pidät, ja rakentamaan itsesi näköistä elämää. Pienet mukavat asiat arjessa pitävät elämän siedettävänä, ja onnellisuus lähtee siitä, kun uskaltaa olla oma itsensä ja elää sellaista elämää jota haluaa elää. Paljon voimia! Vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin kyllä se aika sitten kuitenkin lopulta parantaa haavat.