Juotteko itsenne humalaan yökerhoissa?
Minusta pääministeri Sanna Marinin käytös on kyllä kummallista. Itsekin tanssin yökerhossa ja pidän joskus hauskaa, olen suunnilleen Sannan ikäinen, mutta en ole kahteenkymmeneen vuoteen ollut humalassa, eiväktä monet muutkaan tuntemani ihmiset. Otan maksimissaan 3-4 drinkkiä koko illan aikana.
On kummallista, että pääministeri vetää lärvit. En muista, että Sipilä, Vanhanen, Aho tai Lipponen olisivat ikinä olleet tuollaisessa kunnossa.
Miksi Marinin käytöstä pidetään normaalina ja hyväksyttävänä joidenkin taholta, vaikkei olisikaan käyttänyt jauhoa?
Kommentit (58)
Yökerhoissa vähintään 99% asiakkaista on enemmän tai vähemmän humalassa. Mitä siellä selvinpäin tekisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lol no mä olen 29 ja juon välillä baareissa aika paljonkin. En tiennytkään että monet katsoo asiaa nenän varttaan pitkin.
En tiedä oletko humalassa, mutta humalassa olo on todella junttia. Ja kyllä suurin osa ihmisistä pitää sitä sopimattomana.
Sivistynyt ihminen osaa kontrolloida juomistaan.
"Suurin osa" XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Sanna edes ollut humalassa, ei ollenkaan kontannut, saati yrjönnyt edes. Minusta on enemmän outoa olla selvinpäin baarissa, en muista käyneeni koskaan etten olisi ollut aika heikossa kunnossa. Kuka edes kehtaa tanssia tai mennä baariin selvinpäin?
Eihän baariin edes pääse, jos konttaa tai yrjöää. Hyi.
Mutta voihan sitä ottaa vaikka mäyräkoiran kotona ja sitten hyvässä sievässä baariin ja siellä drinksuja, kylläkait se useinkin oli pilkussa olo että viimeinen drinksu jäi juomatta kun oli joko tai yrjöt tai piti jättää juomatta ja ulos mennessä tarvi vähän naisen käsivartta tueksi että pääsi taxiin. Ihan normi vkl se oli. Eihän Sanna edes ollut läheskään siinä kunnossa. M37v
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä ja nuorempana tuli tehtyä niin, sitten se vähän jäi. Toisille vaan jää se opiskeluaikojen "bileputki" päälle ja jaksavat jatkaa myöhemminkin, jotkut sitten ihan hamaan loppuun asti
Näin se on. Parikymppisenä opiskelijabileissä oli ainakin vielä 1990-luvun alussa aika normaalia kännätä. Suurin osa lopetti bailaamisen sen jälkeen kun valmistui, alle kolmikymppisinä. Joillekin tosiaan jäi siitä bileputki päälle, kaikki heistä eivät koskaan valmistuneet, mutta osa onnistui bailaamisen ohessa saamaan tutkintonsa, olihan silloin vielä aika pitkä opiskeluaika, mutta nykyään ei varmaan olisi edes mahdollista enää opiskella kymmentä vuotta. Silloin heitä lähinnä sääliteltiin, että olivat jääneet päihdekoukkuun. Nyt kun ollaan jo viisikymppisiä, suurimmat bilettäjät ovat jo mullan alla.
Minusta vaikuttaa, että Sanna tarvitsee apua. Eri asia on tietysti, että ymmärtääkö hän sitä itse ja suostuuko ottamaan apua vastaan.
Juon itseni humalaan kotona ja vasta sitten menen baariin. Baarissa törkeän kallista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin itse Teatterissa pari viikkoa sitten. Hyvä meininki, ihmiset tanssivat, känniörvellystä ei juuri ollut.
Pääministeri on kyllä poikkeus. Ei ole normaalia tuollainen käytös. Pitääkö pääministerinä tosiaan olla sitä pohjasakkaa?
Olen samaa mieltä. Mielestäni Helsingin yökerhoissa käyttäydytään yleisesti ottaen hyvin. En tajua, miten pääministeri on sitten sitä kännikaartia.
