Lue keskustelun säännöt.
Olen niin yksinäinen etten kestä
13.08.2022 |
Kello on 18.18 ja olen yhä alusvaatteissa enkä ole tehnyt tänään mitään. En ole puhunut tänään kenellekään. Heräsin aamulla ihmisten aikaan, mutta menin sitten nukkumaan, kun en kestänyt enää tätä tyhjyyttä. Tahtoisin vaan kadota ja uniin voi paeta hetkeksi. Siellä unohtuu kaikki.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa masennukselta. Oletko saanut siihen hoitoa? Jos et, niin soita vaikka kriisipuhelimeen ja kerro tilanteestasi. Olet varmaan jo kuullut kaikki neuvot, miten pitäisi mennä ihmisten pariin ja luoda päiväohjelmaa. Masennus on sairaus ja siihen tarvitaan hoitoa, keskustelua ja elämäntilanteen kokonaisvaltaista miettimistä. Kriisipuhelimesta pääset ainakin alkuun.
Olen monesti ajatellut hakea apua, mutta en kuitenkaan uskalla, koska tuollaisista jää merkinnät rekistereihin. Esim. asuntolainaa haettaessa kysytään, onko ollut mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Jos olisi merkintä jossain, että minua on hoidettu masennuksen vuoksi, se voisi myöhemmin vaikuttaa moniin asioihin negatiivisesti. Alan olla jo keski-ikää lähestyvä nainen, mutta unelmissa olisi, että jonain päivänä saisin kasvattaa lapsen. Omaa lasta tuskin saan, joten jos joskus saan itseni kuntoon, voisin ehkä harkita adoptointia. Adoptointi ei kuitenkaan onnistu, jos on taustalla jokin mielenterveysdiagnoosi niin kuin vaikka masennus.
Eli joo, periaatteessa olisi järkevää hakea apua, mutta kun avun saaminen voisi sitten tulevaisuudessa sulkea yllättäviäkin ovia. :(
ap
Rationaalisuutta kehiin. Alat olla keski-ikää lähestyvä nainen, jonka kannattaisi viimeistään nyt hoitaa päänsä kuntoon.
Et kohtaa todellista ongelmaasi, vaan keksit lukuisia mahdollisia juttuja joita avun hakeminen voisi estää vaikka tuskin tulet noita asioita edes kokemaan. Jos et hoida itseäsi kuntoon niin tuskinpa tulee potentiaalisessa lapsen adoptoinnissa vastaan hoidettu mielenterveysongelma vaan se hoitamaton.
Sitä paitsi mitä hittoa. Olen kroonisesti masentunut ja kyllä mä asuntolainan sain. En itse asiassa tiedä, mitä haluamaani en olisi elämässäni saanut diagnoosi(e)n takia. Paitsi yksi asia: sulla kannattaa olla omaehtoiset vakuutukset kunnossa, jos sellaisia tykkäät maksella. Mä sain vakuutusyhtiöltä vain henkivakuutuksen, koska kävin asumassa ulkomailla ja katkaisin kotimaiset vakuutukseni ennen masennusdiagnoosia. No, työnantajan ja liiton puolesta on tapaturmavakuutus.
Hoitamattomissa mt-ongelmissa juurikin tuollainen ap:n tapainen liian pitkälle kuvittelu, uhkakuvien maalailu ja realismin puute on aika tyypillistä.
Mikä sitten on realismia? Millainen uhkakuva on oikea uhkakuva, eikä maalailtu sellainen? Ihan eri henkilönä tätä kyselen. Esimerkiksi ihmisten pysäyttäminen kadulla ja pyytäminen ystäväksi on mielestäni realistisesti typerää. Millainen sitten ei ole realistisesti typerää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala tukiperheeksi lapselle. Siis myös yksi aikuinen voi olla tukiperhe. Vietät lapsen kanssa yhden viikonlopun kuukaudessa. Sinulle mielekästä tekemistä ja lapselle laatuaikaa. Ja lapsen vanhemmat saa levähtää. Näitä voi kysyä: Hoivatie, Familiar, Attendo, Pelastakaa lapset...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on paljon yksinäisiä.
