Millainen on epävakaa persoonallisuushäiriö

Googlatkaa vaikka huviksenne persoonallisuushäiriöt. Niitä löytyy kymmenkunta, eli miltei jokaiselle omansa. On estynyttä, eristäytynyttä ym... kun kerran luin listaa, totesin, että miksi ihmeessä pitää jokaisesta ominaisuudesta tehdä " sairaus" = häiriö? Kannattaa miettiä oikeasti.

Eräs tuttu kertoi muutama vuosi sitten et oli saanut epävakaan diagnoosin. Täh? Ihmettelin ja ihmettelen edelleen. Pärjää ja on pärjännyt hyvin kaikessa ja on paljon ystäviä. En oikein usko enää diagnooseihin.

Mm Päivi Rissanen, joka väitteli tohtoriksi omasta ja omista ongelmistaan ja lukuisista diagnooseista todisti, että diagnooseja tehdään melkein liukuhihnalla. Päiviäkin oli itse asiassa normaali ihminen. Hänestä tehtiin sairas ja määrättiin lääkkeitä, hoitoa ym.

Epävakaa.

Vierailija kirjoitti:

Googlatkaa vaikka huviksenne persoonallisuushäiriöt. Niitä löytyy kymmenkunta, eli miltei jokaiselle omansa. On estynyttä, eristäytynyttä ym... kun kerran luin listaa, totesin, että miksi ihmeessä pitää jokaisesta ominaisuudesta tehdä " sairaus" = häiriö? Kannattaa miettiä oikeasti.

Eräs tuttu kertoi muutama vuosi sitten et oli saanut epävakaan diagnoosin. Täh? Ihmettelin ja ihmettelen edelleen. Pärjää ja on pärjännyt hyvin kaikessa ja on paljon ystäviä. En oikein usko enää diagnooseihin.

Mm Päivi Rissanen, joka väitteli tohtoriksi omasta ja omista ongelmistaan ja lukuisista diagnooseista todisti, että diagnooseja tehdään melkein liukuhihnalla. Päiviäkin oli itse asiassa normaali ihminen. Hänestä tehtiin sairas ja määrättiin lääkkeitä, hoitoa ym.

Kävin vuosia sitten psykiatrin arvioissa koska koin tarvitsevani terapiaa. Lausunnossa oli monen monta diagnoosia, mm. epävakaa ja estynyt, oli mainintaa hypomaniajaksoista menneisyydessä jne. Ennen kuin hän antoi paperin minulle käteen, hän varoitti, että siinä lukee vaikka mitä sen vuoksi, että minun olisi mahdollista saada terapiaa. Ei siksi, että välttämättä edes olisin epävakaa tai estynyt tai maaninen, vaan siksi, että hoidon saamiseksi lääkärin on paperilla monisanaisesti todisteltava kaikin mahdollisin kääntein, että elämäni on kamalaa ja olen vakavasti avun tarpeessa. Muuten Kelan tukemaa terapiaa ei myönnettäisi.

Ehkäpä kaikki psykiatrit eivät näe tämän kertomisen vaivaa, koska niin moni näyttää suorastaan imevän diagnoosilistan itseensä ja kehittävän itseään sen mukaiseksi.

On menty ns ylidiagnosoinnin puolelle. Eihän se on tervettä. Kaikelle pitää olla dg. Pienillä lapsillakin alkaa olla liikaa diagnooseja. Kun aikuistuu tulee roppakaupalla lisää. Miten siinä kukaan pysyy " terveenä"? Tai järjellisenä?

Persoonallisuushäiriö on terapeuttisen valtion (Szasz) syntyyn liittyvä keinotekoinen diagnoosi, kuten 90% psykiatrian diagnooseista on. Mielisairaus on enimmäkseen fiktiota ja psykiatria enimmäkseen petosta.

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Tietenkin sinulla on. Kaikilla palstalaisilla viiraa päästä enemmän tai vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Usein tuo epävakaus näkyy selvästi vain lähimmille ihmisille, eivätkä lapsuudesta saakka tutut ystävätkään välttämättä näe merkkejä. Ehkä vain omat vanhemmat ja aikuisuudessa parisuhdekumppanit tulevat niin lähelle, että oireilu käynnistyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei lasketa ilmeisesti varsinaiseksi mielisairaudeksi, vai miten se oli?

Se on persoonallisuushäiriö, eli persoonallisuudessa/luonteessa/käytöksessä on piirteitä, jotka tulkitaan haitalliseksi tai ne hankaloittavat ihmisen elämää ja ihmissuhteita. Jos epävakaa ihminen katuu toimintaansa ja suhteettomia tunnepuuskiaan on yleensä terapialla tosi hyvät edellytykset onnistua, koska tällöin ihmisellä itsellään on motivaatiota toipua. Esim. narsistiset epävakaat taas yleensä syyttävät muita tunnepuuskistaan ja katsovat reaktionsa olleen oikeutettuja, nämä ovat siksi niitä kinkkisemmin hoidettavia. 

