Lue keskustelun säännöt.
Mitä parisuhteessa saa odottaa?
04.08.2022 |
Tilanne on siis se, että en oo enää varma, mitä parisuhteessa saa tai voi odottaa toiselta.
Ollaan puolison kanssa aikuisia ja oltu useampi vuosi yhdessä. Alusta asti on tuntunut itselle erikoiselta puolison käytös siitä, että hänen ei juuri tarvitse kertoa tai ilmoitella menoistaan saati kysyä mielipidettä minulta. Ja korostan nyt, että en tässä tarkoita mitään lupien kysymistä omiin menoihin vaan esim tilanteita, joissa on sovittu yhteisestä tekemisestä ja puoliso yllättäen vaan ilmoittaakin tekevänsä jotain muuta, kysymättä minulta mielipidettä.
Yhteisen arjen suunnitteleminen on todella vaikeaa, kun puoliso usein suuttuu, jos koitan kysellä vaikka tulevan viikon menemisistä jotakin. Ja en siis todellakaan mitään tarkkoja suunnitelmia tarvitse, hyvin riittäisi alustava tieto esimerkiksi siitä että onko hän työmatkalla osan viikkoa jne. Hän saa mut tuntemaan, että oon todella omituinen kun haluan tietää jotakin hänen aikatauluistaan. Järki sanoo, että tottakai on normaalia että asioista puhutaan ja sovitaan yhdessä, tai vähintään kerrotaan hyvissä ajoin, mutta puolison reaktiot ja jatkuva suuttuminen saa tuntumaan aivan toiselta.
Usein myös puoliso puhuu tai lupaa yhtä mut kuitenkin toimii sit aivan päinvastoin. Tämä nakertaa luottamusta siihen, etten koskaan voi tietää miten joku asia oikeasti menee. On myös jättänyt joskus omia tekemisiä tai asioita kertomatta ja ne on tullut myöhemmin ilmi esim yhteisten ystävien kautta. Tuntuu, että hänen mielestään ei tarvitse toiselle ilmoitella mistään mitään, on myös sanonut ettei halua puhua tai suunnitella kun sitten häneltä menee "vapaus", jos muuttaisikin yhtäkkiä mielensä. Ja muuttaakin mieltään jatkuvasti, sovitut tai luvatut asiat peruuntuu tai unohtuu. Oon yrittänyt pysyä perässä mutta on älyttömän raskasta elää näin.
Oon myös yrittänyt kertoa, että mielestäni taas se toiselle asioista kertominen ja yhteinen suunnittelu tuo vapautta molemmille, toteutui ne puhutut jutut tai ei. Ja mietin, että olenko oikeasti hankala ja todella ylivaativa, kun toivon näitä asioita. Että jos olenkin vaan helvetin rasittava ja mun vaan pitäisi oppia elämään niin, että puolison menemisistä nyt ei vaan voi tietää etukäteen mitään.
Kommentit (40)
Vaimoa on pääasiassa saanut odottaa aina kun pitäisi olla jonnekin lähdössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole rasittava. Parisuhteessa puhutaan omista menoista, koska ne omat menot vaikuttavat myös kumppaniin.
Ja onhan se törkeää, jos on sovittu yhteistä tekemistä ja toinen vain ilmoittaa, että tekeekin jotain muuta. Eli siis tekee oharit. Tietysti joskus voi tulla oikeasti pakollista menoa, mutta oletan näiden ohareiden olevan sitä, että menee tekemään jotain muuta mukavaa.
Puolisosi on siis itse outo. En tiedä mikä häntä vaivaa: pelkääkö neuroottisesti sitä että häntä kontrolloitaisiin, onko muu ongelma vai muuten vaan mulkku. Sinun ei kuitenkaan tuota tarvitse sietää.
No puolisosi nyt on tuollainen. Tuskin voit häntä muuttaa joten joko sopeudut tai sitten jatkatte eri teitä. Itse en moista tuuliviiriä jaksaisi varmaan viikkoakaan.
Kyllä lähtöoletus tulee olla, että tiimipelaaminen onnistuu molemmilta.
