HEINÄKUISTEN kuulumisia
Heissan!
Eipä näkynyt vielä uutta pinoa, joten aloitin uuden. Kovin hiljaista tuntuu nyt olevan :( Itsekin olen tooosi laiska kirjoittelemaan, mutta nyt ajattelin repäistä.
Meillä oli tänään Pinjan 3kk-neuvola, hienosti oli taas kasvettu täysimetyksellä, painoa 6350 g (synt.paino 2865 g) ja pituutta 60 cm (synt. pituus 48 cm). Rokotuskin saatiin käynnin päätteeksi, neiti oli isoveljiensä tavoin reipas, hieman inahti piikistä ja jo muutaman sekunnin kuluttua läväytteli komeita hymyjään. Saapi nähdä, nostattaako piikki kuumetta...jos neiti on edelleen isoveljiensä kaltainen, kuume ei nouse. Let' s hope so!
Syksy tekee kovasti tuloaan, ulkoillessa jo kura lentää ja vaatteet on kyllä sen näköisiä sisään tullessa. Pyykkivuori sen kuin kasvaa :) Nyt onkin vähän laiskemmin tullut lähdettyä läheisiin leikkipuistoihin, ollaan leikitty vaan kotipihassa. Kun Pinja heräilee nimittäin päikkäreiltä, pääsee nopeasti sisälle häntä hoitamaan. Kesä oli siitä kyllä ihana, ettei tarvinnut miettiä, missä imettää tai jopa missä vaihtaa vaipan - silloin tällöin tuli vaihdettua kakkavaippakin vaunuissa, peppu tuli tällöin pyyhittyä kosteuspyyhkeillä. Nyt on jo niin kylmä, että täytyy hakeutua lämpimään. Pojat kyllä selkeästi tarvitsisivat päivitäin leikkipuistojen kiipeilytelineitä, jotta saisivat poltettua energiaansa. Iltaisin on vauhtia ja vaarallisia tilanteita enemmän kuin lääkäri määrää...
Pinja on ihanan helppo vauva. Nukkuu jo yön läpi, päivällä ottaa vielä parit 3-4 tunnin unet. Suomeksi syö, nukkuu, kakkii ja hymyilee. Esikoinen oli vielä mahtavampi nukkumaan, keskimmäinen ei nukkunut ollenkaan. Muutenkin keskimmäinen oli ja on edelleen vaikea ja vaativa lapsi, joten siksi nyt osaankin antaa arvoa tälle kolmannen helppoudelle. Ekan kohdalla sitä piti tyhmänä itsestäänselvyytenä. Mutta onneksi elämä opettaa!
No, ihanaa tämä 3 lapsen äitiys joka tapauksessa on :) Olen onnistunut kivasti rytmittämään lasten arkea, nytkin kaikki 3 vetelevät sikeitä ja saan itselle pienen levähdystauon. Sitten taas mennäänkin tuhatta ja sataa!
BTW, jokos vauvakuume on iskenyt heinisten kimppuun? Kumma juttu minulla, Pinjan syntymään asti haaveilin aina kolmesta lapsesta ja vielä synnärilläkin ponnistusvaiheessa ajattelin, että viimeistä kertaa ponnistetaan. Mutta melkein jo heti siirryttyäni vuodeosastolle aloin miettimään, että eihän tämä nyt viimeinen voinut olla! Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tämä tällä erää!
Terkuin,
Sandis & katras (p 06/02, p 05/04, t 07/06)
Kommentit (6)
Vauvakuumeesta: Krooninen! Jos olisi rahaa ja kohtu kunnossa voisin tehdä näitä leipätyökseni;) Lääkäri vaan laittoi 2v ehdottoman kiellon viime synnytyksen jälkeen. Ja ikuinen alatiesynnytys kielto. Mainittakoot että jäi leikkausta kohtaan horrorit! Mies on kolmeen tyytyväinen. Itsestä vain tuntuu niin haikealle ajatella että tämä olisi tässä. Pitänee tyytyä hellimään sukulaisien vauvoja. :/
Laurilla on keskiviikkona 4kk nla ( syntyi siis kuukauden etuajassa ) ja odotan innoissani kuinka poika on kasvanut. Tuttavat kyselee että koska aloitan kiinteät. Olen niin laiska että yritän olla sinne puoleen vuoteen tissillä. Paljon helpompaa laittaa nahankappale suuhun kuin alkaa syöttämään perunaa. Siis vielä 2kk armonaikaa ;)
Yöt menee todella vaihtelevasti. Välillä on aamulla levännyt ja hyvä fiilis, mutta esim. toissayönä poika porsasteli mahavaivoja koko yön. Aamulla äiti ei ollut kovinkaan " ystäväsälapsien" ;)
Nyt kun sataa niin voi hyvällä omatunnolla olla tovin koneella. Isommat lapset leikkii tuolla jotain merirosvo leikkiä, Lauri nukkuu sitterissä, ja mammalla höytyää kuppi kahvia nenän edessä. Ihanaa :)
Mietin, että olisiko mahdollista että nyt kuun kääntyessä loppuun, listattaisiin 3-kk neuvolamittoja? Niitä kun on " kaikki" kertoneet, mutta kun ne ovat miljoonassa eri ketjussa..