Itsekin kävin tänään vain aamulla kuntosalilla ja iltapäivällä mustikassa. Muuten en olisi tehnyt mitään.
Ei ole ketään kenen kanssa lähteä mihinkään eikä yksin tule muuta kuin treenattua.
Tämä. Mä treenaan ja käyn töissä. Siinä se on mun elämä. Matkustelukaan ei yksin ole kivaa, kokemusten ideahan on niiden jakaminen.
Parisuhteeseen en kelpaa miehille - oon liian vanha (52 v) ja jopa kaikki itseni ikäiset ja vanhemmatkin miehet haluaa nuoren puolison tai seurustelukumppanin.
Työkavereiden joukkoon en sovi kun kaikki ovat vapaalla puolisoidensa ja perheidensä kanssa ja sama koskee kaikkia naispuolisia tuttavia ja paria harvaa mieskaveria.
Mulla on 2 lasta mutta molemmat asuvat ja työskentelevät tai opiskelevat toisilla paikkakunnilla ja elävät nuorten aikuisten elämää.
Yksinäisyys on ihan hemmetin kuluttavaa ja lamaannuttavaa. Tässä on muutama kovan luokan vastoinkäyminenkin vyörynyt päälle ja yksinäisenä kestät ja hoidat kaikki pa...skatkin vastapallot ihan yksin. Ei tule apuja tai tukea saati myötäelämistä mistään. Mä olen toistaiseksi kestänyt mut vissiin kovin moni muu ei ole.
En tiiä, mutta kannattaisiko edes tutustua niihin pahamaineisiin M G T O W sisältöihin, niin turha parkuminen loppuu. Siellä löytyy paljon hyviä sisältöjä, joissa näitä mielen ongelmia käsitellään. Henkilökohtaisesti olen varmasti käynyt läpi helvetin, ja selvisin siitä. Sen jälkeen kun tutustuin noihin asioihin, kuukausi kuukaudelta olen alkanut hyväksymään tosiasiat, ja alkanut näkemään asioita toisesta näkökulmasta. Sen kolikon toinen kääntöpuoli on vapaus nauttia elämästä ilman yhtään kompromissia. Täydellinen vapaus tehdä mitä haluaa. On olemassa harrastuksia, joissa miehet voivat kohdata toisiaan, ihan tuntemattomat miehet. Ota selvää. Biljardisalit, pubit, pokerihuoneet.
Tämä nyt valitettavasti on vaan todellisuus, joka tulee kohdata ja hyväksyä. Sen jälkeen se helpottaa, kun se naisenkaipuu jää taakse. Kun tarpeeksi kauan on asioita pohtinut ja saanut vahvistusta näkemyksilleen, se naisen kanssa oleminen alkaa tuntuakin vastenmieliseltä, koska se on sitä jatkuvaa kompromissia. Susta tulee sellainen mies, joka alkaa luonnostaan vetää naisia puoleensa, koska sinusta itsestäsi tulee sinun universumin keskipiste, että ole pyörimässä jonkun naisen ympärillä saadaksesi huomiota. Näin universumi on rakennettu. Naisten valuutta on se huomioarvo ja se ei suinkaan ole vähentynyt, nyt miehelle jää vielä mahdollisuus nauttia elämästä, luonnosta ja hyväksyä tosiasiat.
Siitä se lähtee. Tutustu. Et tarvitse naista yhtään mihinkään. Miesystävät ovat arvokkaampia kuin nainen elämässä.
Olen NAINEN!
Miksi joku vastaa edes lukematta mihin vastaa?
T. Tuo yksinäinen 52 v joka valitti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa masennukselta. Oletko saanut siihen hoitoa? Jos et, niin soita vaikka kriisipuhelimeen ja kerro tilanteestasi. Olet varmaan jo kuullut kaikki neuvot, miten pitäisi mennä ihmisten pariin ja luoda päiväohjelmaa. Masennus on sairaus ja siihen tarvitaan hoitoa, keskustelua ja elämäntilanteen kokonaisvaltaista miettimistä. Kriisipuhelimesta pääset ainakin alkuun.