Olen työssäni joutunut tutustumaan Helsingin yöelämään. Eniten juovat oululaiset, sitten tamperelaiset ja vähiten helsinkiläiset. Olen aina ihmetellyt tätä, mutta nythän se on jälleen todistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä ja nuorempana tuli tehtyä niin, sitten se vähän jäi. Toisille vaan jää se opiskeluaikojen "bileputki" päälle ja jaksavat jatkaa myöhemminkin, jotkut sitten ihan hamaan loppuun asti
Näin se on. Parikymppisenä opiskelijabileissä oli ainakin vielä 1990-luvun alussa aika normaalia kännätä. Suurin osa lopetti bailaamisen sen jälkeen kun valmistui, alle kolmikymppisinä. Joillekin tosiaan jäi siitä bileputki päälle, kaikki heistä eivät koskaan valmistuneet, mutta osa onnistui bailaamisen ohessa saamaan tutkintonsa, olihan silloin vielä aika pitkä opiskeluaika, mutta nykyään ei varmaan olisi edes mahdollista enää opiskella kymmentä vuotta. Silloin heitä lähinnä sääliteltiin, että olivat jääneet päihdekoukkuun. Nyt kun ollaan jo viisikymppisiä, suurimmat bilettäjät ovat jo mullan alla.
Minusta vaikuttaa, että Sanna tarvitsee apua. Eri asia on tietysti, että ymmärtääkö hän sitä itse ja suostuuko ottamaan apua vastaan.
Samaa mieltä. Ei normaali ihminen, pienen lapsen äiti, ole joka ikinen päivä bilettämässä elokuussa ja koskettele kaulalta vieraita miehiä.
Miten Sannan mies suhtautuu tähän?
Ei tietenkään. Ei kai yleensä kukaan juo itseään humalaan yökerhossa. Jotkut lähiöbaarit on varmaan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Yökerhoissa vähintään 99% asiakkaista on enemmän tai vähemmän humalassa. Mitä siellä selvinpäin tekisi?
Mä en ainakaan jaksa katsoa humalaisia selvinpäin ja olen kyllä humalassa yökerhossa, mutta en käy yökerhossa kuin harvoin, baarissa vähän useammin, max. kerran kuussa. Ei jaksa eikä rahat riitä ja onhan tuota tullut käytyäkin.
Vierailija kirjoitti:
Juon itseni pöydän alle, mutta olenkin elämän makuinen henkilö.
Juu ja varmasti koulutuksena elämänkoulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Sanna edes ollut humalassa, ei ollenkaan kontannut, saati yrjönnyt edes. Minusta on enemmän outoa olla selvinpäin baarissa, en muista käyneeni koskaan etten olisi ollut aika heikossa kunnossa. Kuka edes kehtaa tanssia tai mennä baariin selvinpäin?
Eihän baariin edes pääse, jos konttaa tai yrjöää. Hyi.
Mutta voihan sitä ottaa vaikka mäyräkoiran kotona ja sitten hyvässä sievässä baariin ja siellä drinksuja, kylläkait se useinkin oli pilkussa olo että viimeinen drinksu jäi juomatta kun oli joko tai yrjöt tai piti jättää juomatta ja ulos mennessä tarvi vähän naisen käsivartta tueksi että pääsi taxiin. Ihan normi vkl se oli. Eihän Sanna edes ollut läheskään siinä kunnossa. M37v
Kysymys siis koski yökerhoa. Ei mitä tahansa lähiöbaaria tai ostarin räkälää.
Juon ennen yökerhoon menemistä. Yökerhossa muutama drinkki/shotti, että känni pysyy päällä.
Vierailija kirjoitti:
Oleelliset kysymykset ovat:
1) Miksi Sanna viihtyy vain pintaliitäjien seurassa? Eikö taiteen tai tieteen ammattilaiset kiinnosta?2) Miksi Sanna joi itsensä karmeaan kuntoon, jolloin olisi voinut tulla tehtävä päälle. Ydinvoimalaonnettomuudet, laivan uppoamiset jne eivät kelloa katso.
Sannalla ei tosiaan ole mitään näyttöä siitä, että älylliset tai muuten henkiset asiat kiinnostaisivat. "Pääministerillä täytyy olla hauskaa", eli vetää räkäkännit.
