Oletko tullut uskoon kuolemanrajakokemuksen myötä
tai tunnetko ketään, joka olisi tullut? Usein ihminen oppii sen, että Jumala on ja että Jeesus on ainoa pelastuksemme vasta kaikkein rankimman kokemuksen kautta.
Mietin vain tätä alkoholisti-miestä, joka virkosi kuolleista kirkon edustalla, millainenhan kokemus hänellä oli, ainakin hän sai uuden mahdollisuuden.
Kommentit (19)
Tiedän, että oli tarkoitettu käyvän niin. Olin ennen ateisti ja minuun tarvittiin järeät aseet.
Kävitkö todella kuoleman rajalla? Ei sinun tosin tarvitse kertoa enempää, jollet halua. Mutta jos ateistista tulee uskova kokemuksen jälkeen, kokemuksen täytyy olla todella vahva.
Vierailija:
kauankohan elää. Siinä jutussa kerrottiin kolmesta muusta samankaltaisesta tapahtumasta ja kaikki kolme olivat kohta kuolleet. Ja nämä kolme olivat ainoat, jotka Suomessa tiedettiin.Niin ja kysymykseesi vastaus on, että en tiedä ketään.
kukaan heistä ei kuitekaan elänyt kolmea kuukautta kauempaa. Aivan kuin heille olisi annettu vain uusi mahdollisuus korjata elämänsä.
Molempia elvytettiin pitkään ja olivat erittäin kriittisessä tilassa useita päiviä.
Toisella on muistikuva tunnelista, jossa hän liikkui hurjaa vauhtia ja lopulta saapui valoon. Hän oli tavannut ensin valo-olennon, joka oli kertonut olevansa tämän ihmisen opettaja tai opas. Sitten hän oli tavannut kuolleita läheisiään ja puhunut heidän kanssaan, mutta ei muista mistä oli puhunut. Koko ajan hänellä oli ollut valtava hyvänolon tunne, eikä hän olisi halunnut palata takaisiin kehoonsa. Muita muistikuvia hänellä ei ole. Uskoon hän ei kuitenkaan tullut, mutta ei pelkää kuolemaa ja uskoo johonkin korkeampaan. Lisäksi tässä yhteydessä hänelle tuli parantamisen lahja, jota hän myös käyttää.
Toisella ei ole niin selviä muistikuvia. Hän muistaa leijuneensa kehonsa yläpuolella ja että hänellä oli hyvä olo. Sitten hän muistaa tavanneensa jonkin olennon, joka oli palauttanut hänet kehoonsa. Seuraavina päivinä, ollessaan tajuttomana, hän oli tavannut usein tämän henkiolennon, joka oli kertonut hänelle paljon asioita, mutta hän ei niitäkään juuri muista. Tai sitten hän ei halua kertoa. Kerran hän sanoi, että jos hän kertoisi kaiken kokemansa, häntä pidettäisiin hulluna. Kokemuksensa jälkeen hän on tavannut unessa usein tämän henkiolennon. Ei hänkään tullut uskoon, mutta erosi kirkosta, en tiedä miksi.
Isälläni oli myös tuo tunnelikokemus ja jonku valo-olennon kohtaaminen. Isällä oli ollut hyvä olla ja hän kans sanoo aina, että kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Ei hänkään näistä asioista juuri juttele muille kuin meille perheenjäsenille. Isä oli ennen tavallinen kristitty, mutta ei voi kuulema enään uskoa kirkon opetukseen. Tämän kuolemanraja kokemusken jälkeen hän on useita kertoja poistunut ruumiistaan ja tavannu tämän saman henkioppaan, joksi isä sitä olentoa kutsuu. Se opas on opettanut isälle kaikenlaisia henkimaailman lakeja ja taitoja. Isällä on myös tullut kyky välittää parantavaa energiaa ja hän myös näkee enneunia...ja paljon kaikenlaista.
Päinvastoin. Sen kokemuksen jälkeen en todellakaan voi uskoa kristinuskon oppeihin.
