Hoitajamitoitus käytännössä: Suomen kolmella suurimmalla hoivatuottajalla jo 3000 tyhjää paikkaa
Kolmella Suomen suurimmalla hoivatuottajalla on yli 3000 tyhjää asukashuonetta tällä hetkellä. Luvun nosti pöydälle Mehiläisen sapattivapaalla oleva toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää Twitterissä tiistaina.
Tyhjien paikkojen taustalla on hoitajamitoituksen kiristyminen 0,6:een tänä vuonna. Kiristyminen tuli tänä vuonna ainoastaan vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan, mutta se on hankaloittanut dominoefektin lailla myös muita hoivan palveluita, sillä alalla kärsitään laajasti työvoimapulasta.
Kun hoitajia ei löydy tarpeeksi, paikat jätetään tyhjilleen koska lakia eli hoitajamitoitusta ei voi rikkoa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b909894c-f707-4213-b967-f5c0e6816…
Kommentit (45)
Ensi vuonna sotehimmeli tuo lisää duunia, mutta esim hus alueella -500m
Noilla ahneilla yhtiöillä on ihan itse vapaus päättää mitä maksavat hoitajille. Palkat alkamaan viitosella niin hoitajapula loppuu siihen. Ainiin mut sit ei voida maksaa toimarille 8 miljoonan vuosipalkkaa.
Kyllä hoitajia saa kun on työympäristö kunnossa.
Kolmessa suurimmassa hoitojärjestäjässä oli karmeita puutteita hoidossa aikaisemminkin. Niitä jouduttiin myös sulkemaan.
Ihmisiä lukittiin huoneisiinsa, lääkkeitä annettiin väärin, ihmiset makasivat psk-vaipoissaan koko päivän (tästä voi saada verenmyrkytyksen ja kuolla), suihkuun pääsi pari kertaa kuussa, juotavaa ei saanut koko päivänä yms.
Mutta omistajat takoi julmettuja voittoja ja vältteli urakalla verojen maksamista suomeen.
Se on riistobisnes mikä kannattaa.
Jos hoitajamitoitus poistetaan, jatkossakin meillä on jättimäisten yritysten tuottamia vanhusten k i d u t u s taloja, joissa vanhukset heitetään sänkyyn ja unohdetaan sinne. Samalla vanhuksen ja läheisten pankkitilit tyhjennetään korkeilla maksuilla, joista ei makseta veroja suomeen. Ja taas saa yritysjohtajat uudet teslat ja pikaveneet.
Sillä lailla.
Kysyntä määrää hinnan.
Paitsi jos kapitalistin pitäisi maksaa, esim palkkaa, niin sitten pitääkin säätää pakkolakeja yms ettei tarvi maksaa.
Ja nyt ollaan sitten purkamassa mitoitusta kun hommaa ei suunniteltu mitenkään järkevästi eikä edelleenkään tehdä mitään alan vetovoimalle. Varmaan rientää entistä enemmän hoitajia alalle, jep.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko työttömiä pakottaa auttelemaan vanhuksia?
Hoiva-avustajana työskentelevällä ei tarvitse olla virallista tutkintoa tehtynä.
Sossuvaroilla laiskottelevia työttömiä on ympäri Suomen satoja tuhansia ja he eivät tee mitään hyödyllistä päivän mittaan.
STM voisi antaa asetuksen jolla joutilasta joukko pakkotyöllistettäisiin työttömyyskorvauksen menetyksen uhalla.
Voisko yrityksiä pakottaa maksamaan asiallista palkkaa ja hoitamaan työympäristön kuntoon?
Duunareiden ja hätääkärsivien vanhustenselkänahalla jättimäisiä voittoja takovia yrityksia on Suomessa useita eivätkä he pistä tikkua ristiin Suomen yhteiskunnan eteen.
STM voisi antaa asetuksen, jolla ahneet yritykset pakotettaision maksamaan kunnon palkkaa, palkkaamaan työntekijöitä ja hoitamaan työympäristön kuntoon palveluntuottamialuvan menetyksen uhalla.
Vierailija kirjoitti:
Noilla ahneilla yhtiöillä on ihan itse vapaus päättää mitä maksavat hoitajille. Palkat alkamaan viitosella niin hoitajapula loppuu siihen. Ainiin mut sit ei voida maksaa toimarille 8 miljoonan vuosipalkkaa.
