OCD

Olen miettinyt, että sekoanko, onko ajatukset sittenkin oikeita, harhaa tms. Ihan uskomatonta miten voikin kokoajan tarina päässä muuttua, pahentua ja silti periaatteessa tiedät, että ne on hölynpölyä. Mutta silti taka-alalla vaanii ajatus, entäs sittenkin

Nostan vielä, jos kohtalon tovereita löytyy

Tästä on kyllä ennenki ollu täällä juttua, eli et oo ainut tämän ocd:n kans

JCVD

Tuollaista voi olla, mutta ajan myötä, jos elämäntilanne muuttuu/paranee, tuollaiset ajatukset voivat lieventyä ja kadotakin.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista voi olla, mutta ajan myötä, jos elämäntilanne muuttuu/paranee, tuollaiset ajatukset voivat lieventyä ja kadotakin.

Toivottavasti, elämässä on kyllä tällä hetkellä stressiä ihan enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi risainen, turvaton lapsuus, häpeä omasta taustasta painaa takana. Nuorena tein huonoja valintoja vain, että minut hyväksyttäisiin. Annoin ihmisten kohdella itseäni huonosti.

Haluaisin vielä kysellä lääkityksen hyödyistä? Ja tottakai haitoista? Minulla ei ole ikinä ollut mitään lääkitystä, sen aloittaminen hieman pelottaa.

Up

Hei, itselläni ei ole tätä häiriötä mutta siipallani on. Täällä nää ocd-postit katoaa arkistoon, vastasin johonkin aikaa sitten vaan taisi jäädä siihen. Yllätävän yleinen häiriö, joten aika kumma ettei kukaan halua edes nimettömänä siitä keskustella.

Vastaan vierestä seuraajana ja osittain siipan puolesta. OCD on aika voimakksti periytyvä ja voi alkaa traumaattisen tilanteen jälkeen ja/tai esim kaatumisen yhteydessä pään lyödessä.

Siippani on pikkupoikana kompuroinut paljon ja kerran mm. meni pää edellä lasioven läpi. Sitten hänen aikuisella pojallaan on sekä isällään ja saattaa olla toisella veljellään myös. Hän sai diagnoosin teini-iässä mutta ei ole koskaan syönyt lääkkeitä.

Joillekin ne lääkkeet voi toimia ihan hyvin mutta kyllä minuakin arvelluttaisi aloittaa. Siippa on sinnikäs sissi eikä mikään yleensä ole lannistanut häntä joten diagnoosin jälkeen alkoi ottaa selvää ja lukea paljon asiasta, ja sitten kehitti itselleen rituaalin jolla onnistuu lopettamaan ikävät ja toistuvat ajatukset.

Silloin kun on paljon stressiä, ne oireet ovat hänellä todella pahat. Siinä ei oikein edes voi auttaa kun hänen pitää lopettaa itse se sen hetken jumitus. Joskus saattaa mennä tunteja kun ei voi lopettaa kitaransoittoa kun pitää joku riffi saada kuulostamaan oikein. (Varmaan monet muusikot ovat suurin osa ocd:ta potevia)

Omalta puolelta äidilläni on ja hän ei edes tiedä sitä. Hän tosin kuuluu siihen sukupolveen ja ajattelutapaan että jos jostain ei puhuta niin sitä ei ole olemassa. En varmaan koskaan voi keskustella asiasta hänen kanssaan. Helpottaisi vain hänenkin elämäänsä jos ymmärtäisi mistä hänen rituaalit ja pakkomielteet johtuisi.

Kuten tässä muutaman viestin perusteella ei mitään johtopäätöksiä pysty vetämään, millainen olet jne, mutta oletko huomannut oireita muilla? Onko sukulaisillasi tätä? Toisten tarkkailu voisi helpottaa omaa oloasi kun huomaat että on muitakin. Ja ehkä kehität itsellesi rituaalin, tms puolustusmekanismin niinkuin siippani?

Ja ehkä oloa helpottaa myös se että hyväksyt itsesi ja teet tilit selväksi menneisyyden kanssa? Jätä negatiiviset asiat taakse ja keskityt hyvään ja tähän hetkeen. Se vie aikaa ja vaatii harjoitusta, mutta vsrmasti onnistuu, jos ei anna periksi.

Kaikkea hyvää sinulle, ap, toivottavasti löydät jonkinlaisen tasapainon elämässä.

Perheessä on mielenterveys ongelmia. Siskolla kaksisuuntainen, hänellä lääkitys, toisella yleinen ahdistuneisuushäiriö. itse olen varmaan sitten sitä tyyppiä, joka kulkee vaikka pääkainalossa selvitäkseen yksin.

Mulla tää on ajatus painotteista, ajatukset ovat tosi ahdistavia ja pelottavia. Kontrollin menettämisen pelkoa, pelkään, että jos satutan jotain ihmistä tsjuamattani. Niin, etten muista tapahtumaa.

Arjessa tämä näkyy esim. Niin, että en mielelläni mene yksin kauppaan vaan aina keksin syyn millä saan sinne kaverin mukaan. Sosiaaliset tilanteet ovat nykyään yhtä tuskaa. Kauheinta tässä on, että työssäni tapaan paljon ihmisiä.