Se miten lähipiiri voi auttaa epävakaata, on ymmärtää häiriön luonnetta. Epävakaa on harvoin tahallaan vaikea, hänen on vain todella hankala hallita voimakkaita tunnetilojaan. Vaatii myös kovaa työtä koittaa pysyä tasapainossa mielialan heittelyjen kanssa. Yleensä lähipiiri näkee vain ne hetket jolloin epävakaa epäonnistuu tässä, mutta eivät näe sitä työtä jota hän joka päivä tekee mielensä kanssa onnistuneesti. Epävakaa haluaa tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. On tietenkin vaikea antaa empatiaa ja lohdutusta silloin, kun toinen on aivan mahdoton, mutta olisi kaikille paras jos läheiset pyrkisivät päästä tilanteiden päälle siten, että näkisivät epävakaan ihmisen oireidensa takaa. Että tässä puhuu nyt häiriö, eikä ihminen itse. 

Olipa upea teksti, kiitos.

t. Diagnosoimaton epävakaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Yksikään ystäväni tai tuttavani ei voisi kuvitella minua epävakaaksi. Olen johdonmukainen, empaattinen, hauska, tasapainoinen, pettymyksiä hyvin sietävä, sellainen ihminen josta useimmiten pidetään ja jonka on helppo solmia uusia tuttavuuksia.

Vain puolisoni tietää, mitä kotiseinien sisäpuolella tapahtuu. Ja lapseni, joka nyt on jo aikuinen. Miten yksi väärä lause voi suistaa minut siihen pisteeseen, että romahdan moneksi päiväksi - siis kulisseissa. Työkavereilla ei ole aavistustakaan siitä, että olen edellisenä iltana ulvonut ääneen tuntikausia (kiitos etätyön, useimpina päivinä ei tarvitse tavata ketään edes videokokouksessa kamera päällä).

t. Diagnosoimaton epävakaa

Vaikka puhutaankin ylidiagnosoinnista, niin sanon omasta puolestani, että hyvä kun sain hulluudelleni edes jonkin nimen. Olin monella tavalla pois raiteiltani, olin masentunut, itsetuhoinen, toisaalta maaninen ja sain kaikenlaista tapahtumaan, esim yhden ison rempan. Sain voimakkaita raivokohtauksia ja itku-huutokohtauksia joiden kestäessä itsetarkkaavuuteni kuitenkin säilyi eikä tullut sellaista oloa että muut ovat hulluja, vaan tunsin ja tiedostin että itse toimin hullun lailla. Tiesin senkin, että kun oli niin vahva sairaudentunto, se samalla oli merkki siitä että en ole mielisairas, vaan on kyse jostakin muusta.

Sain siis diagnoosin epävakaudestani, sitä ei hoidettu terapialla vaan ensin yritettiin lääkityksellä hoitaa kamalimpia äärioloja pois. Ei mitään vaikutusta lääkkeellä, lopetin sen vuoden kokeilun jälkeen. 

Masennustani ja kuolemantoiveitani ei oikeastaan noteerattu miksikään joten eipä niihin mitään hoitojakaan kokeiltu. Elämäntilanne oli monien vuosien ajan aivan helvetillinen. Olin tietenkin voimaton järjestämään asioitani, siinä kunnossa kun olin. 

Toivoisin ihmisten ymmärtävän tällaisten oireyhtymien raskauden ja vaikutuksen ihmisen elämään. Tulee syyllistetyksi toisten kärsimyksistä, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän että käytöshäiriöinen elää itse helvetin kuumimmassa pisteessä. 

Kunpa nuoret saisivat jo varhaisessa vaiheessa tehokasta ja ymmärtävää apua, niin voisi vuosien ja vuosikymmenten kärsimys jäädä sekä itseltä että läheisiltä kokematta.

Kaikki persoonallisuushäiriöt ovat käyttäytymushäiriöitä, jotka vaikeuttavat lähimpiä ihmissuhteita. Ei ne kaikille näy eikä lähimmillekään kuin ajan kanssa. Eniten niistä kärsii lähipiiri ja joskys myös käytöshäirilinen itse. Niillä on joko geneettinen ja ympäristöpohja esim. lapsuus tai pelkkä ympäristövaikutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Yksikään ystäväni tai tuttavani ei voisi kuvitella minua epävakaaksi. Olen johdonmukainen, empaattinen, hauska, tasapainoinen, pettymyksiä hyvin sietävä, sellainen ihminen josta useimmiten pidetään ja jonka on helppo solmia uusia tuttavuuksia.

