Mulla on todella paha mieli. Kertoisiko joku mielipiteensä tilanteesta?

Anopeissa on hyvät ja huonot puolet. Mua ärsyttää meidän anopissa se kun esim. hän syöttää ruokaa ja samalla lusikalla omaan suuhun. Muutenkin lapseni ovat kovia sairastaan. Asiasta on hänelle sanottu.

Sekä lapsilla ei ole siellä juurikaan rajoja, saa mennä sukkasilleen pihalle ja saa tehdä mitä huvittaa. Yritäppä sitten itse kotona kasvattaa.

Sekä lasta syötetään salassa, sohvan taakse ja tikkari suuhin ja ikää vasta muutama kk. Kiva jättää sinne hoitoon ;)

Muuten ovat tosi auttavaisia ja hyviä ihmisiä, mut vaik yrittää tietyistä asioista sanoa ni ei mene perille ...

voimia sulle ja koitetaan ymmärtää anoppeja vaik ne on todella hankalia joskus ;)

Eli kyllä anoppi puuttuu liikaa teidän asioihin, mutta se on aikalailla normaalia. Sinäkin varmaan hermostuit herkästi, olisin kyllä itse tehnyt samoin. Ja kyllä miehesi on aika kelju kun uskoo äitiään eikä keskustele asiasta sinun kanssasi.



Anopille tuskin voitte mitään, eli puhu asia miehesi kanssa läpi. Sano, että anopin puuttuminen teidän asioihin ei sinua miellytä ja haluaisit teidän kahden sopivan lapseen liittyvistä asioista. Toi on monelle pojalle tosi vaikeeta olla erimieltä äitinsä kanssa, mutta sun on pakko yrttää. Jos tuntuu ettei anoppi kuuntele, " osiottaisin mieltäni" olemalla viemättä lastani hänen hoitoonsa enää. Tsemppiä!

Yritä selittää miehelle, että haluat että lapsen asioista päättää sinä ja hän yhdessä, ei anoppi. Anopilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta miehelläkin pitäisi olla oma (ei äitinsä).

Soitin miehelle äsken, ja sanoin että tänään keskustellaan asioista kun tulee himaan. Anoppi on kuitenkin ihmisenä kiva, enkä halua pilata välejämme sanomalla pahasti - mielestäni mieheni kuuluu sanoa, ja pitää muutenkin meidän perheemme puolia.



Välillä kyllä tuntuu tälläsinä päivinä, että ois helpompi olla kahdestaan lapsen kanssa - mies voisi minun puolesta asua vieläkin mammakultansa luona ;))



ap

jokainen viestiini vastannut on ymmärtänyt tilanteen, vaikken osannut sitä ehkä järkevästi selittää :) kiitos



ap

Sanoisin vain lyhyesti että SINÄ olet lapsesi äiti, ei anoppi. SINÄ päätät lapsesi puolesta asioista ja anoppisi totelkoon SINUA lapsen hoidossa.



Pidä puolesi, anoppisi käyttää luultavasti nuorta ikääsi ja kokemattomuuttasi hyväkseen. Ole luja ja päättäväinen.



SINÄ PÄÄTÄT ASIOISTA (yhdessä tietysti miehesi kanssa). Muista se. Älä anna kenenkään puhua sinua ympäri tai syöttää sinulle omia ajatuksiaan lapsen hoidossa.



Ja tämän tyylin on vain sovittava anopillesi, yksinkertaisesti.

Minua aina ketuttaa noissa tilanteissa enemmän mieheni kuin anoppini. Ettei ole munaa sanoa vastaan tai sitten kertoa edes vaimolle että on puhunut ÄISKÄN kanssa!



Koetetaan kestää! :) t. toinen joka kyllä tykkää anopista, mutta haluaa elää omaa elämää ja olla se toinen päätöstentekijä perheessä...

Itse olen sitä mieltä tuosta lääkäriin viemisestä, että kannattaa viedä aina, kun toinen on edes sen kannalla. Yskä ei sinänsä ole paha tauti, mutta se saattaa olla oire esim. korvatulehduksesta. Meillä esikoiselle yskä kesti kuukauden (ei mikään paha, sellainen pieni köhä) ja kun vihdoin vietiin lääkäriin (ei siis haluttu minkään pienen oireen takia viedä) niin siellähän oli korvatulehdus.