Näinpä. Luin taas jonkun yksityisen palvelutalon sairaanhoitajan työpaikkailmoitusta. Palkatkas nyt edes asiantuntijoita tekemään se ilmoitus niin ei tarvitse kuolla myötähäpeään.
Vaatimuksia vaatimusten perään ja houkuttimeksi riittää että haluat tehdä tärkeää ja vaativaa työtä, voi kiitos:D. Houkutelkaa nyt edes työaikajoustoilla tai sillä että saat tehdä edes niitä sh:n töitä eikä petausta. Palkkaa voisi aivan hyvin maksaa parisataa tessin yli, mutta ei. En hae.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko työttömiä pakottaa auttelemaan vanhuksia?
Hoiva-avustajana työskentelevällä ei tarvitse olla virallista tutkintoa tehtynä.
Sossuvaroilla laiskottelevia työttömiä on ympäri Suomen satoja tuhansia ja he eivät tee mitään hyödyllistä päivän mittaan.
STM voisi antaa asetuksen jolla joutilasta joukko pakkotyöllistettäisiin työttömyyskorvauksen menetyksen uhalla.
Voisko yrityksiä pakottaa maksamaan asiallista palkkaa ja hoitamaan työympäristön kuntoon?
Duunareiden ja hätääkärsivien vanhustenselkänahalla jättimäisiä voittoja takovia yrityksia on Suomessa useita eivätkä he pistä tikkua ristiin Suomen yhteiskunnan eteen.
STM voisi antaa asetuksen, jolla ahneet yritykset pakotettaision maksamaan kunnon palkkaa, palkkaamaan työntekijöitä ja hoitamaan työympäristön kuntoon palveluntuottamialuvan menetyksen uhalla.
Ei voida. Jos yritys ei ole tuottava, se kaatuu tai se lopetetaan. Ei niitä hoivakoteja ole, jos niitä ei voi pyörittää siten, että ne tuottavat jotain. Ei yritykset ja sijoittajat niitä hyvästä sydämestään rahoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko työttömiä pakottaa auttelemaan vanhuksia?
Hoiva-avustajana työskentelevällä ei tarvitse olla virallista tutkintoa tehtynä.
Sossuvaroilla laiskottelevia työttömiä on ympäri Suomen satoja tuhansia ja he eivät tee mitään hyödyllistä päivän mittaan.
STM voisi antaa asetuksen jolla joutilasta joukko pakkotyöllistettäisiin työttömyyskorvauksen menetyksen uhalla.
Voisko yrityksiä pakottaa maksamaan asiallista palkkaa ja hoitamaan työympäristön kuntoon?
Duunareiden ja hätääkärsivien vanhustenselkänahalla jättimäisiä voittoja takovia yrityksia on Suomessa useita eivätkä he pistä tikkua ristiin Suomen yhteiskunnan eteen.
STM voisi antaa asetuksen, jolla ahneet yritykset pakotettaision maksamaan kunnon palkkaa, palkkaamaan työntekijöitä ja hoitamaan työympäristön kuntoon palveluntuottamialuvan menetyksen uhalla.
STM ei voi päättää palkoista. Ammattiliitot ja työnantajajärjestöt neuvottelevat palkoista. Nykyisin ei ole enää nk kolmikantaa, jossa myös viranomaiset saattoivat vaikuttaa palkkaneuvotteluihin. STM voi vain laatia juuri tällaisia hoitajamitoituksia.

Fiuuu vaan meni pointti dillen pään yli :D
Yritys pystyy ihan itse päättää palkasta niin että maksaa enemmän kuin tes. Yritys pystyy ihan itse myös hoitamaan työhyvinvoinnin kuntoon.
Ehkä olisi aika muuttaa järjestelmää niin, että yrityksiä voidaan lailla suoraan velvoittaa inhimilliseen toimintaan.
Onko nämä hoitajapulasta valittavat henkilöt kokeilleet omassa firmassaan sellaista yksinkertaista kikkaa kuin palkkojen korottamista? Vai onko hoitoalalla joku palkkakartelli, joka estää maksamasta hoitajille enemmän kuin ammattiliitot vaativat.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta
Vielä. Joku kysyy sinusta tätä uudestaan 30 vuoden kuluttua. Mietipä sillävälin vastaustasi uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Mitoitus on tehty sen vuoksi, että potilaat/asukkaat saisivat tarvitsemaansa hoitoa. Jos ei riittävää määrää hoitajia ole, on paikka pidettävä tyhjänä. Lyhyt on muisti parin vuoden takaisesta tilanteesta, kun suurinpiirtein postinkantajakin laskettiin pörriäisillä ym. hoitajaksi ja ne liian vähälukuiset hoitajat pesivät pyykit, loivat lumet, siivosivat jne. Tyhmempikin ymmärtää, ettei niitä tyhjänä olevia paikkoja voi täyttää hoitoa tarvitsevilla, kun ei niitä hoitajia ole riittävästi edes käytössä oleville paikoille.
