Äänestämisestä
Äänestämisen puolesta puhujat, voitteko sanoa että suomalaiset voivat hyvin? Koko ajan vuosikymmenien saatossa tavalliset tallaajat kärsivät viime kädessä ja maksavat kaiken. Ihan kaiken. Sinä ja minä, me suomalaiset. Aina kiristetään mm. veroja, vedoton milloin mihinkin ja ihmiset köyhtyvät hurjaa tahtia. Meno ei todellakaan muutu paremmaksi, vaikka puikoissa olisi mikä puolue. Miksi? En tiedä, mutta itse en tue enää kyseistä koneistoa, koska se ei toimi kansalaistensa parhaaksi, vaan kurjistaa meitä. Tämäkin viesti poistuu ja se allekirjoittaa sanomani.
Kommentit (2)
Eniten kismittää se, että hallitusta ei muodosteta äänestystuloksen perusteella. Vain voittajapuolueella on väliä. Kaiken lisäksi pääministeri voidaan tuosta vaan vaihtaa johonkin bilettävään pikkutyttöön.
Ainoa oikea päätös on jättää äänestämättä.