Kannattaa kuunnella muidenkin mielipiteitä, mutta päätöksen teette sinä ja miehesi. Jos miehesi on tehnyt päätöksensä äitinsä mielipiteestä niin se on hänen oikeutensa. Olisi hänen toki pitänyt keskustella miksi hän niin on päättänyt.



Itse anoppiasiaan, minä hoidan suhteet omaan äitiini ja mieheni omaansa. Jos tulee jotain sanottavaa niin hoidamme vastuut aina näin. Keskustelemme myös aina toistemme kanssa, jos on jotain jäänyt hampaankoloon sukulaisvierailusta.

Itsellekin kaikki uutta silloin ja mietti aina, että pitääkö odottaa meneekö ohi vai...? Ja voi vitsi, kun lapsi löysi korvansa, sehän hiplasi niitä jatkuvasti. Ja aina oli anoppi hokemassa, " Nyt on Varmasti korvatulehdus." :)



Tietysti saan myös aina kuulla, kuinka miehen siskoilla lapset nukkuivat jo melkein syntymästä asti täydet yöt, ilman vaippojakin ne pärjäsi jo " puoli vuotiaasta" . Ja plaa, plaa.



Lapset saavat myös tehdä anoppilassa mitä lystivät. Olen siitä sanonut miehelle ja anopillekin, että rajat pitäisi pitää niin syömisessä kuin käyttäytymisessäkin. Mutta kuuroille korville on tähän asti mennyt.

tai ei uskalla/halua oman äitinsä neuvoja. Isovanhemmilla yleensä on mielipiteet ja ratkaisut kaikkeen (ja ne ovat ne ainoat oikeat...), siihe pitää kai yrittää vain tottua.



Luulen, että teilläkin tilanne helpottaa kun lapsi vielä kasvaa ja anoppi ymmärtää että te hei ihan tosi osaatte hoitaa lastanne!



Minun äitini aina kauhisteli kun puhelimitse kerron vaikka että lapsella on pää kipeä, että nyt sillä on aivokalvontulhedus tmv. Mutta sitten kun ollaan heillä vierailulla (asutaan ulkomailla eli ollaan pidempään kerralla) niin sillon en saisi viedä lapsia lääkäriin, enkä mennä itse, sillon mikään ei ole vakavaa ja äidin mielestä on naurettavaa mennä lääkäriin. Kerran pojalla oli kuitenkin esim korvatulehdus ja toisen kerran itelläni keuhkoputkentulehdus joka sai ikävät seuraukset... Eli mä olen vaan päättänyt että tuhiskoot äiti ja katsokoot miten tahansa halveksivasti, jos musta tuntuu että lapsi pitää viedä lääkäriin niin vien ja sillä siisti. Jotenkin se on sitten ajan myötä myös oppinut kunnioittamaan tätä, eikä enää kauhistele yhtä paljon.

Ymmärrän tilanteenne ja olette oikeassa, mutta yrittäkää olla nyt kiitollisia siitä, että anoppinne kuuluu elämäänne ja hän " ottaa kantaa" asioihin. Vaikkakin noinkin törkeesti, mutta ainakin välittää ja jopa auttaa.

mutta pistettäköön se raskauden ja hormonien piikkiin!



Ole iloinen aktiivisesta anopistasi. Oikeesti! Ja vaikka kyseessä on sinun lapsesi, niin kyllä joku toinenkin tapa toimia voi olla ihan yhtä hyvä.



Tsemppiä teille! Vaikutatte ihan mukavalta perheeltä, kenellä on hyvä tukiverkosto käytettävissä!

ota puheeksi myös se, miksi uskoo äitiään ennemmin kuin oman lapsensa äitiä. Miehesi ohitti täysin sinun arviosi lapsen tilasta ja hoidon tarpeesta, koska äitinsä oli toista mieltä. Etkö sinä kuitenkin ollut lapsen kanssa ja nähnyt tarkimmin lapsen voinnin ja tilan? Miksi ihmeessä mies perustaa mielipiteensä oman äitinsä mielen mukaan ja sivuuttaa sinut täysin?



Ja kyllä pienen lapsen pitkittynyt, kova yskä on ihan hyvä käydä näyttämässä lääkärissä.



Anoppiisi et pysty niinkään vaikuttamaan, mutta tee miehellesi selväksi, että hänen tulisi ensisijaisesti kuunnella ja tukea vaimoaan, lapsen äitiä eikä pomppia oman äitinsä mielipiteiden mukaisesti. Se tuossa mielestäni on suurin ongelma, ei niinkään anoppi itse.