Siinä esimerkkiä nuorille tytöille, mitä "hauskanpito" on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä ja nuorempana tuli tehtyä niin, sitten se vähän jäi. Toisille vaan jää se opiskeluaikojen "bileputki" päälle ja jaksavat jatkaa myöhemminkin, jotkut sitten ihan hamaan loppuun asti
Näin se on. Parikymppisenä opiskelijabileissä oli ainakin vielä 1990-luvun alussa aika normaalia kännätä. Suurin osa lopetti bailaamisen sen jälkeen kun valmistui, alle kolmikymppisinä. Joillekin tosiaan jäi siitä bileputki päälle, kaikki heistä eivät koskaan valmistuneet, mutta osa onnistui bailaamisen ohessa saamaan tutkintonsa, olihan silloin vielä aika pitkä opiskeluaika, mutta nykyään ei varmaan olisi edes mahdollista enää opiskella kymmentä vuotta. Silloin heitä lähinnä sääliteltiin, että olivat jääneet päihdekoukkuun. Nyt kun ollaan jo viisikymppisiä, suurimmat bilettäjät ovat jo mullan alla.
Minusta vaikuttaa, että Sanna tarvitsee apua. Eri asia on tietysti, että ymmärtääkö hän sitä itse ja suostuuko ottamaan apua vastaan.
Samaa mieltä. Ei normaali ihminen, pienen lapsen äiti, ole joka ikinen päivä bilettämässä elokuussa ja koskettele kaulalta vieraita miehiä.
Miten Sannan mies suhtautuu tähän?
Joo... Sanna on nähty joka ikinen päivä konttaus kännissä ja huumeita vetävät porukalla 😅
Ihmiset aina aliarvioivat oman juomisen ja humalatilan. Menkää selvinpäin sinne baareihin katsomaan miltä se touhu oikeasti näyttää. Monelle tekisi hyvää nähdä se oma kännäily videolta kun on otettu "vain muutama drinksu".
En 30-vuotiaana työssäkäyvänä jaksa käydä klubeilla joten vähän ihmetyttää miten viisi vuotta vanhempi pienen lapsen äiti jaksaa. Ehkä se on tosiaan jokin piristävä huume jonka voimin jaksaa joka viikonloppu olla kännissä julkkisten kanssa
Olen ollut yökerhoissakin pienessä hiprakassa ja jopa kovemmassakin tuiskeessa. Nyt en ole aikoihin edes käynyt istumassa iltaa missään saati juonut vettä väkevämpää. Nii ne ajat muuttuu. Mutta hurskastelijoita löytyy aina ja mielensäpahoittajia ja paheksujia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä ja nuorempana tuli tehtyä niin, sitten se vähän jäi. Toisille vaan jää se opiskeluaikojen "bileputki" päälle ja jaksavat jatkaa myöhemminkin, jotkut sitten ihan hamaan loppuun asti
Näin se on. Parikymppisenä opiskelijabileissä oli ainakin vielä 1990-luvun alussa aika normaalia kännätä. Suurin osa lopetti bailaamisen sen jälkeen kun valmistui, alle kolmikymppisinä. Joillekin tosiaan jäi siitä bileputki päälle, kaikki heistä eivät koskaan valmistuneet, mutta osa onnistui bailaamisen ohessa saamaan tutkintonsa, olihan silloin vielä aika pitkä opiskeluaika, mutta nykyään ei varmaan olisi edes mahdollista enää opiskella kymmentä vuotta. Silloin heitä lähinnä sääliteltiin, että olivat jääneet päihdekoukkuun. Nyt kun ollaan jo viisikymppisiä, suurimmat bilettäjät ovat jo mullan alla.
Minusta vaikuttaa, että Sanna tarvitsee apua. Eri asia on tietysti, että ymmärtääkö hän sitä itse ja suostuuko ottamaan apua vastaan.
Samaa mieltä. Ei normaali ihminen, pienen lapsen äiti, ole joka ikinen päivä bilettämässä elokuussa ja koskettele kaulalta vieraita miehiä.
Miten Sannan mies suhtautuu tähän?
Todella vastuutonta jättää lapsi kotiin ja olla joka viikonloppu baanalla. Tällä on kiistattomia kehityspsykologisia vaikutuksia lapseen.
Eikö Sanna tosiaan välitä lapsestaan?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset aina aliarvioivat oman juomisen ja humalatilan. Menkää selvinpäin sinne baareihin katsomaan miltä se touhu oikeasti näyttää. Monelle tekisi hyvää nähdä se oma kännäily videolta kun on otettu "vain muutama drinksu".
Sorry, ei kiinnosta. Jos haluan olla kännissä, niin silloin olen kännissä. Olen kyllä ollut selvinpäinkin baarissa esim. raskauden ja töiden takia.