Vierailija:
Päinvastoin. Sen kokemuksen jälkeen en todellakaan voi uskoa kristinuskon oppeihin.
En voisi uskoa myöskään heidän oppeihin.
Vierailija:
Päinvastoin. Sen kokemuksen jälkeen en todellakaan voi uskoa kristinuskon oppeihin.
Ei ole siellä helvettiä, ei tosin uskovien taivastakaan. Jumalaa ette siellä tapaa, ettekä näe Jeesusta. Joudutte kasvokkain Totuuden kanssa.
ja kuolemankokemuksia vaan pukkaa vaikka muuten on jo melko hiljaista. Hiukan pistää epäilemään ;).
Sain valtavasti tietoa ja saan sitä edelleenkin. Henkiopas todellakin on olemassa meistä jokaisella, se on se " suojelusenkeli" . Hän ohjaa minut oikean tiedon lähteille. Ihminen on jälleensyntyvä olento. En voi uskoa enää ihmisten itse rakentamaan oppiin. Puhuin kristinuskosta koska se on meille se läheisin. Ja siihenhän ap: kin viittasi.
t. kommentit 19, 21, 24 ja 26 kirjoittanut
Nukkumaan sitten minäkin tästä...vaikka huomenna vapaapäivä!
Vierailija:
Sain valtavasti tietoa ja saan sitä edelleenkin. Henkiopas todellakin on olemassa meistä jokaisella, se on se " suojelusenkeli" . Hän ohjaa minut oikean tiedon lähteille. Ihminen on jälleensyntyvä olento. En voi uskoa enää ihmisten itse rakentamaan oppiin. Puhuin kristinuskosta koska se on meille se läheisin. Ja siihenhän ap: kin viittasi.
Ja ihminen on ikuisuusolento. Uskoontullessaan ihminen saa myös pyhän hengen johdattajakseen.
Ihminen ei todellakaan löydä koskaan vastauksia itsestään, sillä Jumala on meidät luonut. On ilo palvella Jumalaa, koska siihen Jumala meidät loi. Synti tuli erottamaan meidät Jumalasta, mutta ihmisen ainoa todellinen koti on Jumalan kirkkauden ja rakkauden luona.
kaheleita??? Lahkot taas mellastaa.
Itse kahlasin hyllymetreittäin joskus 20v sitten murkkuiän aikoihin. Muistan että siinä oli määritelmä kliinisesti kuollut, eli ne ensimmäiset 5min jolloin ihmisen sydän pysähtyy, hengitys loppuu, jne. Kun tämä 5min on mennyt niin ihminen kuolee biologisesti, eli solutason vaurioituminen alkaa. Nämä rajatila kokemukset ovat sen ensimmäisen 5min aikana tapahtuvia elämyksiä. Kuten kirjallisuudessa on todettu, ikään, sukupuoleen, uskontoon, jne. liittymättä, kokemukset ovat aina samanlaiset: tunneli, valo, hyvä olo, " valo-olento" , rakkaus, jne. Muslimit kutsuu sitä Allahiksi, kristityt Jumalaksi tai Jeesukseksi, eli jotenkin tuntuu että kaikki puhuu samasta asiasta vain eri nimillä. :)
Ja itse kysymykseen: Pappani oli kliinisesti kuollut erään leikkauksen aikana. Tämän jälkeen hänen sänkynsä viereen tuli Jeesuksen kuva, siis hommasi sellaisen maalauksen. Ja hän ei ole ollut mikään harras ihminen. Tuolloin ajattelin että kokikohan hän jotain suurta. Elämä ja kuolema on yhä suuri arvoitus, hyvä niin :)
Itselläni ei ole tällaista kokemusta ollut. Nämä kokemukset kuitenkin vakuuttivat minut siitä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
kauankohan elää. Siinä jutussa kerrottiin kolmesta muusta samankaltaisesta tapahtumasta ja kaikki kolme olivat kohta kuolleet. Ja nämä kolme olivat ainoat, jotka Suomessa tiedettiin.
Niin ja kysymykseesi vastaus on, että en tiedä ketään.