Millainen on epävakaa persoonallisuushäiriö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On menty ns ylidiagnosoinnin puolelle. Eihän se on tervettä. Kaikelle pitää olla dg. Pienillä lapsillakin alkaa olla liikaa diagnooseja. Kun aikuistuu tulee roppakaupalla lisää. Miten siinä kukaan pysyy " terveenä"? Tai järjellisenä?

Lukekaa ja todetkaa, että sillä ja sillä on tuollainen häiriö. Tuosta listasta voi löytyä itselleenkin

sopiva häiriö. Minäkin löysin itselleni, vaikka tähän ikään mennessä en ole tienny, eikä kukaan ole huomannut eikä epäillyt mitään.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00407

Kiitos! Löytyi yksi, joka passaa mun persoonaan.

Estynyt persoonallisuus.

Lapsuuden hylkäämis/kaltoinkohtelukokemuksista vähänkin muistuttava asia voi saada hetkessä tolaltaan. Se voi olla vaikka se miltä syksyisin tuoksuu. Yksi ilme tai ele minkä joku toinen tekee. Näitä kun tulee monta peräkkäin niin avot. Moni eristäytyy kotiinsa koska ei vaan kestä sitä triggerien virtaa muuten. Epävakaat ovat temperamentiltaan herkkiä, traumatisoituneita ihmisiä. Eipä tuo juurikaan kompleksisesta PTSD:sta eroa

En voi kuin suositella kirjaa Trauma ja rakkaus eli kuinka selviytyä mahdottomasta kaikille niille jotka tavalla tai toisella näiden asioiden kanssa painivat. Löytyy äänikirjana myös, tekijä Harri Virtanen lukee sen itse ja hyvin lukeekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Usein tuo epävakaus näkyy selvästi vain lähimmille ihmisille, eivätkä lapsuudesta saakka tutut ystävätkään välttämättä näe merkkejä. Ehkä vain omat vanhemmat ja aikuisuudessa parisuhdekumppanit tulevat niin lähelle, että oireilu käynnistyy.

Kotoahan ne traumat yleensä saa alkunsa ja sitten niitä lapsuuden traumoja toistetaan parisuhteissa kumppaneiden kanssa, jotka toiminnaltaan muistuttaa näitä trauman aiheuttaneita vanhempia. Se oireiluu käynnistyy siksi, ei minkään häiriön takia. He valisevat kumppaneita joiden kanssa tuntuu tutulle ja valitettavasti joidenkin olemisen ainoa muoto on olla häiriintyneissä ihmissuhteissa, koska se on ainoa tapa elää jonka he tietävät.

Naulan kantaan. Se joka osuu kumppaniksi eikä tiedä näistä persoonallisuushäir. mitään , ei ole edes lukenut aiheesta, on sitten ihmeissään että mikä sitä kumppania nyt oikein vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei lasketa ilmeisesti varsinaiseksi mielisairaudeksi, vai miten se oli?

Se on persoonallisuushäiriö, eli persoonallisuudessa/luonteessa/käytöksessä on piirteitä, jotka tulkitaan haitalliseksi tai ne hankaloittavat ihmisen elämää ja ihmissuhteita. Jos epävakaa ihminen katuu toimintaansa ja suhteettomia tunnepuuskiaan on yleensä terapialla tosi hyvät edellytykset onnistua, koska tällöin ihmisellä itsellään on motivaatiota toipua. Esim. narsistiset epävakaat taas yleensä syyttävät muita tunnepuuskistaan ja katsovat reaktionsa olleen oikeutettuja, nämä ovat siksi niitä kinkkisemmin hoidettavia. 

Se miten lähipiiri voi auttaa epävakaata, on ymmärtää häiriön luonnetta. Epävakaa on harvoin tahallaan vaikea, hänen on vain todella hankala hallita voimakkaita tunnetilojaan. Vaatii myös kovaa työtä koittaa pysyä tasapainossa mielialan heittelyjen kanssa. Yleensä lähipiiri näkee vain ne hetket jolloin epävakaa epäonnistuu tässä, mutta eivät näe sitä työtä jota hän joka päivä tekee mielensä kanssa onnistuneesti. Epävakaa haluaa tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. On tietenkin vaikea antaa empatiaa ja lohdutusta silloin, kun toinen on aivan mahdoton, mutta olisi kaikille paras jos läheiset pyrkisivät päästä tilanteiden päälle siten, että näkisivät epävakaan ihmisen oireidensa takaa. Että tässä puhuu nyt häiriö, eikä ihminen itse. 

Toisaalta... tuohon viimeiseen virkkeesesi: ihminen on myös käytöksensä, uskomuksensa ja tapansa, ts. ne ovat osa ihmistä.

