Lue keskustelun säännöt.
Orastava paniikkihäiriö, sos. tilanteiden pelko vai mikä?
11.08.2022 |
Kirjoitin tänne joitakin kuukausia sitten huimauskohtauksesta töissä, johon joku ehdotti syyksi paniikkikohtausta. Silloin en pitänyt sitä kovin todennäköisenä syynä, mutta nyt huimaus ja muutkin oireet ovat jatkuneet. Joten kysynpä huvikseni teiltä mitä mieltä olette alla olevista oireista. Olen harkinnut työterveyteen hakeutumista, mutta pelkään menettäväni työni.
Eli tunnen töissä muiden läsnäollessa huimausta ja kuin jalat meinaisivat mennä alta tai tasapaino pettää. Yksin työskennellessä ongelmaa ei ole. Kahvi- tai lounastilanteissa tuntuu hyvin vaikealta tarttua kuppiin/lasiin, koska tuntuu että kädet eivät tule tottelemaan, vaan tärisevät ja kaadan juoman. Olen alkanut ottaa vain vähän juomaa, jottei se läikkyisi, ja yritän tarttua kuppiin kahdella kädellä kun kukaan ei katsele. Ulkona kävellessä jalkani tuntuvat ikään kuin puutuneilta ja kävely on hankalaa. Mietin mitä ohikulkijat minusta ajattelevat ja lihakseni kipeytyvät jännittämisestä(kö?). Nuorena kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta pääsin siitä yli siedätyshoidolla. Mielestäni en koe nyt samoin kuin silloin, kun en päässyt edes ovesta ulos, mutta jotain minussa on selvästi "vialla". Voiko paniikkihäiriö alkaa ilman tarkkaa laukaisevaa tekijää? Keväällä mieleni oli kyllä todella alamaissa, suorastaan syvissä vesissä, ja silloin sain sen alkuperäisen huimauskohtauksen.
Kommentit (13)
Voi olla paniikkihäiriötä joo. Mulla on ollut tuollaista koko ikä, mutta en mitään lääkäreitä tai muita apuja ole hakenut. Etsiytynyt vaan elämäntapaan, jossa ei kovin paljon ole sosiaalisia tilanteita ja sitten vaan sietänyt ne tilanteet mitä täytyy. Ei siihen ikävään oloon kuole vaikka se paskalta tuntuukin, ja siihen tavallaan tottuu, osaa katsoa sitä kuin ulkopuolelta ja todeta että "joo, et sinä nyt ole saamassa sairaskohtausta, sekoamassa tai pyörtymässä, tämä on taas sitä paniikkihäiriötä vaan, menee ohi itsestään".
Ja siis juuri tuo että huimausta esiintyy vain ssosiaalisissa tilanteissa viitaa tuohon, muuten voisi epäillä esim. raudanpuutetta tai muita fysiologisia syitä, mutta ne kyllä esiintyisivät sitten ne oireet koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla paniikkihäiriötä joo. Mulla on ollut tuollaista koko ikä, mutta en mitään lääkäreitä tai muita apuja ole hakenut. Etsiytynyt vaan elämäntapaan, jossa ei kovin paljon ole sosiaalisia tilanteita ja sitten vaan sietänyt ne tilanteet mitä täytyy. Ei siihen ikävään oloon kuole vaikka se paskalta tuntuukin, ja siihen tavallaan tottuu, osaa katsoa sitä kuin ulkopuolelta ja todeta että "joo, et sinä nyt ole saamassa sairaskohtausta, sekoamassa tai pyörtymässä, tämä on taas sitä paniikkihäiriötä vaan, menee ohi itsestään".
Ja siis juuri tuo että huimausta esiintyy vain ssosiaalisissa tilanteissa viitaa tuohon, muuten voisi epäillä esim. raudanpuutetta tai muita fysiologisia syitä, mutta ne kyllä esiintyisivät sitten ne oireet koko ajan.
Dissosioimalla vain haudataan ongelmat.
Ei toivoa, parempi vain luovuttaa ja tehdä se itse.
Psyko kirjoitti:
Ei toivoa, parempi vain luovuttaa ja tehdä se itse.
Sinä olet itse paljon sairaampi kuin aloittaja, kun kirjoitat tuntemattomalle tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla paniikkihäiriötä joo. Mulla on ollut tuollaista koko ikä, mutta en mitään lääkäreitä tai muita apuja ole hakenut. Etsiytynyt vaan elämäntapaan, jossa ei kovin paljon ole sosiaalisia tilanteita ja sitten vaan sietänyt ne tilanteet mitä täytyy. Ei siihen ikävään oloon kuole vaikka se paskalta tuntuukin, ja siihen tavallaan tottuu, osaa katsoa sitä kuin ulkopuolelta ja todeta että "joo, et sinä nyt ole saamassa sairaskohtausta, sekoamassa tai pyörtymässä, tämä on taas sitä paniikkihäiriötä vaan, menee ohi itsestään".