Tämä mitoitus on aiheuttanut se, ettei osa vanhuksista saa mitään hoitoa, ei edes huonoa. Viruvat kuka missäkin ja sairastuttuaan tukkivat päivystykset ja samalla lamauttavat koko sairaanhoidon. Eli aiempaa pienempi osa saa parempaa (?) hoitoa, mutta samalla iso osa ei pääse hoitoon lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Noilla 7ahneilla yhtiöillä on ihan itse vapaus päättää mitä maksavat hoitajille. Palkat alkamaan viitosella niin hoitajapula loppuu siihen. Ainiin mut sit ei voida maksaa toimarille 8 miljoonan vuosipalkkaa.
Mihinkähän ne toimaritkin luulevat lopulta ne suuret massit vievänsä, kun jokainen täältä lähtee sääret suorana valkoisessa paidassa, joko uunin kautta tai maakuoppaan. Tämän ajatelman perimmäinen tarkoitus oli vaan valottaa sitä faktaa, että tarkoituksellinen ja rajaton omaisuuden kasvattaminen vain siksi, että kasvattaa sitä omaisuutta, ei hyödytä ketään. Eihän siitä kaikesta ehdi nauttia edes omana elinaikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Silti opiskelupaikkojen määrää ei ole nostettu. Veikkaan että kelpoisussvaatimukset täyttäviä tulokkaita olisi Suomessa enemmänkin kuin aloitus paikkojen määrä.
En kyllä usko. Ja moni alalle hakeutunut vaihtaa alaa jo opiskeluvaiheessa tai 1-3 vuoden työkokemuksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko työttömiä pakottaa auttelemaan vanhuksia?
Hoiva-avustajana työskentelevällä ei tarvitse olla virallista tutkintoa tehtynä.
Sossuvaroilla laiskottelevia työttömiä on ympäri Suomen satoja tuhansia ja he eivät tee mitään hyödyllistä päivän mittaan.
STM voisi antaa asetuksen jolla joutilasta joukko pakkotyöllistettäisiin työttömyyskorvauksen menetyksen uhalla.
Voisko yrityksiä pakottaa maksamaan asiallista palkkaa ja hoitamaan työympäristön kuntoon?
Duunareiden ja hätääkärsivien vanhustenselkänahalla jättimäisiä voittoja takovia yrityksia on Suomessa useita eivätkä he pistä tikkua ristiin Suomen yhteiskunnan eteen.
STM voisi antaa asetuksen, jolla ahneet yritykset pakotettaision maksamaan kunnon palkkaa, palkkaamaan työntekijöitä ja hoitamaan työympäristön kuntoon palveluntuottamialuvan menetyksen uhalla.
STM ei voi päättää palkoista. Ammattiliitot ja työnantajajärjestöt neuvottelevat palkoista. Nykyisin ei ole enää nk kolmikantaa, jossa myös viranomaiset saattoivat vaikuttaa palkkaneuvotteluihin. STM voi vain laatia juuri tällaisia hoitajamitoituksia.
Fiuuu vaan meni pointti dillen pään yli :D
Yritys pystyy ihan itse päättää palkasta niin että maksaa enemmän kuin tes. Yritys pystyy ihan itse myös hoitamaan työhyvinvoinnin kuntoon.
Ehkä olisi aika muuttaa järjestelmää niin, että yrityksiä voidaan lailla suoraan velvoittaa inhimilliseen toimintaan.