Olen monesti ajatellut hakea apua, mutta en kuitenkaan uskalla, koska tuollaisista jää merkinnät rekistereihin. Esim. asuntolainaa haettaessa kysytään, onko ollut mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Jos olisi merkintä jossain, että minua on hoidettu masennuksen vuoksi, se voisi myöhemmin vaikuttaa moniin asioihin negatiivisesti. Alan olla jo keski-ikää lähestyvä nainen, mutta unelmissa olisi, että jonain päivänä saisin kasvattaa lapsen. Omaa lasta tuskin saan, joten jos joskus saan itseni kuntoon, voisin ehkä harkita adoptointia. Adoptointi ei kuitenkaan onnistu, jos on taustalla jokin mielenterveysdiagnoosi niin kuin vaikka masennus.
Eli joo, periaatteessa olisi järkevää hakea apua, mutta kun avun saaminen voisi sitten tulevaisuudessa sulkea yllättäviäkin ovia. :(
ap
Rationaalisuutta kehiin. Alat olla keski-ikää lähestyvä nainen, jonka kannattaisi viimeistään nyt hoitaa päänsä kuntoon.
Et kohtaa todellista ongelmaasi, vaan keksit lukuisia mahdollisia juttuja joita avun hakeminen voisi estää vaikka tuskin tulet noita asioita edes kokemaan. Jos et hoida itseäsi kuntoon niin tuskinpa tulee potentiaalisessa lapsen adoptoinnissa vastaan hoidettu mielenterveysongelma vaan se hoitamaton.
Sitä paitsi mitä hittoa. Olen kroonisesti masentunut ja kyllä mä asuntolainan sain. En itse asiassa tiedä, mitä haluamaani en olisi elämässäni saanut diagnoosi(e)n takia. Paitsi yksi asia: sulla kannattaa olla omaehtoiset vakuutukset kunnossa, jos sellaisia tykkäät maksella. Mä sain vakuutusyhtiöltä vain henkivakuutuksen, koska kävin asumassa ulkomailla ja katkaisin kotimaiset vakuutukseni ennen masennusdiagnoosia. No, työnantajan ja liiton puolesta on tapaturmavakuutus.
Hoitamattomissa mt-ongelmissa juurikin tuollainen ap:n tapainen liian pitkälle kuvittelu, uhkakuvien maalailu ja realismin puute on aika tyypillistä.
Kiitos järjen sanoista. Tiedän, että puhut vaan totta, mutta olen jotenkin niin lukossa, että en saa mitään aikaiseksi. Olen kyllä edistynyt, koska nyt olen onnistunut pitämään kämpän melko siistinä (välillä täällä on ihan hirveää, lattiat roskien peitossa, kaikki tiskit tiskaamatta, jääkaappi täynnä homehtunutta ruokaa jne.). Se myös auttaa, kun on vakituinen työ, jossa on mukavia ihmisiä. Olen aloittanut myös muutaman harrastuksen, joissa tapaan ihmisiä, mutta kaiken alla olen vaan niin väsynyt. Viikonloput ovat pahimpia, kun olen ihan yksin tyhjyyden kanssa. Tunnen syvää arvottomuutta enkä välitä mistään, vähiten itsestäni. Että kai minä keksin noita tekosyitä, kun on helpompi vedota sellaisiin kuin vain todeta, että en tule koskaan hakemaan apua, koska en näe itseäni vaivan arvoisena.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ala tukiperheeksi lapselle. Siis myös yksi aikuinen voi olla tukiperhe. Vietät lapsen kanssa yhden viikonlopun kuukaudessa. Sinulle mielekästä tekemistä ja lapselle laatuaikaa. Ja lapsen vanhemmat saa levähtää. Näitä voi kysyä: Hoivatie, Familiar, Attendo, Pelastakaa lapset...
Kaunis ajatus, mutta ei minusta taida olla tukea kenellekään. Kiitos kuitenkin ideasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei se valittamalla ainakaan parane
Päinvastoin. Kun saa purkaa sydäntään, ahdistus helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa miksi ei saa omaa lasta. Minun vanhemmat kummatkin mt- ongelmaisia ja kyllä vaan lapsia ovat tehneet.