Meidän neiti oli 3kk-neuvolassa 6300g (synt. 3040g) ja pituutta 62cm (synt.47cm). Meillä ei vielä liikuta suuntaan eikä toiseensa, mutta jokeltelua sitäkin enemmän. Vähän jo jännittää millainen räpätäti sieltä kasvaa!
Muuten, minkä pituisella teillä on jäänyt 62cm vaatteet pieniksi? Meillä kun esim. H&M-bodyt jo niska-haaramitaltaan liian lyhyitä. 68cm:t käytössä, mutta sitten taas hihansuita tarvii kääntää kerran.. Tarvitsee kai löytää joku paremmin meidän neidin kropanmallille sopiva vaatemerkki bodyihin. Kellään ideoita?
Meillä tyttö alkanut nukahtaa iltaunilleen jo klo 20 (jihaa!), ja syö siinä klo 24 ja herää klo7, jolloin imetän ja jatkaa vielä uniaan 1-1,5h. Päiväunia mahdotonta ennustella vielä, nukkuu useaan otteeseen 30-60min.
Nyt ruokaa valmistelemaan, hirmu nälkä :)
Meidän poika siis syntyi 30.7. 10 päivää LA:n jälkeen. Alusta asti ollut aika helppo vauva. Täysimetyksellä mennään ja olen siihen muuten tyytyväinen, mutta poika pulauttelee ihan tajuttomasti. Lääkärit sanovat tyyliin, ¿jotkut vauvat vaan ovat pulauttelijoita¿, eikä kuulema haittaa jos vauva vaan kasvaa. Mutta kun sitä pyykkiä tulee koneellinen pelkästään vauvan pyykkiä joka toinen päivä ja heti kun saa uudet vaatteet vaihdettua, ne on ihan litimärkiä. Mikään ei tunnu auttavan. Olen yrittänyt kaikkea; syöttänyt pystyasennossa (on muuten tosi vaikeaa), olen pumpannut ensin, pidän pystyasennossa sitterissä ruokailun jälkeen, röyhtäytän ruokailun jalkeen ja vältän suurempia reuhkaamisleikkejä. Olen yrittänyt antaa kerrallaan vaan yhtä tissiä, mutta kun sitten tulee kauhea poru kun se ei ole tarpeeksi, tai sitten jos ei tule itkua, pitäisi taas syodä 1,5h jälkeen uudestaan. Mikä neuvoksi? Miehen mukaan poika pulauttelee vahemmän kun hän on syöttänyt pullosta, joten siksi olen ajatellut, että multa tulee sitä maitoa vaan niin paljon ja voimalla, ja pullosta kestää kauemmin syödä. Pitäisikö kokonaan siirtyä antamaan pullosta pumpattua maitoa? Se on vähän epäkäytännöllistä ja pidän imetyksestä, ja tietysti vauvakin.
Nyt oli kasvu vähän hidastunut alun huiman harppauksen jälkeen. 2,5kk:n iässä poika painoi 6160g (alussa 2512g) ja oli 61cm (52cm) pitkä. Nyt hän on siis viikon vaille 3kk.
Muuten kaikki menee erinomaisesti. Poika nukkuu jo koko yön ja joskus sitä itse asiassa tulee herätettyä hänet syömään aamulla kun itse on niin täynnä, vaikka ei ehkä pitäisi. Iltaisin menee nukkumaan n. klo 19.30-20 ja nukkuu n. klo 5-6, imetän ja poika menee takaisin nukkumaan, mutta on siis nukkunut 7.30 asti ilman ruokailua. Kovasti hymyilee ja on jo kaäntymässä vatsalta selälle, vaikka pikkuisen tarvii vielä asetella käsiä ensin. Vauva-arki on ihanaa!
