Kustannusten nousu ja ruokakriisi
Ei hitto. Rahat on nyt jo tosi tiukilla, eikä tahdo riittää. Normaalisti työssä käyn ja puoliso myös, normaali kahden lapsen perhe.
Autoa on pakko käyttää, kun julkisia ei kulje omalle työpaikalle 50 km päähän. Asutaan siis maalla. Sähkölämmitteinen 90-luvun omakotitalo, ilmalämpöpumppu saatiin laitettua keväällä.
Kaikki kulut ovat rajusti nousussa/ nousseet jo. Sähkösopimus loppui, uusi sähkösopimus kolminkertaistui lähes 14 senttiin..... Talvi pelottaa. Ruuan hinta nousussa sekin. Lisäksi pelottelevat, ettei ruokaa riitä, perunavarastot jo loppumassa kohta syksystä, eikä välttämättä ulkomailtakaan saada talvella riisiä jne.
Me ei voida olla ainoita, varmasti on paljon muitakin, jotka alkaa olla tosi tiukilla. Kahden vuoden koronajutut yms., ja elämän ahdistus vaan jatkuu, nyt rahan loppumisella. Yritä tässä nyt sitten jaksaa.
Kommentit (32)
Suomesta ei ruoka lopu. Se kallistuu kyllä huomattavasti, ja yksipuolistuu. Valikoimat supistuvat, jo ihan siksikin, että ulkomaiset elintarvikevalmistajat eivät pysty toimittamaan tuotteita. Suomessa ei ole ongelmia sadon kanssa (vielä, odotellaan puimakautta ja sen jälkeen vasta kannattaa olla varma). Mutta koko eteläinen Eurooppa, Brittein saaret... Tsiisus mikä kuivuus. Osa siellä oli tietenkin jo puitu ennen tätä pahinta kuumuutta, mutta iso osa oli puimatta. Ja vihannesviljely Euroopassa on ottanut pahaa osumaa, kastelua on mahdotonta tehdä tarpeeksi, eikä se auta, kun kasvit nääntyvät yli 40 asteen kuumuudessa.
Mutta suomalainen tulee saamaan ruokaa eteensä ensi talvenakin. Se voi olla tylsää sapuskaa ja järkyttävän kallista, mutta kaloreissa mitaten sitä on ihan tarpeeksi. Mutta ongelmana onkin sitten Intia, Pakistan, Afrikan maat... Australiassa on nyt kevät, siellä on ollut viime vuodet joko kuumaa ja kuivaa tai tulvia. Iso osa maastahan on viljelyskelvotonta jo lähtökohtaisesti.
Myyta keskituloisella on kyllä ensi talvena ruokaa pöydässä. Ainakin, jos osaa sitä itse tehdä. Keskituloisella ei välttämättä ole tilillä rahaa ja sähkölasku on maksamatta...
Miksikö sähkölämmitteinen talo ja maalta?
No, jokainen päätös on tietysti erillinen toisistaan, mutta kuitenkin yhteinen.
Talo: talo on nätti, kohtuu uusi vielä, eikä isoja remonttitarpeita. Talo hankittiin aikana, kun sähkö on ollut edullista. Joku öljylämmitteinen rintamamiestalo tms, ei kiitos. Mieluummin tämä. Hyvä sijainti meille, hyvä piha jne. Emme me voineet tietää, että hinnat näin kallistuvat. Sitä paitsi maksaa se lämmitys muillakin tavoilla nyt maltaita.
Miksi maalta: työt on meillä täällä, toki minulla tulee matkaa töihin, mutta kaupungista saakka tulisi vielä enemmän. Emme halua kaupunkiin, menisi työpaikatkin vaihtoon. Täällä on lapsille hyvä, terveellinen koulu ja muutenkin hyvä yhteisö.
Kaupunkielämä ei sovi kaikille, mutta voit uskoa, että sitäkin on alettu miettimään. Maaseutu tyhjenee vauhdilla, eikä se ole hyvä juttu, sillä jonkun täällä pitäisi asua mm. tekemässä sitä ruokaa kaupunkilaisillekin ja se maanviljelijä ei välttämättä halua asua täällä, jos mitään palveluitakaan ei ole.
Olettekos miettineet sitä, kun aina sanotaan, että muuta kaupunkiin? Jos kaikki muuttavat, niin kuka jää viljelemään maata? Miksi maanviljelijä jäisi tänne "yksin" jos kaikki palvelut ja muut ihmiset muuttavat kaupunkiin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, mutta kuulin radiossa että Suomessa odotetaan normaalihyvää satoa tänä vuonna, eli ei se ruoka ihan juuri täältä lopu.
Korjuukausi on vasta alkamassa ja kasvustoista voi päätellä että normaalihyvään satoon ei päätuotantoalueilla päästä.
Vierailija kirjoitti:
Miksikö sähkölämmitteinen talo ja maalta?
No, jokainen päätös on tietysti erillinen toisistaan, mutta kuitenkin yhteinen.