Olen huomannut että moni Adhd ja autisminkirjolla "varustettu" nainen on diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi tai bipolaariksi.

Eihän ne toki ole toisiaan pois sulkevia, mutta onko sekään oikein ettei vääriä diagnooseja poisteta? Adhd:ta kyllä kyseenalaistetaan kovastikin, mutta ei persoonallisuus tms häiriöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Usein tuo epävakaus näkyy selvästi vain lähimmille ihmisille, eivätkä lapsuudesta saakka tutut ystävätkään välttämättä näe merkkejä. Ehkä vain omat vanhemmat ja aikuisuudessa parisuhdekumppanit tulevat niin lähelle, että oireilu käynnistyy.

Jolloin lääkäri ei virkamiehenä voi mitenkään tietää, onko ihmisellä oikeasti persoonallisuudessaan ongelmaa vai ei. Diagnoosi on koodi, jolla voi olla vuosikymmeniä kestävää haittaa ihmiselle, jolle se on naputeltu yhden tai muutaman virkamiestapaamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että moni Adhd ja autisminkirjolla "varustettu" nainen on diagnosoitu persoonallisuushäiriöiseksi tai bipolaariksi.

Eihän ne toki ole toisiaan pois sulkevia, mutta onko sekään oikein ettei vääriä diagnooseja poisteta? Adhd:ta kyllä kyseenalaistetaan kovastikin, mutta ei persoonallisuus tms häiriöitä.

Mulle on useampikin ammattilainen (mm. neuropsykiatri ja terapeutti) sanonut, että nepsy-naiset väärindiagnosoidaan tosi usein. Usein on tietty sekä neuroepätyypillisyyttä että mt-häiriöitä.

Olen c-ptsd-traumatisoitunut.

Läheiset ihmissuhteet laukaisevat epävakaata käytöstä/kohtauksia. Vain ne muutama parisuhde, jossa olen rakastanut suojaamatta itseäni ja yksi ystävyyssuhde, edes vanhemmat eivät nähneet tätä puolta. Se on niin hirveää, että mielummin olen yksin. Silloin ei tule triggereitä.

Kukaan muu ei ikinä uskoisi, että minussa voi olla tuollainen osa, koska kun olen tasapainossa, olen tasapainossa.

Lämmin halaus kaikille teille, jotka kamppailette asian kanssa jatkuvasti.

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Yleensähän se on lapsuusajan trauma, joten trauma on saattanut olla mukana elämän ensihetkistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Yleensähän se on lapsuusajan trauma, joten trauma on saattanut olla mukana elämän ensihetkistä.

Seksuaalisesti hyväksikäytetty, raískattu ja kiusattu teini voi oireilla samalla tavalla, vaikka kaltoinkohtelu olisi alkanut vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä eikä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tämmöinen ystävä, mutta kävi liian raskaaksi joten oli pakko pistää välit poikki.

Jep. Tuttavapiirissäni on henkilö, jolla on tämä diagnoosi ja kenellekään joka hänen kanssaan on tekemisissä ei asia jää epäselväksi. Ei kykyä sosiaaliseen kanssakäymiseen eikä itsereflektointiin. Eikä siten esim. työelämään. Aikuisella ihmisellä ongelmanratkaisutaidot ovat kuin pikkulapsella, kun asiat eivät mene oman mielen mukaan huutaa, riehuu ja solvaa. Ja tämä jatkuvaa päivittäistä käytöstä.

Ei suostu terapiaan, mielestään hänessä ole mitään ongelmaa psyykessä tai muutoin . Ongelmat johtuvat muista ihmisistä. Kun muut muuttaisivat käytöstään/toimintatapojaan hänelle mieleisiksi, niin kaikki olisi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Mut diagnosoitiin epävakaaksi 18-vuotiaana. Taustalla oli mm. toistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja vanhempien harjoittamaa henkistä väkivaltaa. Persoonallisuushäiriödiagnoosi annettiin siis ennen kuin olin saanut hoitoa traumoihini. Myöhemmin olen miettinyt, että on aika kyseenalaista iskeä tuollainen leima traumatisoituneeseen nuoreen, jonka identiteetin kehitys on vielä pahasti kesken.

Vierailija kirjoitti:

Olen c-ptsd-traumatisoitunut.

Läheiset ihmissuhteet laukaisevat epävakaata käytöstä/kohtauksia. Vain ne muutama parisuhde, jossa olen rakastanut suojaamatta itseäni ja yksi ystävyyssuhde, edes vanhemmat eivät nähneet tätä puolta. Se on niin hirveää, että mielummin olen yksin. Silloin ei tule triggereitä.