Ja siis juuri tuo että huimausta esiintyy vain ssosiaalisissa tilanteissa viitaa tuohon, muuten voisi epäillä esim. raudanpuutetta tai muita fysiologisia syitä, mutta ne kyllä esiintyisivät sitten ne oireet koko ajan.
Dissosioimalla vain haudataan ongelmat.
Ei se mitään dissosiaatiota ole, se on normaali ihmismielen itsereflektion kyky, että voi seurata omaa tunne-elämäänsä ja käytöstään ja myös tarvittaessa ohjata sitä. Olla ikään kuin hyvä vanhempi itselleen. lohduttaa kun tarvitsee lohdutusta, rohkaisee kun on rohkaisun tarve.
Eikä noiden "kahvikuppineuroosien" takana useinkaan ole mitään sen ihmeempää mikä vaikka terapiassa selviäisi. Kuten ap:kin sanoi, siedätyshoito on usein se toimivin ja pahoissa tapauksissa toki lääkkeet jos muuten jumiutuisi ihan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulosta paniikkihäiriöltä. Käy lekurissa mahd. pian ja kerro oireet, että voidaan selvittää oireiden syy.
Vierailija kirjoitti:
Kahvikuppineuroosi sanottiin ennen vanhaan.
Muistan kuinka mummoni aikoinaan kertoi, että hän kärsii kahvikuppineuroosista. En silloin lapsena ymmärtänyt sanaa, mutta se jäi mieleen. Ehkä tämä on joku sukuvika sitten...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla. Itselläni oli ja sain lääkkeitä, muttei ne auttaneet. Kokeilin alkoholia. Ei auttanut. Siis töissäkin ennen kokousta otin vähän, jotta voin olla siellä. En voinut käydä kaupoissa, joten tilasin vain pitsaa kotiin ja paino nousi hirveästi. Lopulta siedätin itseni toteamalla, että p...kele, jos pyörryn tässä niin antaa mennä vaan. Annoin siis itselleni luvan pyörtyä toisten nähden. Pystyin ostamaan ruoat kaupasta ekalla kokeilu kerralla. Se paniikki pitää saada päälle voimakkaasti ja sitten huomaa, että mitään ei tapahtunut ja olo tasaantuu. Odotin kaupassa tuon tasaantumisvaiheen. Tuo totuttelu auttoi kaikkeen paniikkiin.
yleistä ahdistusta varmaan, paniikkihäiriön kohtauksessa luulee kuolevansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla paniikkihäiriötä joo. Mulla on ollut tuollaista koko ikä, mutta en mitään lääkäreitä tai muita apuja ole hakenut. Etsiytynyt vaan elämäntapaan, jossa ei kovin paljon ole sosiaalisia tilanteita ja sitten vaan sietänyt ne tilanteet mitä täytyy. Ei siihen ikävään oloon kuole vaikka se paskalta tuntuukin, ja siihen tavallaan tottuu, osaa katsoa sitä kuin ulkopuolelta ja todeta että "joo, et sinä nyt ole saamassa sairaskohtausta, sekoamassa tai pyörtymässä, tämä on taas sitä paniikkihäiriötä vaan, menee ohi itsestään".
Ja siis juuri tuo että huimausta esiintyy vain ssosiaalisissa tilanteissa viitaa tuohon, muuten voisi epäillä esim. raudanpuutetta tai muita fysiologisia syitä, mutta ne kyllä esiintyisivät sitten ne oireet koko ajan.
Olen yrittänyt ajatella juuri noin, että tämä on vain tätä, mitä sitten onkaan, ja että ei tässä mitään oikeaa hätää. Tavallaan se on auttanutkin, ainakin siinä mielessä että olen alkanut tottua tämän läsnäoloon. Eli olen pystynyt toimimaan oireista huolimatta, vaikkei se ole aina kovin helppoa.
Fysiologiset syyt ovat totta kai käyneet mielessä myös, mutta jotenkin en jaksa uskoa niihin, koska tosiaan yksin ollessani en koe näitä oireita.
Ap
Veikkaan jännitysniskaa,puuduttaa myös jalkoja jos paljon jumittaa.. Kuvailemasi oireet on hyvin tuttuja. Itseäni vaivannut jos vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut paniikkihäiriö, johon ei liittynyt mitenkään sosiaaliset tilanteet. Esim.kovat valot ja äänet aiheuttivat ahdistavaa oloa. Sain kohtauksia ihan yksin. Taskussani aina varalta ph-lääkkeet. Myös kova stressi voi pahentaa samoin tunne-elämän ongelmat ihmissuhteissa. Käy lääkärillä. Tsemppiä sulle!
Kahvikuppineuroosi sanottiin ennen vanhaan.