Ja baareista saa luottotiedottomia miehiä siittämään lapsia yhden illan suhteisiin kuten ystäväni käytti sellaista saadakseen lapsen kun ei mikään parisuhde toiminut.
Olen masentunut ja yksinäinen, mutta en kuitenkaan niin typerä, että lähtisin jonkun ventovieraan kanssa tekemään lasta.
ap
En ymmärrä sellaisia jotka eivät saa parisuhdetta ja sitten ventovieraalle yhden illan suhteelle tehdään lapsi poistamaan omaa yksinäisyyttä. Siinä on hyväksikäyttämisen maku ja lapsella ei ole isää muuta kuin joku tuntematon maksaja tai veronmaksaja jos isältä ei saada maksuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa masennukselta. Oletko saanut siihen hoitoa? Jos et, niin soita vaikka kriisipuhelimeen ja kerro tilanteestasi. Olet varmaan jo kuullut kaikki neuvot, miten pitäisi mennä ihmisten pariin ja luoda päiväohjelmaa. Masennus on sairaus ja siihen tarvitaan hoitoa, keskustelua ja elämäntilanteen kokonaisvaltaista miettimistä. Kriisipuhelimesta pääset ainakin alkuun.
Olen monesti ajatellut hakea apua, mutta en kuitenkaan uskalla, koska tuollaisista jää merkinnät rekistereihin. Esim. asuntolainaa haettaessa kysytään, onko ollut mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Jos olisi merkintä jossain, että minua on hoidettu masennuksen vuoksi, se voisi myöhemmin vaikuttaa moniin asioihin negatiivisesti. Alan olla jo keski-ikää lähestyvä nainen, mutta unelmissa olisi, että jonain päivänä saisin kasvattaa lapsen. Omaa lasta tuskin saan, joten jos joskus saan itseni kuntoon, voisin ehkä harkita adoptointia. Adoptointi ei kuitenkaan onnistu, jos on taustalla jokin mielenterveysdiagnoosi niin kuin vaikka masennus.
Eli joo, periaatteessa olisi järkevää hakea apua, mutta kun avun saaminen voisi sitten tulevaisuudessa sulkea yllättäviäkin ovia. :(
ap
Se avun saaminen voi myös avata yllättäviä ovia! Oikeasti! Eikä muuten kyllä ainakaan minulta mitään terveystietoja kukaan kysellyt asuntolainaa hakiessa! Mitä se pankille kuuluu? Ala nyt hyvä ihminen toimia! Mikään ei muutu odottamalla paremmaksi, ikävuosia vaan tulee lisää ja elämä menee ohi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala tukiperheeksi lapselle. Siis myös yksi aikuinen voi olla tukiperhe. Vietät lapsen kanssa yhden viikonlopun kuukaudessa. Sinulle mielekästä tekemistä ja lapselle laatuaikaa. Ja lapsen vanhemmat saa levähtää. Näitä voi kysyä: Hoivatie, Familiar, Attendo, Pelastakaa lapset...
Kaunis ajatus, mutta ei minusta taida olla tukea kenellekään. Kiitos kuitenkin ideasta.
ap
Ehkä ei vielä, mutta siinäpä tavoitetta alkaa huolehtia itsestäsi ja kuntoutua! Auttaisit sitten samalla sekä itseäsi että pulassa olevaa perhettä. Ja varsinkin sitä lasta. Alkaa se omakin elämä maistua kun siihen tulee enemmän sisältöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukupuuttomme edetessä yksin asuvien määrä kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on paljon yksinäisiä.
Itsekin kävin tänään vain aamulla kuntosalilla ja iltapäivällä mustikassa. Muuten en olisi tehnyt mitään.
Ei ole ketään kenen kanssa lähteä mihinkään eikä yksin tule muuta kuin treenattua.
Tämä. Mä treenaan ja käyn töissä. Siinä se on mun elämä. Matkustelukaan ei yksin ole kivaa, kokemusten ideahan on niiden jakaminen.