Terv kaikille, Buddy77
Meillä oli 3 kk:n neuvola viime viikolla, paino oli 6800 ja pituus 64 cm, joten iso tyttö tulossa. Neiti on muuten ollut oikein hyväntuulinen, mutta rokotusten jälkeen sai vatsaflunssan, enää masu ei ole kipeä, mutta hirveä räkätauti on vielä päällä. Ostimme apteekista Nasolinia jota saa antaa 3 kk:n ikäisille, ja se auttoi hienosti. Keittosuolaliuos kun ei auta kun pienen hetken. Pitää taas antaa yöksi Nasolin tippa jotta saadaan kaikki rauhalliset unet. Terveenä tyttö vetelee 8 tunnin yöunia, nyt sairaana on tietysti valvottanut enemmän.
Meillä käsien motoriikka pelaa jo hienosti. Leluihin tartutaan jo vanhana tekijänä ja niitä laitetaan suuhun. Kääntymisiä täällä sen sijaan vasta opetellaan. Niskaa pidetään jo tikkana ylhäällä pitkiäkin aikoja joten eiköhän se kääntyminenkin kohta onnistu.
Meilläkin 3 kk:n neuvola takana ja hyvin kasvaa. Paino nyt 7030 g ja pituus 60,6 cm. Rinnalla mennään edelleen, mutta ajattelin tuossa reilun kuukauden päästä aloittaa kinteden kokeilun.
Meillä menee vauvan kanssa hyvin. On syötävän suloinen ja oikea hymypoika. Nauraa jo ääneenkin ja varsinkin loruista tuntuu pitävän. Leluja jo yrittää ottaa käsien väliin ja tietty vie suuhun kaiken, mikä kiinni tarttuu.
Elämä on siis ihanaa, mutta pilviäkin taivaalle on ilmestynyt. Keskimmäinen on tullut piilokiusaajaksi eli kun äiidin silmä välttää, silloin käy vauvaa puristelemassa tms. Toi9vottavasti menee nopeaa ohi, on nimittäin todella rasittavaa.
Nyt täytyy mennä.
C&J
Oi, että oli ihana viikon loppu!!!
Olin äitini ja parin tätin kanssa reissussa ja lapset isin kanssa kotona.
Ikävä oli sydäntä raastavaa, mutta muuten reissu meni tosi hyvin ja piristi tosi paljon.
Matkaaminen tietty on pitkävetistä touhua, kun autolla tultiin ja mentiin 750km suuntaansa.
Neitokainen oli sit tietenkin viikon lopun aikana alkanut oikein urakalla jokelteleen ja minä en sitä ollut katsomassa... =(
Sit toi keskimmäinen oli aina iltaisin kitissyt ja äitiä kysellyt, mut mies teki oikein, kun ei siitä minulle maininnut vasta kun sit ku tulin kotia...oisin varmaan lähtenyt saman tien kotia...
Meidänkin vauva on nyt alkanut ihan oikeasti syömään vain kerran yössä ja se helpottaa tosi paljon väsynyttä äitiä.
Päikkärit tytöt nukkuu melkein joka päivä eri aikaan, mutta tänään nukuimme kaikki sen 2,5h ja sekös helpotti kummasti.
Tyttö nukkuu just nyt ulkona vaunuissa ja saan rauhassa touhuta nuiden isompien kanssa sisällä kaikkea kivaa ja hieman omaakin aikaa liikenee aina välillä.
Tyttö nukkuu noin 3-4 x/vrk sellaiset 30min-3h päikkärit. Yöllä taas nukkuu sen noin 3-5h kerrallaan. Riippuen siitä miten on syönyt. Neiti, kun tahtoo napostella hieman tiheämmin illalla ja sit jos joku kerta onkin väsynyt ja syö hieman vähemmän ja sit herääkin jo heti 3h päästä.
Ihan sélkeää rytmiä ei ole tullut, mutta kyllä menee siinä 21-23 välillä nukkuun ja aamulla ylös 7-9 aikaan.
Kuten edellinen kirjoittaja sanoikin: niin kaiken koliikin sun muun hulinan jälkeen on nyt ihanaa tämä vauva-arki ja 3 lapsen äitinä olo.
Vaikka kyllä oli jossakin välissä usko loppua tähän hommaan...
Mutta nyt pitää mennä laittaan noi porkkanat, kun niitä sain kauhean ison pussillisen.
mutsi ja 3/98, 12/04 ja 7/06