Onko arvosi muuttuneet elämäsi aikana

Samaa asiaa olin tulossa kommentoimaan, kun olin 10 vuotta suhteessa jossa henkiset ja fyysiset tarpeeni jäi huomiotta tuli pettäminen mieleen, onneksi en sitä tehnyt.

M

Ei ole, mutta ehkä olen vielä enemmän ns. avoimempi maailmalle, koska tietoa, kokemuksia yms. on helpommin saatavilla kuin nuorempana aikaa ennen internettiä. Tai no joo itseasiassa, nyt kun mietin. Tietyt mielipiteet ovat vahvistuneet, esim. että nyt kun kaikki uutiset ympäri maailmaa lävähtää heti silmille ja näkee huonoja uutisia yhä enemmän ja laajemmin, niin esim. eläinten ja lapsien sadistiset rääkkääjät ja hyväksikäyttäjät ovat vielä vahvemmin silmissäni sellaisia, jotka ansaitsevat kunnolla turpaan kyselemättä miksi teit niin. Ennen jollain tasolla ymmärsin, jos taustalla oli tekijällä esim. ongelmia lapsuudessa, mutta en enää eivätkä he mielestäni ansaitse hyväksyntää millään tasolla.

On muuttuneet, nelikymppisenä kun "heräsin" ja löysin oikean minäni.

Kyllä ovat, itsekkäämpään suuntaan. Olin aiemmin yliempaattinen ja muutenkin aivan liian kiltti. Aloin tietoisesti harjoitella kovempia arvoja ja ahdistukseni helpotti. Voin nykyään paremmin ja olen onnellinen.

En voi nyt hirveästi moittia. Mutta miksi olet pettäjän kanssa? Varakkuus raha? Ne pinnalliset arvot?

Kyllä. Usko muuttui, maailmankuva muuttui, käsitys ihmisistä muuttui, suhde luontoon muuttui, tajunta laajeni. :)

Arvoni eivät ole tainneet juuri muuttua. Monet mielipiteet ja ajatukset ovat.

Olin nuorena vasemmalle kallellaan mutta nyt 30+ todella voimakkaasti oikealle. Köyhyys ei ole syy vaan seuraus.

Eipä juuri. Olen aina pitänyt läheisiä tärkeämpänä kuin rahaa, sisintä tärkeämpänä kuin ulkokuorta, pettämistä vääränä jne. Tulin aikuisena uskoon jolloin sain vain vahvistusta em. arvoilleni. Eivät siis muuttuneet vaikka koko maailmankuva muuttui.

Minulla on aina ollut vahva oikeudentunto. Nuorena olin sen vuoksi hyvin idealistinen, ajoin eläinten oikeuksia, olin kasvissyöjä jne. Uskoin parempaan maailmaan ja tein kaiken mitä pystyin sen eteen. Sitten kun aikuistuin ja silmäni avautuivat sille millainen maailma todellisuudessa on, arvoni kääntyivät päälaelleen. Nykyään olen kovan luokan nihilisti, syön lihaa, en kierrätä, ei kiinnosta pskan vertaa tämä koko kurja maailma, ainoastaan ihan läheisimmät ihmiset.

Kolmekymppisenä ammatillinen menestys oli minulle kaikki kaikessa. Nyt viiakymppisenä ei enää, downshiftaan. Ajattelen ettei arvoni ole siinä, millä portaalla ammatillisesti olen.

On muuttuneet iän myötä. Enää en olisi naivi, lapsellinen kuten ennen olin ja kerroin asiani ihan kaikille kuten käyntini abortissa ja sain kokea että sitä ei kaikki ihmiset hyväksy ja sitä tietoa käytetään hyväksi minua vastaan niin että olen huonompi ihminen kuin muut. Tiedän että monet perheellisetkin ovat käyneet abortissa lapsiluvun ollessa täynnä mutta minut ainoastaan tuomitaan lapsettomana. Heti jos joku tuomitsee niin jätän sen ihmisen seuran enkä tarvitse sitä enää vaikka olisi lähiomainen. Moni on jäänytkin. 

Tällä järjellä en kertoisi enää kenellekkään enkä uskoituisi kenellekkään omista asioista. Ei ole todellakaan viisasta. 

Nosto.

AIka lailla. 

