Lue keskustelun säännöt.
Alkaa hieman väsyttää tuo reilu 4v. Onko teillä tuon ikäiset minkälaisia?
22.10.2006 |
Uhmaavatko? Kiukuttelevatko? Miten se ilmenee?
Meillä heitellään tavaroita, ei kuunnella, ei totella. Kaikki on tyhmää, kakkaa, ruoka on pahaa, tätä en syö kun ensi silmäyksen luo.
Ja draamaa ja huutoa.
Mä en jaksa uskoa että tämä koskaan helpottaisi, tämä on vain samaa jatkumoa eri muodossa siitä kun lapsi täytti 2 vuotta. Meillä ei todellakaan ole ollut seesteisempiä hetkiä tuon uhman ja raivon ja kiukun kera.
Milloin tuo lapsi pääsee tuosta kaiken kattavasta raivosta ja tuskasta?
Okei, okei, on myös vallan kultainen ja rakastettava lapsi, mutta milloin päästäisiin läpi kokonainen päivä ilman kiukuttelua, huutoa, raivoa, tyhmäntyhmää ja dramaattisia kohtauksia?
Oi milloin?
Kommentit (16)
Meillä 3,5 ja 1,5 poikalapset ja isompi opettaa pienempää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös esikoinen 4-vuotias eikä uhmaa ole näkynyt tähän päivään mennessä. Tyttö ei myöskään koskaan kiukuttele tms., ihan harvoin ehkä marisee jostain.
No, varmaan sitten tuleekin " hauska" teini-ikä neidin kanssa... ;-)
Kuopus, reilu 2v, taas on uhmannut, kiukutellut, rähjännyt 1-vuotiaasta asti, eikä loppua näkyvissä...
sillon se vasta päälle pamahtaa. Naama on aina väärinpäin ja kiukkuilua riittää. Pikkusisarusten kiusaamista. 6-v. uhma on vasta rankka.
on aivan ap;n kaltainen!
välillä niin ihana ja halipusi-tyyppi,
välillä ihan kamala ja hirveä!
joka päivä muutamaan otteeseen kiukkuaa ihan järjettömistä jutuista... =(
tänään meinasi taasen palaa hihat aivan totaalisti. Olen niin loppu tuohon käytökseen, joka ikinen kieltävä sana tai toteamus, jokainen kehtoitus tai käsky, on aikaan saanut kauhean huuto-, ulina-, mekastusreaktion.
Mä en todellakaan jaksa tuollaista käytöstä enää, tunsin jopa inhoa lasta kohtaan kun taasen otti ja heittäytyi lattialle raivoamaan (en antanut ottaa likaista juustohöylää pesukoneesta). Ei suostunut kuuntelemaan selitystä että puhdas on lokerikossa, huusi ja huusi, kunnes vein huoneeseensa raivoamaan. Multa paloi käämi siinä täysin, joten koin sen parhaaksi siinä tilanteessa.
Ja asiasta keskusteltiin taas, että auttaako tuo huutaminen, raivo, mekastus ja kiukuttelu. Että ei auta, ja että asioista voidaan keskustella. Näin vastasi lapsi, hyvässä yhteisymmärryksessä. Ja taas pian jostain muusta asiasta taasen ulisi ja huusi.
Voiko lastaan vihata noina hetkinä? Vai saako? Kyllä minä ymmärrän että jossain määrin uhmaa, mutta että se on näin kaiken kattavaa ja että se ei helpota. Ei edes vaikka järkeä tuolla tytöllä on.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen kasvamiseen kuuluu luonteen mukaan erilaista käyttäytymistä. Koita luoda lapselle onnistumisia niin turhautumat vähenee. Mulla myös kokemusta sellaisesta lapsesta jolla ei mtään uhmaa pienenä. Nyt on murkku ja voin sanoa että helpommalla olisin päässyt jos olis pienenä enemmän uhmannut. Toisella taas uhmiskohtaukset päättyivät järjestäen pahoinvointiin. Mutta ei oikein voi mitään jos joillekin ottaa kovemmalle oman tahdon löytyminen.
He sanovat tosi hassuja juttuja ja heiltä löytyy ideoita kaiken maailman leikkeihin. He ovat tosi hassuja. Jos tulee kiukku, niin on vain oltava tiukkana ja sanottava, että " lopeta" . Kyllä taas pian löytyy möhömahojen suusta.