Fiuuuu, pointti meni vielä dillemmältä täysin ohi. Yksityinen yritys voi päättää maksaa parempia palkkoja kuin tes, jos se katsoo sen olevan liiketaloudellisesti kannattavaa. Saa esim parempia työntekijöitä kuin kilpailijansa. Hoivakodeilla ei varmaankaan kilpailua ole. Ei kukaan laita tarjouspyyntöä Attendolle ja Mehiläiselle, että kummassako olisi parempi tarjoilu ja hoito. Harva mummo niitä hintoja itse edes maksaa, tuskin kukaan. Kunnat maksaa aina huonosti yksityisille palveluntuottajille. Jos pakotettaisiin maksamaan isoja palkkoja, olisi hoivakoti pantava vain kylmästi kiinni ja mummot pakkaseen. Toisekseen valtio ei voi päättää tessin ohi ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se hoitajamitoituksesta johdu. Ihan kokemuksesta sanon, että määrätyissä paikoissa on pulaa ja toisissa ei. Johtuu palkasta ja siitä, että näissä paikoissa hoitotyön lisäksi luutuat, teet ruokaa, peset pyykkiä yms
Lisäksi kun tällainen nattendo ja pesperi ottaa 10 ulkomaalaista hoitajaa, alkaa syöksykierre. Suomalaiset vaihtavat paikkaa. Maine leviää ja kukaan ei enää hae sinne. Ovat niitä hoitoalan jämäpaikkoja.
Itse tein keikkaa tällaiseen ja tuntipalkka oli 13 euroa. Nykyisessä 15 e ja meillä ei ole henkilökunta pulaa. Kaikki meillä puhuvat suomea
Tämä! Olen ollut sekä julkisella, että yksityisellä töissä vanhusenhuollossa ja kyllä täytyy sanoa, että yksityinen on yksi persereikä pyykinpesun, ruuan laiton ja lattian luuttuamisen yms. kanssa, että niihin en kyllä enää mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko työttömiä pakottaa auttelemaan vanhuksia?
Hoiva-avustajana työskentelevällä ei tarvitse olla virallista tutkintoa tehtynä.
Sossuvaroilla laiskottelevia työttömiä on ympäri Suomen satoja tuhansia ja he eivät tee mitään hyödyllistä päivän mittaan.
STM voisi antaa asetuksen jolla joutilasta joukko pakkotyöllistettäisiin työttömyyskorvauksen menetyksen uhalla.
Voisko yrityksiä pakottaa maksamaan asiallista palkkaa ja hoitamaan työympäristön kuntoon?
Duunareiden ja hätääkärsivien vanhustenselkänahalla jättimäisiä voittoja takovia yrityksia on Suomessa useita eivätkä he pistä tikkua ristiin Suomen yhteiskunnan eteen.
STM voisi antaa asetuksen, jolla ahneet yritykset pakotettaision maksamaan kunnon palkkaa, palkkaamaan työntekijöitä ja hoitamaan työympäristön kuntoon palveluntuottamialuvan menetyksen uhalla.
STM ei voi päättää palkoista. Ammattiliitot ja työnantajajärjestöt neuvottelevat palkoista. Nykyisin ei ole enää nk kolmikantaa, jossa myös viranomaiset saattoivat vaikuttaa palkkaneuvotteluihin. STM voi vain laatia juuri tällaisia hoitajamitoituksia.
Fiuuu vaan meni pointti dillen pään yli :D
Yritys pystyy ihan itse päättää palkasta niin että maksaa enemmän kuin tes. Yritys pystyy ihan itse myös hoitamaan työhyvinvoinnin kuntoon.
Ehkä olisi aika muuttaa järjestelmää niin, että yrityksiä voidaan lailla suoraan velvoittaa inhimilliseen toimintaan.
Fiuuuu, pointti meni vielä dillemmältä täysin ohi. Yksityinen yritys voi päättää maksaa parempia palkkoja kuin tes, jos se katsoo sen olevan liiketaloudellisesti kannattavaa. Saa esim parempia työntekijöitä kuin kilpailijansa. Hoivakodeilla ei varmaankaan kilpailua ole. Ei kukaan laita tarjouspyyntöä Attendolle ja Mehiläiselle, että kummassako olisi parempi tarjoilu ja hoito. Harva mummo niitä hintoja itse edes maksaa, tuskin kukaan. Kunnat maksaa aina huonosti yksityisille palveluntuottajille. Jos pakotettaisiin maksamaan isoja palkkoja, olisi hoivakoti pantava vain kylmästi kiinni ja mummot pakkaseen. Toisekseen valtio ei voi päättää tessin ohi ikinä.
Noissa yksityisissä ei saa hyvää palkkaa kuin toimarit, jotka yrittää pää hiessä tahkoa voittoa osakkaille. Piste. Ja se voitto revitään hoitajien selkänahasta. Ja näitten mummojen.