Tottakai sinä olet sen lapsen äiti ja päätä yhdessä isän kanssa.



Mutta toisaalta sillä anopilla ON kokemusta (ja miehesi todennäköisesti tajuaa tämän ja kysyy siksi äitinsä - jota siis pitää " asiantuntijana" - neuvoa ollessaan itse epävarma). Todennäköisesti anoppisi esimerkiksi on oikeassa siinä, ettei lasta kannattanut viedä päivystykseen.



Kolmannelta kantilta sinä uutena äitinä olet itse epävarma ja kaipaat tukea - muttet keneltä tahansa. Tästä on tehty pilvin pimein psykologisia tutkimuksia ja esitetty jopa että noitavainot johtuivat samankaltaisista tilanteista uusien äitien ja vanhempien naisten välillä. Epävarmuudestasi kertoo sekin, että olit sitä mieltä että lapsi pitää viedä lääkäriin mutta odotit kuitenkin miehesi töistä paluuta soittaaksesi päivystykseen - miksi ihmeessä? Ei puhelimeen kahta tarvita! (Ja päivystykseen kannattaa soittaa heti aamulla niin aikaisin kuin mahdollista kun aikoja vielä on jäljellä!) SInä haluat tukea mieheltäsi, mutt ahän on yhtä epävarma ja halua atukea omalta äidiltään. Ja äiti yrittää parhaansa ja on ehkä vielä iloinen siitä että joku hänenkin mielipiteestään välittää.



Kinkkinen juttu, mutta koita sinä viisaampana ymmärtää koko jengiä: itseäsi, miestäsi ja anoppiasi. Ja loppujen lopuksi, lapsen kasvatus ei ole arvovaltakiista, se on rakkautta lasta kohtaan. Anna niiden muidenkin yrittää parhaansa...

että turha siellä lääkärillä on alvariinsa juosta.



Ja toisaalta jos vaan olisit jämäkämpi ja veisit lapsen lääkäriin, mitä anoppisi sille sitten voisi? Minä ainakin varaan lapsille lääkäreitä ihan sen mukaan, miltä tilanne minusta näyttää, enkä jää odottelemaan kenenkään siunausta. Jos niitä siunauksia jää odottamaan, mielipiteitä myös tulee!



Kahden kanssa sinun on vaan pakkokin toimia rivakammin ja päättäväisemmin, koska arki kaatuu niskaan, jos et tee päätöksiä itsenäisesti.

anopin tms puuttua.

pitkä nuha, pitkittynyt ja pitkään jatkunut yskä ja sitten vielä viikonloppuna kuumetta. Meillä oli lapsella keuhkokuume täsmälleen samanlaisin oirein.

Mä olen hermostunut paljon pienemmästäkin asiasta, mutta en ole sitä koskaan anopille sanonut, koska haluaa vain meidän parasta eikä oikeasti halua olla ilkeä ja kontrolloiva.



Yksi esimerkki meilläkin on just yskästä. Esikoisellamme oli ollut 3 viikkoa aika paha yskä, mutta en katsonut vielä tarpeelliseksi viedä lääkäriin (olen proviisori, joten tiedän anoppiani enemmän yskän hoidosta ja lääkärin tarpeesta). Anoppi siihen hohkaamaan, että tytölläni on ihan selvästi astma, vie se nyt jo lääkäriin... etc. etc. Silloin oli perjantai ja lupasin anopille katsoa tilannetta seuraavana maanantaina, jotta sain hänet hiljaiseksi. Seuraavaan maanantaihin mennessä yskä oli loppunut. Että näin meillä...



Kaikkein tärkeintä mielestäni on nyt se, että saat miehesi tajuamaan tilanteen! Anoppi nyt saa olla mitä on, jos oikeasti haluaa vain hyvää teille, mutta miehen pitää vetää sun kanssa samaa köyttä.

mutta osaan kyllä olla päättäväinen, ja sanoa asioita myös suoraan. Olen itsepäinen jne. Osittaisen epävarmuuteni äitinä myönnän kyllä.



Päivystysajan varaamista odotin sen takia, ettei sitä saa varattua illaksi ennen klo 16 - ja olin itse lopulta miehen kanssa samaa mieltä, ettei lääkäriin vielä.



Ongelma ei niinkään ole tuo yksittäinen tilanne, vaan mieheni, ja hänen äitinsä - kuten myös oma negatiivinen suhtautumiseni.



Kiitos vastauksista kaikille!!! Paha mieli on poissa jo :))



ap