Nuorena olin kova oikeistolainen ja yleensäkin sitä mieltä, että kaikki on ihmisestä itsestään kiinni. Kovimmillani jopa sitä mieltä että heikkojen pitäisikin antaa sortua elon tiellä, niinhän se luonnossakin evoluutio etenee että heikot kuolee pois, vahvat jatkaa sukuaan ja elämäänsä ja laji kehittyy. No, sitten tuli masennus ja laittoi minut tilaan, jossa minä itse en pystynytkään ottamaan itseäni niskasta kiinni, vaikka olin ennen varma että siihen pystyy kun vaan päättää. Siinä sitten pyörin muutaman vuoden pohjalla ja ymmärtämys ihmisiä kohtaan lisääntyi kummasti. Kovat arvot poistui, aloin myös kannattamaan esim. hyvinvointivaltiota vaikka se tarkoittikin kovia veroja. 

Olin myös nuorempana materialisti ja ateisti. Minusta kaikenlainen uskonto- ja henkinen juttu oli pelkkää sekavaa hörhöilyä - että jotkut aikuiset ihmiset viitsiikin kuvitella jotain satuolentoja ja sitten ottaa nämä fantasiat tosissaan, vaikkei niitä olentoja näy missään eikä niistä ole todisteita. No, nelikymppisenä tuli tyhjä olo josta tiesin että mikään elämänmuutos ei nyt täytä. Ei auta vaihtaa miestä, työpaikkaa, maata, ostaa jotain tms. Löysin lopulta henkisyyden. 

Arvot, jos arvoihin kuuluisi se, että luottaa ja uskoo hyvää ihmisistä, niin tätä ei enää ole. Ei edes sellaisten suhteen jotka työskentelevät terveydenhuollossa. Kaikki hyvät ajatukset menneet sen jälkeen kun Varsinais-Suomeen muutin! 

Aivan täysin uskomatonta käytöstä joutunut kohtaamaan... Ihmisiltä, jotka kovasti itseään kyllä julkisuudessa kehuvat kaikenlaisten ominaisuuksiensa suhteen.

Sanoja, sanoja, tyhjiä sanoja.

Isovanhemmilta perityt kristilliset perusarvot ovat säilyneen kautta vuosikymmenten. Mutta totta kai esim. maailmankuva on laajentunut, samoin erilaisuuden hyväksyminen.

Vierailija kirjoitti:

AIka lailla. 

Nuorena olin kova oikeistolainen ja yleensäkin sitä mieltä, että kaikki on ihmisestä itsestään kiinni. Kovimmillani jopa sitä mieltä että heikkojen pitäisikin antaa sortua elon tiellä, niinhän se luonnossakin evoluutio etenee että heikot kuolee pois, vahvat jatkaa sukuaan ja elämäänsä ja laji kehittyy. No, sitten tuli masennus ja laittoi minut tilaan, jossa minä itse en pystynytkään ottamaan itseäni niskasta kiinni, vaikka olin ennen varma että siihen pystyy kun vaan päättää. Siinä sitten pyörin muutaman vuoden pohjalla ja ymmärtämys ihmisiä kohtaan lisääntyi kummasti. Kovat arvot poistui, aloin myös kannattamaan esim. hyvinvointivaltiota vaikka se tarkoittikin kovia veroja. 

Olin myös nuorempana materialisti ja ateisti. Minusta kaikenlainen uskonto- ja henkinen juttu oli pelkkää sekavaa hörhöilyä - että jotkut aikuiset ihmiset viitsiikin kuvitella jotain satuolentoja ja sitten ottaa nämä fantasiat tosissaan, vaikkei niitä olentoja näy missään eikä niistä ole todisteita. No, nelikymppisenä tuli tyhjä olo josta tiesin että mikään elämänmuutos ei nyt täytä. Ei auta vaihtaa miestä, työpaikkaa, maata, ostaa jotain tms. Löysin lopulta henkisyyden. 

Just joo että sadut ja satuolennot tulevat tilalle kun kaikessa muussa epäonnistuu :D Kun ei aikaisemmin saanut tyhjään oloonsa mitään täytettä niin loppujen lopuksi ei ole muuta kuin sadut jäljellä. 

