Miksi terapiassa ei huomioida, että asiakas ei elä tyhjiössä?

Ei kenelläkään ole koskaan ollut mitään tuon suuntaisia ajatuksia?

Kyllä käymässäni terapiassa huomioitiin. Koko suuntaus perustuu vuorovaikutukselle.

Lähtökohtanahan on, että terapiassa ei pyritä muuttamaan asiakkaan olosuhteita (sisältäen muut ihmiset), vaan hänen suhtautumistaan niihin.

Suuri osa olosuhteista on sellaisia, joita ei voi muuttaa, vaikka yrittäisi, esim. parantumaton sairaus, mutta myös jonkun läheisen persoonallisuus ja käyttäytyminen. 

En ole koskaan ollut terapiassa, joten en osaa sanoa, missä määrin tuo voi olla ongelma. Varmaan kaikkein läheisimpien ihmisten kohdalla pitäisi pohtia, miksi joku käyttäytyy siten kuin käyttäytyy.

Olosuhteita ei tietenkään voida terapialla muuttaa, vaan kuten sanoit, niin niihin suhtautumista. Ja jos olosuhteet ovat esimerkiksi hankalat, niin asiakas voi itse poistua niistä olosuhteista. Kyllä, tämäkin on jollekin vasta terapian myötä näkyvä mahdollisuus.

Mutta tarkoitin myös tilannetta toisin päin. Kun niitä omia oloja tutkitaan ja niihin tutustutaan ja opetellaan tunnistamaan ja reagoimaan omaa hyvinvointia tukevalla tavalla, niin se on yksilölle hyvä asia. Mutta kun se yksilö ei elä yhteisössä yksin, vaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Ja sitä ympäristön olemassaoloa ei myönnetä. Vaan oletus on, että kun yksilö tutkii itseään, niin perhe ja lapset ja työnantaja ja kaikki odottelevat, että hän saa tutkittua ja päätettyä miten reagoi tai jatkaa tai puhuu, aivan kuin kenelläkään muulla ei olisi siinä muuta ja parempaa tekemistä. Etenkin lasten kohdalla tuo on ihan kohtuutonta, kun voi viedä tunteja tai päiviä, ennen kuin reaktiot on sen kaiken itsetutkiskelun jälkeen "päätetty".

Ap

Olen käynyt pitkän  psykoterapian enkä tunnista omaa terapiaani aloittajan kuvailusta.

Sun pitää itse olla kunnossa ennenkuin pystyt itsearvostukseisesti kommunikoida ympärillä olevan maailman kanssa. Moni juuri erakoituu, kun voi huonosti ja häpeän takia eivät kohtaa muita ihmisiä. 

Kyllä minun terapeuttini ohjasi keskustelun nopeasti siihen että onko äitini kenties ollut narsisti ja siihen tulokseen myöhemmin tulimme.

Myös pomoni ja kaksi exääni todettiin samassa terapiassa narsisteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää itse olla kunnossa ennenkuin pystyt itsearvostukseisesti kommunikoida ympärillä olevan maailman kanssa. Moni juuri erakoituu, kun voi huonosti ja häpeän takia eivät kohtaa muita ihmisiä. 

JAVITUTmikään häpeä, vaan mielisairaus.

En vieläkään ymmärtänyt mitä ap hakee takaa. Tietenkään psykoterapiassa käyvä ei elä tyhjiössä. Mitä siellä terapiassa sitten pitäisi käsitellä jos ei omia kipukohtia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää itse olla kunnossa ennenkuin pystyt itsearvostukseisesti kommunikoida ympärillä olevan maailman kanssa. Moni juuri erakoituu, kun voi huonosti ja häpeän takia eivät kohtaa muita ihmisiä. 

JAVITUTmikään häpeä, vaan mielisairaus.

Häpeät mielisairautta.

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ymmärtänyt mitä ap hakee takaa. Tietenkään psykoterapiassa käyvä ei elä tyhjiössä. Mitä siellä terapiassa sitten pitäisi käsitellä jos ei omia kipukohtia?

Niitä kipukohtia tietenkin käsitellään. Mutta miksi se tehdään niin, että koko lähiympäristön rajojen yli kävellään piittaamatta muiden ihmisten olemassaolosta ja että heillä pitäisi olla mahdollisuus inhimilliseen elämään. Miksi sitä ei huomioida, että ympäristö on paikallaan edelleen?

Vai pitäisikö terapiaa käyvän eristäytyä terapian ajaksi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kenelläkään ole koskaan ollut mitään tuon suuntaisia ajatuksia?

On ollut ja sen perään olen kysellyt. En osaa vastata mitään koska sellainen käsitys tuli, että nämä psykiatrian ihmiset lähettää sieltä huoneestaan asiakkaan elämään maailmassa missä se huutelee yksinään ja mikään ei vaikuta mihinkään. Oikeastihan ihmisten väliset sosiaaliset suhteet on ladattu kaikenlaisilla merkityksillä joita ei edes voi avata puheen keinoin. 

Hmm... muut ihmiset ja todellisuus pettävät meidän monella eri tavalla ja ovat yksinkertaisesti monesti jotain muuta, kuin mitä me toivoisimme heidän olevan. Turha terapiassa on muiden yksilöiden elämää, ratkaisuja ja epäeettisiä tekoja ruotia sinänsä. Sinä olet siellä hoidettavana ja muita ruoditaan siitä näkökulmasta, että koet heidän auheittavan sinussa ehkä ajatuksia ja tunteita. Tavoitteena on aina päästä siihen, että ymmärrät, että muut eivät "aiheuta sinussa" mitään, vaan ajatukset ja tunteen syntyvät ja tuntuvat sinussa ja ovat SINUN. Pääset irti "ulkoriippuvuudesta" tavallaan. Tuohon pisteeseen pääseminen on jo aika gurua, eli eipä moni sitä saavuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää itse olla kunnossa ennenkuin pystyt itsearvostukseisesti kommunikoida ympärillä olevan maailman kanssa. Moni juuri erakoituu, kun voi huonosti ja häpeän takia eivät kohtaa muita ihmisiä. 

JAVITUTmikään häpeä, vaan mielisairaus.

Häpeät mielisairautta.

Puhu itsestäs. Minä olen terve ja normaali.

Kävin terapiassa monta kertaa viikossa viisi vuotta kunnes tajusin että kaikki muut ihmiset ovat narsisteja. Tai ainakin kaikki miehet ja minua vanhemmat naiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ymmärtänyt mitä ap hakee takaa. Tietenkään psykoterapiassa käyvä ei elä tyhjiössä. Mitä siellä terapiassa sitten pitäisi käsitellä jos ei omia kipukohtia?

Niitä kipukohtia tietenkin käsitellään. Mutta miksi se tehdään niin, että koko lähiympäristön rajojen yli kävellään piittaamatta muiden ihmisten olemassaolosta ja että heillä pitäisi olla mahdollisuus inhimilliseen elämään. Miksi sitä ei huomioida, että ympäristö on paikallaan edelleen?

Vai pitäisikö terapiaa käyvän eristäytyä terapian ajaksi?

Ap

Miten yhden terapiassa käyminen tarkoittaisi sitä, ettei muilla olisi enää mahdollisuutta inhimilliseen elämään? Voitko antaa esimerkin? Mitä toisten rajoja jonkun terapiassa käyminen loukkaa?

Ei siellä terapiassa voida kaikkia mielisairasasiakkaan ongelmia ratkaista.