Sosiaaliset kehät - pystytkö itse nimeämään?
"Kumppani, tosiystävät ja kaukaisemmat kaverit sijoittuvat sosiaalisille kehille sen mukaan, mikä on suhteen intiimiyden ja avunannon suhde.
Sisimmän kehän muodostavat noin viisi ihmisen läheisintä suhdetta.
Se on suunnilleen saman verran kuin ojennetun käden ympärille mahtuu ihmisiä, Laakasuo sanoo.
Sisäkehä täyttyi ennen nopeasti lukuisista sukulaisista ja perheenjäsenistä. Nyt perhekoot ovat pienempiä, jolloin sisäkehälle mahtuu entistä enemmän ystäviä.
Seuraavalla kehällä ovat hieman kaukaisemmat, mutta yhä hyvät ystävät. Tässä niin sanotussa sympatiaryhmässä on noin kaksikymmentä ihmistä, joiden kanssa voi järjestellä peli-iltoja tai käydä vaikka konserteissa.
Seuraavat ulommat kehät muodostuvat kaukaisemmista kavereista ja tuttavista. Yhteensä ihmisen sosiaaliseen verkostoon voi kuulua noin 150 jäsentä, on evoluutiopsykologi Robin Dunbar päätellyt."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000008945356.html
Pystyn itse helposti nimeämään sisäkehän viisi ihmistä (puoliso, aikuinen lapsi, kolme läheisintä ystävää). Lapsen puoliso menee varmaan sympatiaryhmään, mutta hänen lisäkseen siellä ei kovin montaa olekaan. Sosiaaliseen verkostooni kuuluu puolestaan paljon enemmän kuin 150 ihmistä, mutta he ovat sellaisia, joita en tapaile kahden kesken tai edes soittele ihan vain kysyäkseni kuulumisia, vaan ihmisiä jotka liittyvät töihin ja vapaa-aikaan ja ovat tuttuja jostain (naapurit, ym.)
Jännä, oon tuota joskus koittanut havainnollistaa piirtämällä.
Mulla varmaan läheisimmästä kauimmas
1 puoliso, sisko, äiti
2 mummo, eno, lapsuuden kaveri, puolison kaveri, serkku
3 opettaja, opintovalmentaja, puolison veli, koulukaveri, sairaanhoitaja
4 sukulaisia, kummilapsi, entiset opiskelukaverit, kaupan kassa, oma lääkäri
5 muut
(Mielenkiintoista on että koen jotkut seurailemani fiktiiviset hahmot kuuluvaksi myös 2 ja 3 kehälle, ja ehkä vähän surullista että näen prisman kassaa useammin kuin kummilasta)