Talo: talo on nätti, kohtuu uusi vielä, eikä isoja remonttitarpeita. Talo hankittiin aikana, kun sähkö on ollut edullista. Joku öljylämmitteinen rintamamiestalo tms, ei kiitos. Mieluummin tämä. Hyvä sijainti meille, hyvä piha jne. Emme me voineet tietää, että hinnat näin kallistuvat. Sitä paitsi maksaa se lämmitys muillakin tavoilla nyt maltaita.
Miksi maalta: työt on meillä täällä, toki minulla tulee matkaa töihin, mutta kaupungista saakka tulisi vielä enemmän. Emme halua kaupunkiin, menisi työpaikatkin vaihtoon. Täällä on lapsille hyvä, terveellinen koulu ja muutenkin hyvä yhteisö.
Kaupunkielämä ei sovi kaikille, mutta voit uskoa, että sitäkin on alettu miettimään. Maaseutu tyhjenee vauhdilla, eikä se ole hyvä juttu, sillä jonkun täällä pitäisi asua mm. tekemässä sitä ruokaa kaupunkilaisillekin ja se maanviljelijä ei välttämättä halua asua täällä, jos mitään palveluitakaan ei ole.
Olettekos miettineet sitä, kun aina sanotaan, että muuta kaupunkiin? Jos kaikki muuttavat, niin kuka jää viljelemään maata? Miksi maanviljelijä jäisi tänne "yksin" jos kaikki palvelut ja muut ihmiset muuttavat kaupunkiin?
ap
Olisi kannattanut keväällä uskoa maailmanlopun preppaajia ja laittaa sinne tontille peruna ja kasvimaa. Nyt se on myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, mutta aina voi miettiä ostatko maajussilta suoraan säkin pottuja ( sillä samalla hinnalla kuin viimeisen parin vuoden ajan) vai käytkö itkemässä isojen kauppaketjun hevi-osastolla "hintojen nousua".
Kaksi asiaa tulee tuosta mieleen.
1. Onko siis ok vaatia maajussia myymään perunaa entiseen hintaan, vaikka hänelläkin nousevat kulut?
2. Onko muka halvempaa ajella maajussin luo omalla autolla sen sijaan, että kävelisi lähikauppaan ostamaan pottuja?
Tässä kannattaa muistaa että tuottajat ovat saaneet perusta sen saman 9 / kg viimeiset 20 vuotta. Kulut on moninkertaistununeet tänä aikana. Joten tämä hinnannousu on vaan korjausliike.
HÖPÖ HÖPÖ!!! Älä lietso paniikkia asioista, jouta ei tule tapahtumaan. Ruoka ei maailmasta lopu. Onhan muutakin syötävää, kuin potut ja riisi, jos niiden saatavuuteen ongelmia tulisikin. Ihan turhaa vouhotusta. Sähkölämmitteisissä taloissa asuvilla tietysti voi olla rahat tiukassa tulevana talvena. Toivon päättäjiltä viisautta tukea heitä, ettei mene koti perheiltä alta.
Vuokra ja laskut saadaan maksettua. Ruokaa on pöydässä. Ei matkustella, eikä käytetä alkoholia. Miehellä muutama suoratoistopalvelu viihteenä. Vaatteita ostan itse kirpparilta, mies tilaa netistä jos tarvitsee jotakin joskus.
Ei hätää, mutta ei jää paljon säästöönkään.
Aijai enää 1,5 kk niin pääsen päivärahoilta tt-tuelle. Ei kiinnosta enää h:n wittua sähkölaskut sen jälkeen. Voin haist. reilusti per ceet koko yhteiskunnalle.
T. Syrjäytynyt
Joka syksy uusi asia jolla peloitella ihmisiä! Nyt ruoka- ja sähkökriisi ja mystinen hcmcrutto leviää maailmalla!1
Sähkölämmitys Ok talossa +lämpöpumppu. Onko puu-uunia?
Minulla taajamassa ok talo sähkölämmityksellä 125 m2 + autotalli 60 m2. Minulla puu-uuni ja -kiuas. Sähkön kulutus alle 10 000 kWh vuodessa. Puuta menee 5 -7 m3. Jos asuu maalla, puuta saa yleensä itse kerättynä konjakkipullon hinnalla.
Yleisellä tadolla huolestuttaa kyllä. Laskin juuri huvikseen, mitä ensi talvi voi tuoda tullessaan esim. tavalliselle, pienehkölle, kerrostalossa asuvalle perheelle:
Asuntolainan korkojen nousu: helposti parin sadan euron korotus kuussa.
Sähkön hinnan nousu: ainakin 50 e lisää helposti.
Hoitovastikkeiden nousu (lähinnä sähkön ja lämmityksen takia): 50-100 e lisää.
Ruoan hinnannousu: 50-100 e lisää kuussa.
Bensan hinta: muutama kymppi vähintäänkin viime vuoteen verrattuna.
Varmaan jotain vielä unohtuikin.
Kuukaudessa siis 400-600 e enemmän kuluja per kotitalous. Ja kun tämä koskee käytännössä koko kansaa, tulee varmasti näkymään muussa kulutuksessa seurannaisvaikutuksineen. Karut ajat edessä :/
Kannattaisi lukea historiaa ja ottaa siitä onkeensa. 20-luvut on aina katastrofia katastrofin perään. 50-luvulla sitten alkaa mukavammat ajat. Tämän kun tietää voi varautua.