Kukaan muu ei ikinä uskoisi, että minussa voi olla tuollainen osa, koska kun olen tasapainossa, olen tasapainossa.

Lämmin halaus kaikille teille, jotka kamppailette asian kanssa jatkuvasti.

Kiitos halauksesta. Tosi tutulta kuulostaa. Ketään en voi päästää oikeasti lähelleni, koska sitten on aina helvetti irti. Ystäviä minulla on paljon ja olen sosiaalinen, mutta suojamuurieni sisäpuolelle ei ole enää kellään mitään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustavalkoista, ehdotonta ajattelua. Pienetkin vastoinkäymiset voivat osua syvälle ja olla raastavia kokemuksia. Omanarvontunne heikko. Tunnepuuskat tavallisia, esim. suututaan äärimmilleen, heitellään tavaroita ja sanotaan kamalia asioita, seuraavassa hetkessä kadutaan, itketään ja vihataan itseä. Tämä kai se tavallisin (helpoin) muoto, mutta sitten on epävakaita persoonia, joilla on vivahteita muista persoonallisuuden häiriöistä, esim. narsistisesta tai antisosiaalisesta häiriöistä ja ne saattavat olla kinkkisemmin hoidettavia. 

Ihan kuulostaa vaimoltani. Onko lääkityksellä parannettavissa? Tai siis hallittavissa.

Ei ole, kun se on persoonallisuushäiriö. Persoonallisuushäiriöt on juurtuneita tapoja sekä uskomuksia itsestään ja muista. Se on käytöshäiriö, ei sairaus. 

Eli sillä ei pääse/joudu eläkkeelle? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Mut diagnosoitiin epävakaaksi 18-vuotiaana. Taustalla oli mm. toistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja vanhempien harjoittamaa henkistä väkivaltaa. Persoonallisuushäiriödiagnoosi annettiin siis ennen kuin olin saanut hoitoa traumoihini. Myöhemmin olen miettinyt, että on aika kyseenalaista iskeä tuollainen leima traumatisoituneeseen nuoreen, jonka identiteetin kehitys on vielä pahasti kesken.

Mulle ei edes tehty kyseistä testiä, perusteluna oli se että kyseessä on tulkinnanvarainen, vaikea,pitkäkestoinen ja kallis operaatio.

Kun vain tietynlainen luonne ja käytös sallitaan ns normaaliksi, niin kaikkia muita tunteita tai luonteenpiirteitä pidetään epänormaaleina. Sitten niitä yritetään kitkeä diagnooseilla ja lääkkeillä. Jo pieniin lapsiin istutetaan ajatus ettei hän ole "normaali". Ihmisiä lokeroidaan enemmän kuin koskaan ja se on huolestuttavaa.

Nykyaikana vain ilo ja onni on sallittuja tunteita. Jos ahdistaa tai masentaa, ollaan heti lääkärin vastaanotolla (olen seurannut nuorten aikuisten elämää sivusta). Ja eikun psykoosilääkkeitä naamariin. What?

Minua lapsena ärsytti kun aikuiset puhuivat vanhoista hyvistä ajoista, mutta nyt ymmärrän vanhojen hyvien aikojen merkityksen. Näin ei voi jatkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Mut diagnosoitiin epävakaaksi 18-vuotiaana. Taustalla oli mm. toistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja vanhempien harjoittamaa henkistä väkivaltaa. Persoonallisuushäiriödiagnoosi annettiin siis ennen kuin olin saanut hoitoa traumoihini. Myöhemmin olen miettinyt, että on aika kyseenalaista iskeä tuollainen leima traumatisoituneeseen nuoreen, jonka identiteetin kehitys on vielä pahasti kesken.

Ihan normaalia.

Epävakaa on myös siitä vinha häiriö, että sille on oikein kohtaamisohjeet. Jokainen voi miettiä, miksi juuri epävakaasta persoonallisuushäiriöstä on laajimmat tekstit Duodecimin Käypä hoidon sivuilla.

Siksikö että sitä diagnosoidaan eniten? Osataan etsiä, kun on kunnolla tekstiä ja se nähdään ihmisestä vaikka ensi tapaamisella? Helpoin nähdä, kun ei ole vertailupohjaa muihin samankaltaisiin tiloihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Mut diagnosoitiin epävakaaksi 18-vuotiaana. Taustalla oli mm. toistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja vanhempien harjoittamaa henkistä väkivaltaa. Persoonallisuushäiriödiagnoosi annettiin siis ennen kuin olin saanut hoitoa traumoihini. Myöhemmin olen miettinyt, että on aika kyseenalaista iskeä tuollainen leima traumatisoituneeseen nuoreen, jonka identiteetin kehitys on vielä pahasti kesken.