Asioista pitää pystyä sopimaan, molempien joustamaan mutta myös pystyä pitämään yhdessä sovitut asiat.
Kieltämättä itsekin olin parissa tapailusuhteessa jossa tämä oli käsittämättömän vaikeaa. Ei sitä uskaltanut edes ravintolapöytää varata koska toinen oli niin tuuliviiri. Ja olihan se yhdenlaista vallankäyttöäkin, että toinen edellytti minun pitävän esimerkiksi viikonloppuiltani vapaana häntä varten, mutta sitten kuitenkin päätti vasta saman päivän aikana nähdäänkö illalla vai ei.
Nykysuhteessa kaikki toimii kuin unelma. Molemmilla on paljon omiakin menoja mutta silti yhteinen aika saadaan sovittua ja pidettyä. On tilaa myös muuttuville suunnitelmille, mutta aina toista kunnioittavalla tavalla.
Puolisollasi on ADHD. Eroa, se tulee tästä vain pahenemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lähtöoletus tulee olla, että tiimipelaaminen onnistuu molemmilta.
Asioista pitää pystyä sopimaan, molempien joustamaan mutta myös pystyä pitämään yhdessä sovitut asiat.
Kieltämättä itsekin olin parissa tapailusuhteessa jossa tämä oli käsittämättömän vaikeaa. Ei sitä uskaltanut edes ravintolapöytää varata koska toinen oli niin tuuliviiri. Ja olihan se yhdenlaista vallankäyttöäkin, että toinen edellytti minun pitävän esimerkiksi viikonloppuiltani vapaana häntä varten, mutta sitten kuitenkin päätti vasta saman päivän aikana nähdäänkö illalla vai ei.
Nykysuhteessa kaikki toimii kuin unelma. Molemmilla on paljon omiakin menoja mutta silti yhteinen aika saadaan sovittua ja pidettyä. On tilaa myös muuttuville suunnitelmille, mutta aina toista kunnioittavalla tavalla.
Ollaankohan me seurusteltu saman ihmisen kanssa? Lihoin muutaman vuoden suhteen aikana parikymmentä kiloa, koska en päässyt harrastamaan liikuntaa samaan tapaan kuin ennen, koska aina piti olla jotenkin odotusvalmiudessa. Tyyppi veti pultit, jos tein mitään omin päin, mutta ei koskaan kertonut omista menoistaan.
Tätä palstaa jos lukee niin näkemys tuntuu olevan että mitään ei saa odottaa, kaikki pitää hyväksyä, pitää olla itsenäinen ja elää omaa elämään, yhteistä aikaakaan ei saa toivoa.
Itse olen sitä mieltä että jos eletään yhteistä elämää niin voi odottaa että on tietoinen toisen menemisistä ja sovituista asioista pidetään kiinni. Liiallinen itsekkyys ei ole hyväksi vaan molempien pitää huomioida toisensa ja perhe. Jos ei ole halukkuutta elää yhteistä elämää ja huomioida toista niin mikä on koko parisuhteen ja avioliiton pointti? Saman saa yksinkin vähemmällä pahalla mielellä. Oma avioliittoni kaatui toisen itsekkyyteen, hän näki asiat niin että hän elää tässä omaa elämäänsä ja tekee päätöksen sen mukaan. Siinä sivuutettiin sitten minut ja lapset ja jäin yksinäni elämään ja tekemään kaikki perhe-elämään liittyvät asiat kun mies eli omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota noin taas... itsepä olet helmesi valinnut ja hänen kanssaan haluat olla. Jos toinen ei ole mielestäsi sellainen kuin toivot/oletat hänen olevan, niin olisiko kummallekin paras lähteä eri suuntiin? Mikä ihme siinä on, että jumiudutaan paskoihin parisuhteisiin?
Minä ainakin tykkään elämästäni ja myös itsestäni niin paljon, että en katsoisi tuollaista pelleilyä yhtään. Kannattaa opetella elämään ja olemaan yksin ja missään tapauksessa ei kannata muuttaa yhtään jonkun aika hyvän kanssa, sillä kyllähän sen tietää, että ei siitä hyvää voi tulla.