Vain puolisoni tietää, mitä kotiseinien sisäpuolella tapahtuu. Ja lapseni, joka nyt on jo aikuinen. Miten yksi väärä lause voi suistaa minut siihen pisteeseen, että romahdan moneksi päiväksi - siis kulisseissa. Työkavereilla ei ole aavistustakaan siitä, että olen edellisenä iltana ulvonut ääneen tuntikausia (kiitos etätyön, useimpina päivinä ei tarvitse tavata ketään edes videokokouksessa kamera päällä).

t. Diagnosoimaton epävakaa

Tämä. Vähän sama kuin perheväkivallantekijästä ei voida uskoa. Naispuoliset työkaverit ja ystävät todistavat, ettei henkilö ikinä sanoisi naiselle rumasti saati löisi tätä. Silti siellä oman kodin seinien sisäpuolella on kyse aivan erilaisesta ihmissuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Usein tuo epävakaus näkyy selvästi vain lähimmille ihmisille, eivätkä lapsuudesta saakka tutut ystävätkään välttämättä näe merkkejä. Ehkä vain omat vanhemmat ja aikuisuudessa parisuhdekumppanit tulevat niin lähelle, että oireilu käynnistyy.

Kotoahan ne traumat yleensä saa alkunsa ja sitten niitä lapsuuden traumoja toistetaan parisuhteissa kumppaneiden kanssa, jotka toiminnaltaan muistuttaa näitä trauman aiheuttaneita vanhempia. Se oireiluu käynnistyy siksi, ei minkään häiriön takia. He valisevat kumppaneita joiden kanssa tuntuu tutulle ja valitettavasti joidenkin olemisen ainoa muoto on olla häiriintyneissä ihmissuhteissa, koska se on ainoa tapa elää jonka he tietävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Yksikään ystäväni tai tuttavani ei voisi kuvitella minua epävakaaksi. Olen johdonmukainen, empaattinen, hauska, tasapainoinen, pettymyksiä hyvin sietävä, sellainen ihminen josta useimmiten pidetään ja jonka on helppo solmia uusia tuttavuuksia.

Vain puolisoni tietää, mitä kotiseinien sisäpuolella tapahtuu. Ja lapseni, joka nyt on jo aikuinen. Miten yksi väärä lause voi suistaa minut siihen pisteeseen, että romahdan moneksi päiväksi - siis kulisseissa. Työkavereilla ei ole aavistustakaan siitä, että olen edellisenä iltana ulvonut ääneen tuntikausia (kiitos etätyön, useimpina päivinä ei tarvitse tavata ketään edes videokokouksessa kamera päällä).

t. Diagnosoimaton epävakaa

Tuossa nyt ei viitannut mikään epävakaaseen vaan traumaan. Jokin laukaisee hermoromahduksesi.

Vierailija kirjoitti:

Lääkityksellä ja terapialla huomattavasti helpotettavissa, ikää tullessa usein tasoittuu.

Mulla päinvastainen kokemus: miehellä on tuo, ja paheni vain mitä vanhemmaksi tuli. Tai sitten siihen vaikutti myös kohonnut työelämän status ja kasvanut vauraus, mutta elämä kanssaan meni ihan mahdottomaksi. Onneksi pääsin eroon tuosta omasta mielestään mr.  Magnificent'istä!

Vierailija kirjoitti:

On menty ns ylidiagnosoinnin puolelle. Eihän se on tervettä. Kaikelle pitää olla dg. Pienillä lapsillakin alkaa olla liikaa diagnooseja. Kun aikuistuu tulee roppakaupalla lisää. Miten siinä kukaan pysyy " terveenä"? Tai järjellisenä?

Lukekaa ja todetkaa, että sillä ja sillä on tuollainen häiriö. Tuosta listasta voi löytyä itselleenkin

sopiva häiriö. Minäkin löysin itselleni, vaikka tähän ikään mennessä en ole tienny, eikä kukaan ole huomannut eikä epäillyt mitään.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00407

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Usein tuo epävakaus näkyy selvästi vain lähimmille ihmisille, eivätkä lapsuudesta saakka tutut ystävätkään välttämättä näe merkkejä. Ehkä vain omat vanhemmat ja aikuisuudessa parisuhdekumppanit tulevat niin lähelle, että oireilu käynnistyy.

Kotoahan ne traumat yleensä saa alkunsa ja sitten niitä lapsuuden traumoja toistetaan parisuhteissa kumppaneiden kanssa, jotka toiminnaltaan muistuttaa näitä trauman aiheuttaneita vanhempia. Se oireiluu käynnistyy siksi, ei minkään häiriön takia. He valisevat kumppaneita joiden kanssa tuntuu tutulle ja valitettavasti joidenkin olemisen ainoa muoto on olla häiriintyneissä ihmissuhteissa, koska se on ainoa tapa elää jonka he tietävät.