Parisuhteeseen en kelpaa miehille - oon liian vanha (52 v) ja jopa kaikki itseni ikäiset ja vanhemmatkin miehet haluaa nuoren puolison tai seurustelukumppanin.
Työkavereiden joukkoon en sovi kun kaikki ovat vapaalla puolisoidensa ja perheidensä kanssa ja sama koskee kaikkia naispuolisia tuttavia ja paria harvaa mieskaveria.
Mulla on 2 lasta mutta molemmat asuvat ja työskentelevät tai opiskelevat toisilla paikkakunnilla ja elävät nuorten aikuisten elämää.
Yksinäisyys on ihan hemmetin kuluttavaa ja lamaannuttavaa. Tässä on muutama kovan luokan vastoinkäyminenkin vyörynyt päälle ja yksinäisenä kestät ja hoidat kaikki pa...skatkin vastapallot ihan yksin. Ei tule apuja tai tukea saati myötäelämistä mistään. Mä olen toistaiseksi kestänyt mut vissiin kovin moni muu ei ole.
En tiiä, mutta kannattaisiko edes tutustua niihin pahamaineisiin M G T O W sisältöihin, niin turha parkuminen loppuu. Siellä löytyy paljon hyviä sisältöjä, joissa näitä mielen ongelmia käsitellään. Henkilökohtaisesti olen varmasti käynyt läpi helvetin, ja selvisin siitä. Sen jälkeen kun tutustuin noihin asioihin, kuukausi kuukaudelta olen alkanut hyväksymään tosiasiat, ja alkanut näkemään asioita toisesta näkökulmasta. Sen kolikon toinen kääntöpuoli on vapaus nauttia elämästä ilman yhtään kompromissia. Täydellinen vapaus tehdä mitä haluaa. On olemassa harrastuksia, joissa miehet voivat kohdata toisiaan, ihan tuntemattomat miehet. Ota selvää. Biljardisalit, pubit, pokerihuoneet.
Tämä nyt valitettavasti on vaan todellisuus, joka tulee kohdata ja hyväksyä. Sen jälkeen se helpottaa, kun se naisenkaipuu jää taakse. Kun tarpeeksi kauan on asioita pohtinut ja saanut vahvistusta näkemyksilleen, se naisen kanssa oleminen alkaa tuntuakin vastenmieliseltä, koska se on sitä jatkuvaa kompromissia. Susta tulee sellainen mies, joka alkaa luonnostaan vetää naisia puoleensa, koska sinusta itsestäsi tulee sinun universumin keskipiste, että ole pyörimässä jonkun naisen ympärillä saadaksesi huomiota. Näin universumi on rakennettu. Naisten valuutta on se huomioarvo ja se ei suinkaan ole vähentynyt, nyt miehelle jää vielä mahdollisuus nauttia elämästä, luonnosta ja hyväksyä tosiasiat.
Siitä se lähtee. Tutustu. Et tarvitse naista yhtään mihinkään. Miesystävät ovat arvokkaampia kuin nainen elämässä.
Olen NAINEN!
Miksi joku vastaa edes lukematta mihin vastaa?
T. Tuo yksinäinen 52 v joka valitti
Mätsi:
https://www.amoremi.ee/user/Tooro
Suomessa
Vau, joku ihan oikeasti ymmärtää ja tietää, miltä se tuntuu. Joskus olen pukenut ja valmis lähtemään ulos ja seison ulko-oven edessä, mutta en pysty menemään ulos, kun jo se ajatus, että siellä on ihmisiä, jotka näkevät minut, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Esim. kävelyillä olisi kiva käydä, mutta aina pitää ensin ajaa jonnekin, missä ei varmasti ole ketään. Joskus olen ajanut pois omalta paikkakunnalta viereiseen kaupunkiin ja meinannut kävellä siellä, mutta sitten sielläkin on tuntunut, että minua tuijotetaan, enkä ole pystynyt edes nousemaan autosta.
Minulla on nytkin kaksi roskapussia valmiina, mutta en voi viedä niitä taloyhtiön roskiksille. En vaan pysty, kun siellä on muita. Tai ei edes ole, mutta voi olla.
ap