Onks muilla kodissanne jämähtänyt sisustus pääosin jonnekin 80-luvun malliin?
Siis meillä on, ja eikä ole jaksettu remontoidakkaan kuin joskus muinoin vuosia sitten vain osan kotiemme tiloista. Huonekaluista olemme joutuneet aika ajoin vaihtamaan ainoastaan olohuoneen sohvan nojatuoleineen vuosikymmenien varrella ja keittiön pöytä tuolineen yhden ainoan kerran noin 40 vuoden aikana, ja tietysti telkkaria on jouduttu uusimaan. Kirjahyllykin on hankittu joskus 90-luvun alussa ja kaikkein vanhin on parisänky, jonka mieheni hankki jo seurusteluaikanamme noin 40 vuotta sitten omaan silloiseen vuokra-asuntoonsa toisella paikkakunnalla kuin missä nyt olemme asunneet koko avoliittomme ja avioliittomme ajan. Naurattaa tuo sänkymme, joka mäntypuuta ja sälepohjainen irtopatjoineen, toki niitä bonneljousitettuja patjoja olemme vaihtaneet uusiin vuosikymmenien aikana, mutta joo naurattaa vaan välillä tää meidän kotimme sisustus. Rahasta ei ole kiinni, ettemmekö voisi rempata, mutta olemme vaan niin laiskoja ja ikääntyneitäkin jo, ettemme ole viitsineet ryhtyä remontoimaan. Pitäisi seinät maalata, mutta kun ei vaan tule ryhdyttyä hommiin. Mä mietin vaan koko ajan muuttoa toiselle paikkakunnallekin. Mut joo, antaa olla, ei jaksa. Pitäisi saada myytyä tää vanha kotimme ensin. Toisaalta ajattelen, että meillä käy harvoin vieraitakaan enää vaan omat lapset perheineen. Heille on ihan sama se, millaiseen kotiin tulevat kylään, kunhan vaan on siistiä, ja saavat hyvät nukkumapaikat ja sapuskat sekä hyvää seuraa puolin ja toisin. Ikkunoista on kylläkin kauniit maisemat, että mitäpä väliä.
Kommentit (7)
Hahahahhaaa....🤣😁Juuri niin medän kodissamme on Pohjanmaan kalusteen Maskun sohvasetti ja palli sekä yksi nojatuoli, kuitenkin vm. 2000-luvulta. Kirjahylly vaalea koivupuinen, jossa yhdessä osassa lasivitriini. En muista enää valmistajaa. Toimittanut kylläkin hyvin kirjojen ja kaiken muun esim. tiettyjen kehystettyjen valokuvien esillä olonsa.
Keittiön ruokapöytä on kotimainen koivusta valmistettu kuudelle henkilölle tuolineen ja 2000-luvun mallistoa. Astiakaappi on lasiovineen Virolaisvalmisteinen halpismalli.
Aikuisten lastemme lapsuudenaikaisessa huoneessa on vielä lastemme sen aikaiset sängyt, kunnes muuttivat opiskelupaikkakunnille kasvettuaan siihen ikään toinen toisensa perässä. Lastemme sängyistäkin olisi pitänyt jo vuosia sitten luopua, sillä aikuiset lapsemme ovat jo reilusti yli kolmekymppisiä, perheellistyneitä ja parisuhteissaan. Lapsenlapsiakin on jo nukkunut käydessään noissa edellä mainituissa sängyissä😂Kaiken huippu on eteisen ikivanha peilin alla sijaitseva lipasto, tumman ruskea ja hieman ajansaatossa imurilla kolhittu. No sekin on ajanut asiansa vuosikymmenien aikana. En edes muista, mistä ostimme sen mieheni kanssa muutettuamme yhteen. Lamppujen varjostimista osa on aivan luokattomia. Osa on retroja ja osa muuten vaan kulahtaneita joltain 90luvulta. Paljon olisi muistakin huonekaluista kerrottavaa, mutta en jaksa.
Ei ole. Meillä 50 - 60 lukujen skandidesignia. Kevyttä ja ilmavaa.
Ei kyllä. Laitetaan kotia aika aktiivisesti. Mitään uutta ei kyllä ole.
Meillä on olkkarissa osa kalusteista mieheni omatekemiä huonekaluja 80-luvulta. Todellakin retroja ja antiikkisia.🤣😆Ei vaan olla raaskittu nakata niitä vaikkapa kierrätykseen. Lasten huonekin sellaisena kuin mitä oli silloin kun lähtivät ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen opiskelemaan muualle. Kyllä olisi remppareiskoille meidän huushollissa hommia ja sisustussuunnitelijalle samantein.
🤣😉😁Meillä jotenkin raskaan oloista. Teillä varmaankin sitten muovista ja lastulevyistä.
Ei todellakaan. Meillä ei ole mitään 60-90 luvuilta. Noiden aikakausien Askot ja Iskut oli ihan kamalia!
Kaikki on joko vanhaa (1800 luvulta 40 luvulle) tai sitten uutta. Hyvin sopii yhteen.