Ylihuomenna inssi ja pelottaa :(
Ajotunnit menneet vaihtelevasti, välillä hyvin ja välillä huonommin. Tuplatunneilla väsyn jo heti ensimmäisen tunnin jälkeen, enkä jälkimmäisestä tunnu saavan paljoa irti. Huomenna kolme tuntia putkeen, en enää edes muista miksi ne on kaikki tungettu putkeen.
Masentaa ja hermostuttaa. Pysäköinnit ja muun liikenteen huomiointi onnistuvat hyvin, vaihteiden ja polkimien käyttö välillä hyvin ja välillä ei lainkaan. Viime tunnilla auto sammui ennen risteystä, koska nostin kytkimen ylös liian aikaisin. Yritin korjata tilannetta, mutta auto sammui taas. Ja taas. Se sammui kolmesti peräkkäin, päästiin liikkeelle vasta kun opettaja päätti yrittää rauhoitella ja selitti rauhallisesti että hitaammin.
Olen ihan hikinen ja tärisen kauttaaltaan kun ajattelen tuota ajokoetta. No en usko läpäiseväni sitä ensimmäisellä kerralla, enkä varmaan toisellakaan. Ärsyttää kun tiedän, miten liikenteessä pitäisi toimia ja kuinka autoa kuuluu käyttää, mutta toteutuksessa teen aivan hassuja virheitä. En onneksi ole saanut aikaan vaaratilanteita, pahimmissa tapauksissa hidastanut muuta liikennettä. Tekisi mieli jättää kaikki kesken, mutta sen verran uponnut rahaa että on se kortti saatava.
Inssin voi käydä ajamassa myös jossain takahikiällä ihan pikkupaikkakunnalla. Ei tarvi ajaa Helsingissä tai Turussa tai jossain muussa isossa kaupungissa, ei tarvi varoa ratikoita tai liittyä motarille....😉