Ehkä sinä olet kuitenkin vähän liian löysä heidän kiukkujensa aikaan? Sinun pitäisi varmaan tiukemmin hallita tilanteet ja näyttää, että olet oikeasti vihainen. Muuten lapset eivät ota sinua lainkaan tosissaan ja jatkavat kiukuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että tuosta on meillä kyse. Kyllä minä mielipiteeni sanon asiastani, ja jos ei pelkkä puhe auta, meillä toimitaan. Jäähypenkki ja oma huone rauhoittumiseen. Kyllä lapsi tietää koska on riittävästi, mutta se ei auta. Koskaan ei saa tuolla huutamisella ja raivoamisella haluamaansa. Mutta miksi sitten tekee niin?
Ymmärrän kyllä että on hiukan (?) temperamenttisempi tapaus, ja että tuo kuuluu ikään, ja että se oma itse ja tahto täytyy löytää. Ja minä kyllä jonkun verran siedän tuota, mutta jossain vaiheessa tulee se stoppi. Minä en siedä tuota käytöstä enää, en enää kun se menee tietyn vaiheen yli. Mielestäni 4-vuotiaan tulee jo sietää pettymyksiä, ottaa vastaan kieltoja ja kestää se että aikuiset päättää tietyistä asioista.
Lapsi on fiksu, ja vallan kultainen ja vallan hassutteleva, kun on parhaimmillaan. Ja kyllä minä sitä rakastan, rakastan vaikka kiukkuaakin, mutta joskus tulee se vihan tunne, siihen käytökseen, siihen huutoon, siihen ulinaan...
Mä en tiedä mistä hakea apua, itselleni, lapselleni? Vai liiottelenko tässä asiassa?
Ei taida olla muilla samanlaista...
tyttö on ollu aina " helppo" lapsi. Ei o tarvinnu korottaa ääntä paljoa, eikä ikinä ole järjestäny kaupassa kohtausta, ruokaa on syönyt mukisematta reippaasti ja paljon, pukenut ihan pienestä itse reippaasti ym.
Nyt istahtaa pöytään, en syö! Toi on ihan pahaa! Kaupassa ollan käyty pissalla, parkkipaikalla sanoo et on pissahätä, alkaa kirkumaan ja itkemään " lohduttomasti" et ei kotona, kauppaan pissalle, tulee housuun!!!
Äääää! en pue, ei noita kenkiä ääääää!!!
että näin meillä(kin)
toivottavasti tää joku kausi loppuu äkkiä....
jaksuja meille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
En usko että tuosta on meillä kyse. Kyllä minä mielipiteeni sanon asiastani, ja jos ei pelkkä puhe auta, meillä toimitaan. Jäähypenkki ja oma huone rauhoittumiseen. Kyllä lapsi tietää koska on riittävästi, mutta se ei auta. Koskaan ei saa tuolla huutamisella ja raivoamisella haluamaansa. Mutta miksi sitten tekee niin?Ymmärrän kyllä että on hiukan (?) temperamenttisempi tapaus, ja että tuo kuuluu ikään, ja että se oma itse ja tahto täytyy löytää. Ja minä kyllä jonkun verran siedän tuota, mutta jossain vaiheessa tulee se stoppi. Minä en siedä tuota käytöstä enää, en enää kun se menee tietyn vaiheen yli. Mielestäni 4-vuotiaan tulee jo sietää pettymyksiä, ottaa vastaan kieltoja ja kestää se että aikuiset päättää tietyistä asioista.
Lapsi on fiksu, ja vallan kultainen ja vallan hassutteleva, kun on parhaimmillaan. Ja kyllä minä sitä rakastan, rakastan vaikka kiukkuaakin, mutta joskus tulee se vihan tunne, siihen käytökseen, siihen huutoon, siihen ulinaan...
Mä en tiedä mistä hakea apua, itselleni, lapselleni? Vai liiottelenko tässä asiassa?
Ei taida olla muilla samanlaista...
Meillä ei toimi edes jäähypenkit tai muut. Poika ei suostu pysymään huoneessaan tai sillä jäähypenkillä. Huutaa, potkii, repii, raivoaa...
Ja varmasti tietää, etten siedä hänen käytöstään ja tulen siitä todella vihaiseksi!
Mistä saa apua?!!
tyttö on kokoajan äänessä! Vähintään jotain ihme ulinaa ja tosiaan kokoajan!?! Lisäksi vielä tuo isompi opettaa pienempää 2v..
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hermo palaa kun lapsi kiukuttelee vähän väliä, varsinkin jonnekin lähteminen on todella vaikeaa. Kiljuu ettei pue päälle, lyö pikkusiskoaan jne. jne. jne... Vähän meillä on nyt helpottanut, mutta silti elämämme on aikamoista hulinaa. Meillä myös lapsi on ollut pienestä asti " vaikea" , vaikka ainakin pitäis olla ihan " normaali" lapsi. Milloinkahan tämä loppuu?!? Itseltä on voimat aika lopussa. usien koen että olen kauhean huono äiti, kun tuntuu että mikä muu tässä voi olla vikana kuin että olen kasvattanut lapseni jotenkin väärin... kyllä meilläkin selvät rajat on, ettei siitä pitäs olla kiinni.
möykältään viitsi edes hiljentyä kuuntelemaan. 6 v. sentään osaa olla välillä hiljaakin.