Tämä onkin tosiaan se ero, mitä ihmisten on vaikeaa hahmottaa. Ajatellaan, että persoonallisuuhäiriöissäkin omaan dna:han on jotenkin koodattu se diagnoosi X ja se määrittää ja ohjaa omaa toimintaa, vaikka itse tekisi mitä. Vaikka tosi asiassa diagnoosi on vain kattotermi ajatus- ja käytösmalleille, joita ihminen toteuttaa.

Diagnoosin saaminen voi helpottaa tiedon hakemista, oman käyttäytymisen tiedostamista ja ajattelun korjaamista, terapiaan hakeutumista, syiden näkemistä ja asioiden käsittelyä. Mutta ei sen niin pitäisi mennä, että mulla on nyt tämä diagnoosi ja en minä tästä mihinkään muutu. Syödään lääkkeitä, koska uskotaan, että aivoissa on jotkut neuronit väärinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Tuo johtuu siitä, että epävakaassa on diagnoosikriteerit kuten monissa muissakin sairauksissa, eivätkä mustavalkoisuus tai suuttumus ole niistä ainoita. Kaikkien oirekuvausten ei tarvitse täyttyä diagnoosin saamiseksi - epävakaan katsotaan olevan todennäköinen, jos yhdeksästä kriteeristä täyttyy viisi. Eiväthän kaikki masentuneet tai liikuntaesteisetkään ole keskenään identtisiä.

Oireina voi olla esimerkiksi dissosiaatiota stressaavissa tilanteissa, kroonista tyhjyyden tunnetta, häilyvää minäkuvaa, impulsiivisuutta (ei aina ole ulkopuoliselle selkeää vaan voi näkyä peiteltynä ahmimisena/shoppailuna/ym) tai itsetuhoista käytöstä. Suurin ongelma on vaihteleva tunne-elämä, mikä ei aina näy suuttumuksena vaan voi ilmetä muun muassa salattuna ahdistuneisuutena - tai vaikka ilon ja maailman kauneuden ihastelun salamannopeana muuttumisena suureksi suruksi maailman pahuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoitu persoonallisuushäiriö nuorilla naisilla. Traumaperäinen stressihäiriö ja epävakaa p-häiriö muistuttavat oireiltaan usein toisiaan. 

Tuo on uskottavaa. Tuntemani nuorehko nainen joka kertoi saaneen tuon diagnoosin, ei millään sovi kuvaan. Ei ole mustavalkoinen, on empaattinen, sovitteleva ja suvaitsevainen mm.

Masennusta ja stressiä hänellä on ollut. Opiskellut yhden ammatin oli ulkomaillakin työssä ja opiskelee nyt toista ammattia.

Perin merkilliseksi on mennyt maailma ja terveyden/ sairaanhoito ja diagnoosit. Joissakin tapauksissa ymmärrän dg koska ei hoitoa/ lääkettä jos niitä tarvitsee.

Tuo johtuu siitä, että epävakaassa on diagnoosikriteerit kuten monissa muissakin sairauksissa, eivätkä mustavalkoisuus tai suuttumus ole niistä ainoita. Kaikkien oirekuvausten ei tarvitse täyttyä diagnoosin saamiseksi - epävakaan katsotaan olevan todennäköinen, jos yhdeksästä kriteeristä täyttyy viisi. Eiväthän kaikki masentuneet tai liikuntaesteisetkään ole keskenään identtisiä.

Oireina voi olla esimerkiksi dissosiaatiota stressaavissa tilanteissa, kroonista tyhjyyden tunnetta, häilyvää minäkuvaa, impulsiivisuutta (ei aina ole ulkopuoliselle selkeää vaan voi näkyä peiteltynä ahmimisena/shoppailuna/ym) tai itsetuhoista käytöstä. Suurin ongelma on vaihteleva tunne-elämä, mikä ei aina näy suuttumuksena vaan voi ilmetä muun muassa salattuna ahdistuneisuutena - tai vaikka ilon ja maailman kauneuden ihastelun salamannopeana muuttumisena suureksi suruksi maailman pahuudesta.

Epävakaa ei ole sairaus, mutta muuten oon samaa mieltä. Mielialan muutokset ja hallitsemisen vaikeudet eivät aina ole raivokohtauksia. Ne voivat olla vaikka sitä, että ensin on todella onnellinen ja suunnittelee tulevaisuutta innoissaan, mut silmänräpäyksen kuluttua järjettömän ahdistunut ja toivoo k.uolemaa.