Joten jos puoliso ei kykene keskustelemaan, niin hänestä voi tehdä exän. Se on helppoa, oli sitten 20 tai 50 vuotias.
Unohda tuollainen odotuttaja. Itsekin näihin törmännyt ja on yllättävän yleistä. Ihan pelkkää vallankäyttöä. Jos puolisosi on oikeasti vain dorka, eikä tajua, miten toi vaikuttaa sinuun, niin voit yrittää selittää ja saada muutosta sitä kautta, mutta en paljoa odottaisi. Suuttuminen viittaa ensisijaisesti vallankäyttöön ja on väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on seinällä sellainen pieni valkotaulu, jossa on valmiiksi yhdelle viikolle viikonpäivät ja kirjoitustilaa. Lisäksi jääkaapin ovessa on kuukausikalenteri. Puoliso ei ole vielä innostunut sähköisestä kalenterista, joten näillä mennään.
Koska meillä ei ole lapsia, niin mitään isompaa koordinointia ei tarvita vaan molemmat kirjoittavat menonsa kalenteriin ja lisäksi lähipäivien menot valkotaululle, josta ne näkyvät paremmin. Tarvittaessa varmistetaan toiselta, onko hän varmasti vapaana eikä ole vain unohtanut merkitä jotain (esim. ennen kuin jompi kumpi tekee suunnitelmia, jotka koskevat molempia).
Ei tarvitse kertoa yksityiskohtia, riittää kun siellä seinällä lukee vaikka "Helsinki" tai edes "oma meno".
En usko, että jaksaisin olla ihmisen kanssa, joka tekee asiasta jollakin tavalla vaikeaa. Lupausten rikkojaa en kestäisi ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa jos lukee niin näkemys tuntuu olevan että mitään ei saa odottaa, kaikki pitää hyväksyä, pitää olla itsenäinen ja elää omaa elämään, yhteistä aikaakaan ei saa toivoa.
Itse olen sitä mieltä että jos eletään yhteistä elämää niin voi odottaa että on tietoinen toisen menemisistä ja sovituista asioista pidetään kiinni. Liiallinen itsekkyys ei ole hyväksi vaan molempien pitää huomioida toisensa ja perhe. Jos ei ole halukkuutta elää yhteistä elämää ja huomioida toista niin mikä on koko parisuhteen ja avioliiton pointti? Saman saa yksinkin vähemmällä pahalla mielellä. Oma avioliittoni kaatui toisen itsekkyyteen, hän näki asiat niin että hän elää tässä omaa elämäänsä ja tekee päätöksen sen mukaan. Siinä sivuutettiin sitten minut ja lapset ja jäin yksinäni elämään ja tekemään kaikki perhe-elämään liittyvät asiat kun mies eli omaa elämäänsä.
Tällä palstalla ei kyllä ole mitään tuollaista ihmeellistä näkemystä, että kaikki pitäisi hyväksyä. Päinvastoin täällä ihmiset ovat yleensä hyvin myönteisiä sille, että jokainen ottaa ihan itse vastuun elämästään ja jättää vätykset omiin oloihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tuntuu raskaalta ja epämiellyttävältä, niin otat hatkat - ihmistä ei voi muuttaa tai opettaa tai sitten vaan sopeudut tilanteeseen etkä edes koita sopia yhteisiä menoja ja elät omaa elämääsi miten haluat samalla tavalla kuin kumppanisi. Parisuhteessa yleensä sovitaan ja neuvotellaan menoista yleisellä tasolla että voidaan asiota suunnitella...ja jos jotain sovitaan, niin ainoastaan joku yllättävä juttu voi tulla väliin (josta ilmoitetaan mahdollisimman pian). Ja jos tulee yllättävä kaverimeno, josta ei olla keskusteltu, niin aina voi ainakin ilmoittaa, että esim. mennäänkin kaverin X kanssa kaljalle.