Vierailija:
sillon se vasta päälle pamahtaa. Naama on aina väärinpäin ja kiukkuilua riittää. Pikkusisarusten kiusaamista. 6-v. uhma on vasta rankka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut sen tässä ajan myötä, että kun noita vaikeampia aikoja tulee niin pitää vaan kiinni rajoista ja säännöistä/rangaistuksista vaik olis miten vaikeeta niin se palkitsee jossain vaiheessa. Meillä toi poika ei tahdo totella ollenkaan nyt ja saa raivareita, heittelee tavaroita, kiusaa koiraa ja sun muuta. Hän tietää rangaistukset ja vaikka joka päivä joutuu taistelemaan ton pojan kans niin pidän kiinni siitä, että menee saunaan istumaan jos ei tottele/rauhoitu, vaikka välil tekis mieli pistää silmät ja korvat kiinni ja olla rauhassa.
Ensinnäkin pitää kasvaa itse, vaikka se jos mikä on TOOOSI vaikeaa... Siis ei saa mennä lapsen kiukkuun mukaan, vaikka mikä olisi. Saa toki rajoittaa lapsen raivoa eikä tarvitse sietää mitä vain, mutta oma suuttuminen yleensä vain kärjistää tilannetta.
Eli neuvoksi 1) kymmeneen laskeminen niin, että oikeasti itse ei enää ole vihainen/turhautunut vaan rauhallinen ennen kuin sanoo yhtään mitään, 2) rangaistuksista ja paremmista kiukunpurkamiskeinoista sopiminen yhdessä silloin, kun tilanne on ollut jo vähän aikaa ohi ja lapsi on rauhallinen ja 3) johdonmukaisuus aidosti kaikessa omassakin toiminnassa.
Meillä nämä pahimmat itkupotkuraivarit on pystytty melkein kokonaan jättämään taakse näillä ohjeilla :) Välillä apukeinoksi otetaan myös huumori, se auttaa ajoissa käytettynä (huomaan jo lapsen ilmeestä, milloin " pipoa kiristää" ...). Samoin ns. vaihtoehtoiset keinot kiukun purkamiseen on olleet isona apuna lapselle! Niitä on ollut suorastaan hauska keksiä yhdessä :D Esim. voimahali, jotain yhteistä tekemistä tai vaikkapa joku cd, josta tulee räväkkää/rauhoittavaa musaa. Ja sen painottaminen myös lapselle ääneen, että rakastaa aina ja kaikkina hetkinä tosi paljon lasta, mutta välillä hänen käytöksensä väkisinkin turhauttaa ja harmittaa (sitten voi pohtia yhdessä, miten voisi oppia niin tosi vaikeaa asiaa kuin kiukusta " yli pääseminen" , joka on usein aikuisillekin vaikeaa...).
Meillä tilanne siis rauhoittui vasta, kun itse muutin omaa asennettani tilanteissa. Ikävää, mutta totta. Huomasin, että kiukustumiseni vain ruokki lapsen kiukkua. Meillä puhutaankin, että kiukku tarttuu ;) ja sen ymmärtää lapsikin. Myös siitä puhuttiin paljon, miltä kiukuttelu lapsesta ja vanhemmista tuntuu ja mitä sen aikana saa ja ei saa tehdä. Onneksi 4-vuotiaatkin on jo aikas fiksuja! :)
Tsemppiä ja voimia uusien ratkaisumallien löytämiseen!!
Meillä pikkumies huutaa ja mesoo, jos mitään vaan kieltää. Perkelettä huutelee mulle suuttuessaan, näyttää kieltä, heittelee tavaroita jne. Ruokapöydässä mielialat vaihtelee vähän väliä tykkäämisestä ei tykkäämiseen, no yleensä sujuu ihan ok syöminen paitsi, että paikallaan pysyminen on pikku ongelma. Unille ei meinaa mennä millään, ei jaksa nukkua. Ja jo illalla alkaa huuto, että ei mennä päiväkotiin. Tänään jopa huusi, ettei halua mummoa tänne (mummo hoitaa huomenna), vaikka yleensä huutaa, että tuleeko se mummo taas huomenna. Kaikista pahinta on se, ettei ole hiljaa hetkeäkään ja jostain syystä pitää olla koko ajan, siis ihan koko ajan, mun perässä. Kiduttaisi isäänsä välillä.