Mulle ei edes tehty kyseistä testiä, perusteluna oli se että kyseessä on tulkinnanvarainen, vaikea,pitkäkestoinen ja kallis operaatio.

SCID:ien kysymykset ovat hauskan yksinkertaisia, joten ihan järkevää toisaalta. Tosin nopea vilkaisu potilaaseen ja persoonallisuushäiriön diagnosointi sen vilkaisun perusteella on jo toinen juttu.

Jos viisi kohtaa tietyistä kysymyksistä tulee kyllä tai ei-vaihtoehdoilla vastaukseksi kyllä, diagnoosille on jo hyvin vankka pohja kun niin vain päätetään. Testi on mustavalkoinen ja ohjaa ajattelua.

Sama on kaksisuuntaisen mielialahäiriön seulonnassa. Itse jouduin syyniin mm. siksi, että olin tehnyt edellisen kahden viikon aikana heräteostoksia ja ollut hermostunut. Vaihtoehdot jälleen kyllä tai ei ja kysymyksissä ei ollut mitään määrittelyjä kuten paljon tai vähän. Vaan ihan pelkästään oletko tehnyt heräteostoksia.

Oli kevät ja ostin kimpun tulppaaneja, tarjouksessa olleen naistenlehden ja harrastukseen tarvittavia välineitä. Yhteissumma 8e enkä ollut toimeentulotukiasiakas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella epävakaaksi diagnosoidulla on jokin trauma taustalla, josta ei ole uskaltanut avautua ja joka aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä.

Pitäisi aina selvittää, onko epävakaata käytöstä esiintynyt aina vai onko alkanut jonkin tapahtuman jälkeen.

Tätä terveydenhuollossa ei tehdä, ja jos potilas ei itse tuo traumaansa esiin, epävakaan diagnoosi lätkäistään aika helposti sen enempää tutkimatta. 

  

Mut diagnosoitiin epävakaaksi 18-vuotiaana. Taustalla oli mm. toistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja vanhempien harjoittamaa henkistä väkivaltaa. Persoonallisuushäiriödiagnoosi annettiin siis ennen kuin olin saanut hoitoa traumoihini. Myöhemmin olen miettinyt, että on aika kyseenalaista iskeä tuollainen leima traumatisoituneeseen nuoreen, jonka identiteetin kehitys on vielä pahasti kesken.

Mulle ei edes tehty kyseistä testiä, perusteluna oli se että kyseessä on tulkinnanvarainen, vaikea,pitkäkestoinen ja kallis operaatio.

SCID:ien kysymykset ovat hauskan yksinkertaisia, joten ihan järkevää toisaalta. Tosin nopea vilkaisu potilaaseen ja persoonallisuushäiriön diagnosointi sen vilkaisun perusteella on jo toinen juttu.

Jos viisi kohtaa tietyistä kysymyksistä tulee kyllä tai ei-vaihtoehdoilla vastaukseksi kyllä, diagnoosille on jo hyvin vankka pohja kun niin vain päätetään. Testi on mustavalkoinen ja ohjaa ajattelua.

Sama on kaksisuuntaisen mielialahäiriön seulonnassa. Itse jouduin syyniin mm. siksi, että olin tehnyt edellisen kahden viikon aikana heräteostoksia ja ollut hermostunut. Vaihtoehdot jälleen kyllä tai ei ja kysymyksissä ei ollut mitään määrittelyjä kuten paljon tai vähän. Vaan ihan pelkästään oletko tehnyt heräteostoksia.

Oli kevät ja ostin kimpun tulppaaneja, tarjouksessa olleen naistenlehden ja harrastukseen tarvittavia välineitä. Yhteissumma 8e enkä ollut toimeentulotukiasiakas.

Lisänä toiseen kappaleeseen, että minua myös kiellettiin selittämästä vastauksia. Olin tottunut kertomaan tarkemmin oireistani ja elämästäni, mutta tuo käskytys hämmensi. En ollut ollenkaan tajunnut, että kaksisuuntainen olisi kohdallani edes epäilyn aihe, enkä siinä tilassa tajunnut kuin totella ja vastata kyllä tai ei. Koska esim. hermostuneisuus liittyy moneen eri vaivaan enkä osannut keksiä tämän käskyttäjän edessä muuta kuin totuuden.

Psykiatri tuon "erittäin vahvan epäilyn" kumosi, mutta jäänyt mieleen tilanteena, jossa tajusin miten hyväkuntoinen vastaanotolla pitäisi olla, ettei saisi tuulesta temmattuja leimoja.