Vierailija kirjoitti:
Unohda tuollainen odotuttaja. Itsekin näihin törmännyt ja on yllättävän yleistä. Ihan pelkkää vallankäyttöä. Jos puolisosi on oikeasti vain dorka, eikä tajua, miten toi vaikuttaa sinuun, niin voit yrittää selittää ja saada muutosta sitä kautta, mutta en paljoa odottaisi. Suuttuminen viittaa ensisijaisesti vallankäyttöön ja on väkivaltaa.
Näin normaali ihminen tekeekin, mutta ap ja kumppanit eivät. Ap:n tapa on kumarrella ja nöyristellä toisen edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miksi ihmeessä roikut tuollaisessa parisuhteessa? Rahanko takia? Vai siksi, että et kykene olemaan yksin?
Jos keskustelu menisi näin
"Onks sul suunnittelmii viikonlopuks?"
"Joo meen kaverin kans kalaan."
"Ok, ei sit mitään, aattelin että voitais mennä ikeaan jossain välissä, koska sulle sopis?"
...niin toisen raivoominen on sekopäistä.
Jos keskustelu menisi puolestaan näin
"Onks sul suunnittelmii viikonlopuks?"
"Joo meen kaverin kans kalaan."
" Voi vtt taas???! Justhan sä viime viikolla sen kanssa olit mitä hlvttii??? SÄ ET RAKASTA MUA, MUN PITÄÄ RIITTÄÄ SULLE, MUN KOKO ELÄMÄ ON PILALALALALAKAAA!!!!!"
...niin sinä olet se hullu.
Minä seurustelin tuolla tavoin käyttäytyvän naisen kanssa ja kun asetelmaan ei yrityksistä huolimatta saanut muutosta ja toista näkemään asetelmaa vähän minunkin näkökulmastani niin päätin lopettaa suhteen. Olisin halunnut jatkaa mutta koin että en voi yksin jatkaa kun toisella on ihan omat kuviot ja pelisäännöt
Parisuhde ja eläminen yksin on ihan eri asiat...Yksin eläessä sun ei tarvitse ottaa toista huomioon ,eikä olla tilivelvollinen menemisistäsi,mutta parisuhde on jo toisenlainen elämismuoto. Parisuhteeseen mennessä tehdään säännöt,mitä kumpikin odottaa suhteelta....voihan ne säännöt tehdä niin,että tässä on kaksi ihmistä,jotka menee menemisiään ja vaan maksaa omat menonsa,eivätkä odotakaan mitään toisiltaan,en tiedä miten olette sopineet
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ja eläminen yksin on ihan eri asiat...Yksin eläessä sun ei tarvitse ottaa toista huomioon ,eikä olla tilivelvollinen menemisistäsi,mutta parisuhde on jo toisenlainen elämismuoto. Parisuhteeseen mennessä tehdään säännöt,mitä kumpikin odottaa suhteelta....voihan ne säännöt tehdä niin,että tässä on kaksi ihmistä,jotka menee menemisiään ja vaan maksaa omat menonsa,eivätkä odotakaan mitään toisiltaan,en tiedä miten olette sopineet
lisään,että se on vähän,miten kummallekin sopii...jos alkaa tuntua siltä,että on parisuhteessa se ainoa,joka peruu menonsa,maksaa kaiken,jää aina vähemmälle...voi miettiä,onko tässä suhteessa enää järkeä jatkaa,pitäiskö erota...miks ihmiset haluaa yhteen? yhteisestä halusta,rakkaudesta,yhteisen unelman toteuttamisen takia...alussa varmaan himosta,rakkaudesta...
Miksi näissä "suhteissa" oikein ollaan? Toivoisin, että nämä tarinat ovat provoja. Muuten on kyllä todella surkeaa monen elämä. Minusta ainoa syy olla parisuhteessa on se, että se tekee elämästä parempaa. Jos ei tee, se on turha riippa. Miksi ihmiset roikkuvat tyypeissä, jotka vain vaikeuttavat heidän elämäänsä.
Et ole rasittava tai ylivaativa, normaalissa parisuhteessa kyllä puhutaan suunnitelmista ja menoista, eikä yht'äkkiä ilman pätevää syytä peruta jo sovittuja yhteisiä menoja.