Mulla on OCD ja voin kertoa, että lääkitys on pelastanut mut. Oireet vähenee, osa jopa katoaa. Kehottaisin sinua siis kokeilemaan lääkitystä. Itsekin turhaa sinnittelin ilman vuosia, mutta tuhlasin vain elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on OCD ja voin kertoa, että lääkitys on pelastanut mut. Oireet vähenee, osa jopa katoaa. Kehottaisin sinua siis kokeilemaan lääkitystä. Itsekin turhaa sinnittelin ilman vuosia, mutta tuhlasin vain elämääni.

Kiitos vastauksesta, todella vahvasti harkitsen tällä hetkellä asiaa. Olisi ihana, kun joskus voisi ihan normaalisti käydä kaupassa, ilman, että sen jälkeen analyysi täytyy tehdä, joka askeleesta, mitä tein, ja sitten mietitään, että vai teinkö jotain.

Tällä hetkellä, kiitos verkkokaupat, siellä saan sentään shoppailla ihan rauhallisin mielin

Jos jollakin täällä on lääkitys auttanut pakko-oireiseen häiriöön niin kertokaa mikä lääke kyseessä. Itse olen koittanut snri ja ssri lääkkeitä ei ole ollut mitään huomattavaa positiivista vaikutusta pitkälläkään käytöllä.

Jos mulla lähtee joku ajatus raksuttamaan aivoissa niin se vaan paisuu ja paisuu. Tai tekeminen. Tosi vaikea lopettaa. Mulla on vähän auttanut Seronil ihan pienellä annoksella. Ei se koko sairautta poista. Edelleen menee iso osa päivästä pakko-oireisiin.

Lääkkeet on hyvä työkalu, mutta ei ne ketään pelasta. Se että taistelee pakkotoimintoja vastaan, on suuremmassa osassa. +hyvät elämäntavat.

Vierailija kirjoitti:

Jos jollakin täällä on lääkitys auttanut pakko-oireiseen häiriöön niin kertokaa mikä lääke kyseessä. Itse olen koittanut snri ja ssri lääkkeitä ei ole ollut mitään huomattavaa positiivista vaikutusta pitkälläkään käytöllä.

Eikö nuo lääkkeet ole aivan väärät tähän vaivaan?

Ainakaan muissa maissa niitä ei suositella, mutta Suomessahan suositellaan masennuslääkkeitä vaikka ajottaiseen selkäsärkyyn, ja sitten ihmetellään kun niihin koukututaan sittenkin vaikkei pitänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jollakin täällä on lääkitys auttanut pakko-oireiseen häiriöön niin kertokaa mikä lääke kyseessä. Itse olen koittanut snri ja ssri lääkkeitä ei ole ollut mitään huomattavaa positiivista vaikutusta pitkälläkään käytöllä.

Eikö nuo lääkkeet ole aivan väärät tähän vaivaan?

Ainakaan muissa maissa niitä ei suositella, mutta Suomessahan suositellaan masennuslääkkeitä vaikka ajottaiseen selkäsärkyyn, ja sitten ihmetellään kun niihin koukututaan sittenkin vaikkei pitänyt.

SSRI ei koukuta. Tietäisit jos olisit itse syönyt. Mä olen syönyt viittä eri SSRI lääkettä eikä mikään ole kouluttanut. Seronil nimenomaan on myös pakko-oireisen ja bulimian hoitoon tarkoitettu lääke. Pakko-oireisiin ei ole tarjolla muita lääkkeitä kuin SSRI.

OCD on muutenkin vaikeasti parannettavissa oleva sairaus. Kaikki eivät hyödy edes lääkkeistä.

Ap: mietin lääkitystä elämääni helpottaakseeni ja jos saisin voimavaroja elämään.

Syyt miksi pelottaa aloittaa lääkitys, jos ne eivät sovi ja olo on entistä tukalempi. Olen läheltä nähnyt, kuinka läheiseni on joutunut kokeilemaan tosi monia lääkkeitä ja ihan sitä oikeaa ei ole ehkä vieläkään löydetty. Toki sairaus on eri ja ihminen on eri.

Pelottaa, jos ne tuo tullessaan muita ikäviä asioita.

Tämä järkyttävä sairaus vie ilon elämästä. Olen kohta kuukauden vatkannut samaa asiaa, tuntuu, että järki häviää päästä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä järkyttävä sairaus vie ilon elämästä. Olen kohta kuukauden vatkannut samaa asiaa, tuntuu, että järki häviää päästä.

Olen yrittänyt muistaa, että miten tilanne on mennyt, olen yrittänyt muistaa olenko tehnyt jotain sopimatonta, olen jopa ehkä yrittän luoda muistoa. Jos olisin "terve" niin enhän minä yrittäisi muistaa mitää mitä ei ole edes tapahtunut ja kyllä kait sitä muistaisi, jos jotain oikeasti olisi tapahtunut, kun olet selvinpäin kuitenkin ollut kokoajan.

Olen älyttömän ahdistunut.