Uusi työ ahdistaa
Aloitin maanantaina uudessa työpaikassa. Työ on ennestään tuttua ja aloitinkin hommat intopinkeänä. Nyt hommat on kuitenkin lähtenyt jotenkin "väärällä jalalla liikkeelle" ja tuntuu, että kaikki on vähän kaoottista ja menee mönkään. Pelottaa mennä huomenna töihin.
Kertoisitteko ystävällisesti omia mokia tai vaikeuksien kautta voittoon-kokemuksia, joista voisin saada tsemppiä huomiseen työpäivään! Kiitos!
Kommentit (3)
Tuo on ihan tavallista ja tärkeintä on ettet hätäänny siitä. Menet ja teet vaikka ahdistaakin. Kyllä se siitä ajan kanssa rauhoittuu kun totut työpaikkaan ja itse työhön.
Mulla itselläni on yksi iso vaikeuksien kautta voittoon kokemus. Menin firmaan jossa olin ainoa nainen ja vielä vanhempi kuin kukaan muu. Minun osaamiseeni ei luotettu, minua suorastaan kiusattiinkin. Mutta minä päätin vaan jatkaa, olla antamatta periksi. Vuosia siihen meni että ne hyväksyivät että ei tuosta akasta eroonkaan pääse joten paras alkaa tehdä sen kanssa yhteistyötä. Olen edelleen tässä työpaikassa ja viihdyn.
Kannattaa miettiä, että esi. vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Välillä on vaikeampaa ja välillä helpompaa. Varsinkin nyt alussa on paljon uutta ja kaoottista, mutta pikkuhiljaa asiat selkeytyy ja alkaa asettua paikoilleen.
Tämä henkilöltä, joka on nykyisessä työpaikassaan vielä vuosienkin jälkeen välillä stressaantunut, masentunut ja lähes irtisanoutumassa. Välillä taas hyvällä mielellä, kaikki tuntuu onnistuvan ja tunnen itseni tärkeäksi. Eli omalla kohdallani sitä lopullista tasaantumista ei tapahdu koskaan, mutta voin hyväksyä sen, että ajat ja mielialat vaihtelee.