Kun tekee väärin, omatunto kolkuttaa. Mutta jos jatkaa väärin tekemistä, sydän alkaa paatua. Lopulta ei tunnu enää missään. Se on pelastuksen kannalta jo vaarallinen tila.

"Tänä päivänä, jos kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."

Lakkaisit pettämästä miestäsi. Hän on tehnyt väärin, mutta teet yhtä väärin pettämällä häntä.

Uskon, että syvällä sisimmässäsi kaipaat muutosta, koska kerran kirjoitit tänne.

Vierailija kirjoitti:

Arvot, jos arvoihin kuuluisi se, että luottaa ja uskoo hyvää ihmisistä, niin tätä ei enää ole. Ei edes sellaisten suhteen jotka työskentelevät terveydenhuollossa. Kaikki hyvät ajatukset menneet sen jälkeen kun Varsinais-Suomeen muutin! 

Aivan täysin uskomatonta käytöstä joutunut kohtaamaan... Ihmisiltä, jotka kovasti itseään kyllä julkisuudessa kehuvat kaikenlaisten ominaisuuksiensa suhteen.

Sanoja, sanoja, tyhjiä sanoja.

Täällä Varsinais-Suomessa saa kyllä huonoa ja tylyä sekä olematonta palvelua monesti. Muutaman kerran olen miettinyt että otin aika itsestäänselvyytenä Itä-Suomessa saamani hoidon kun tehtiin tutkimuksia, lääkäri kuunteli ja leikkaukseenkin pääsi ilman nöyryyttämistä ja viivyttelyjä sekä jonoja. Täällä samoille tutkimuksille sanotaan, ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AIka lailla. 

Nuorena olin kova oikeistolainen ja yleensäkin sitä mieltä, että kaikki on ihmisestä itsestään kiinni. Kovimmillani jopa sitä mieltä että heikkojen pitäisikin antaa sortua elon tiellä, niinhän se luonnossakin evoluutio etenee että heikot kuolee pois, vahvat jatkaa sukuaan ja elämäänsä ja laji kehittyy. No, sitten tuli masennus ja laittoi minut tilaan, jossa minä itse en pystynytkään ottamaan itseäni niskasta kiinni, vaikka olin ennen varma että siihen pystyy kun vaan päättää. Siinä sitten pyörin muutaman vuoden pohjalla ja ymmärtämys ihmisiä kohtaan lisääntyi kummasti. Kovat arvot poistui, aloin myös kannattamaan esim. hyvinvointivaltiota vaikka se tarkoittikin kovia veroja. 

Olin myös nuorempana materialisti ja ateisti. Minusta kaikenlainen uskonto- ja henkinen juttu oli pelkkää sekavaa hörhöilyä - että jotkut aikuiset ihmiset viitsiikin kuvitella jotain satuolentoja ja sitten ottaa nämä fantasiat tosissaan, vaikkei niitä olentoja näy missään eikä niistä ole todisteita. No, nelikymppisenä tuli tyhjä olo josta tiesin että mikään elämänmuutos ei nyt täytä. Ei auta vaihtaa miestä, työpaikkaa, maata, ostaa jotain tms. Löysin lopulta henkisyyden. 

Just joo että sadut ja satuolennot tulevat tilalle kun kaikessa muussa epäonnistuu :D Kun ei aikaisemmin saanut tyhjään oloonsa mitään täytettä niin loppujen lopuksi ei ole muuta kuin sadut jäljellä. 

Ei mun henkisyys perustu älyllisiin uskomuksiin mihinkään jumaliin, kuolemanjälkeisiin tai muihin sellaisiin. Se on enemmänkin omaan subjektiiviseen kokemukseen perustuvaa tutkimusta tietoisuuden ja ihmismielen ja todellisuuden luonteesta. Se mihin olen päätynyt tällaisen kautta on jatkuvasti koettu asia, ei uskottu asia. Jos sitä koettua asiaa sanoin yrittää kuvata, se on ykseys kaiken olemassaolevan kanssa, se että se sama "tietoisuus" joka tiedostaa minussa on myös kaikkien muiden tietoisten olentojen tietoisuus jne. Mutta tosiaan sillä mitä älyllisesti uskoo ei ole minulle paljon merkitystä. Ajatuksia tulee ja menee, minä joka tiedostan kaikki ajatukset pysyn.