Millaista ihmistä pidät outona?
Siis minusta itsestäni olen ihan normaali mutta sitten sain kuulla että selkäni takana puhutaan tällaista.
Kun siis ajattelee etten ole minkään ääripään höyrähtänyt, en nörtti, en turri tms erikoinen gootti vaan ihan tavallinen ihminen tavallisine ulkonäköineen, harrastuksineen ja työpaikkoineen.
Silmälasit löytyy eikä sekään nyt niin outoa ole kun tuolla kaduilla muita kanssakulkijoita katselee.
Eli mikähän minusta tekee oudon, olisi mielenkiintoista tietää? Miten voisin muokata ko. ominaisuutta itsessäni?
Kommentit (22)
Haisevat ja likaiset.
Jotkut hullusti paasaavat.
Ihmiset jotka ovat pelkästään itse oikeassa ja muita ei kuunnella.
Puheliaat. Aina äänessä olevat minäminä tyypit.
Sellainen joka ulvoo ja kiljuu kaikki asiat ja on räväkkä ja homssuinen.
Mutisijat, itsekseen puhuvat, talvivaatteisiin kesällä pukeutuvat, useiden nyssäköiden kantajat, liian lähelle tulevat, hyppelehtivät, silmäniskijät ja äänekkäästi haukottelevat.
Ihminen pitää outona sellaista mitä ei pysty ennakoimaan.
Joiden elämä pyörii muiden ihmisten tekemisten ympärillä. Kiinnostaa naapurien, julkkisten tai ns influensereiden tekemiset ja niitä sitten juorutaan eteenpäin.
Minä olen kuulemma, kun en käytä alkoholia.
Only in Finland.
Sellainen ihminen on outo, joka kyselee anonyyminä internetissä, että mikä tekee ihmisestä oudon.
Jos on keskimääräistä parempi yleissivistys ja antaa sen näkyä. Olen huomannut, että saa vähemmän hitaita katseita, jos osallistuu keskusteluihin ympäripyöreillä latteuksia eikä oikaise vääriä käsityksiä faktoilla. Keskustelee sitten oikeasti ja syvemmin, kun tapaa samalla tasolla asioihin perehtyneen ihmisen.
Sellainen ihminen on outo, joka anonyyminä internetissä pitää outona ihmistä, joka kyselee anonyyminä internetissä, että mikä tekee ihmisestä oudon.
Jaa a mikä on outo? Miten se määritellään? Eiköhän me kaikki olla omalla tavallaan, minä ainakin:DD
Sellaiset peruslampaat, joille auktoriteettien sana on totuus ja jotka uskovat kaiken aivopesupropagandan, jota valtamediat heille tyrkyttävät. Käyvät koko elämänsä kiltisti töissä, eivätkä työttöminä keksisi itselleen mitään tekemistä, kun ei ole auktoriteetti sanelemassa.
Naapuritontin koivun oksalla roikkui kerran nuori nainen pää alaspäin ja huhuili siellä. Huhuuh, huhuuh. Menin kysymään, että mikä hätänä. Vastasi, että mä olen pöllö. Pidin häntä outona, oli mielestäni lepakko.
Minuakin kuulemma pidetään outona, mutta se on mielestäni vain positiivista. Mieluummin outo, kuin sellainen joita mahtuu 15 tusinaan.
Ihminen luo tavallisesti haviintojen ja tietojen perusteella jonkinlaisen johtopääätelmän. Esiim vaikka ristiriitaisuuudet ihmisen käytöksessä ja puheessa iheuttaa epäilyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen luo tavallisesti haviintojen ja tietojen perusteella jonkinlaisen johtopääätelmän. Esiim vaikka ristiriitaisuuudet ihmisen käytöksessä ja puheessa iheuttaa epäilyksiä.
Yksi esimerkkii havaintojen vrheellisyydestä voi olla siiinä missä toinen keskittyy epäolennaiisiin yksityiskohtiin liiakseltaan ja toinen taas kokonaiskuvan hahmottamiseen jossa yksityiiskohdat ovat osana perusteluja.
Yleensä ylisosiaaliset vähemmän älykkäät pitävät itseään jotenkin normaalimpina kuin muita ja ovat niitä joiden mielestä vähänkin heistä poikkeavat ovat outoja. Siis nämä tyypit jotka kikattelee jos sanot jotain mikä ei ole supervaltavirtaa, esim.ilmenee että kuuntelet vaikka klassista.
Kyräilevä käytös. Vaikeneminen. Ahdistaa kun ei tiedä mitä toisen päässä liikkuu.
Tunne, ettei itse ole ok.
Suomalaiset ovat tuollaisia. Pidän suomalaisia outoina, samoin venäläisiä.
Hyvät käytöstavat ovat tärkein asia.