Miesystävä ei halua että kyselen
Hänen tekemisiään. Eli siis ollaan oltu yhdessä vähän yli puoli vuotta. Ongelmana se että esim puheluiden aikana minusta on ihan normaalia kysyä mitä toinen puuhaa , missä menee jne. Hänestä tämä on kuulemma ahdistavaa ja utelua , ja yleensä jos kysyn esim että mitä oot tehnyt tnä tai jos kuulen hänen olevan ulkona kysyn missä menee , siihen hän yleensä vastaa muka vitsillä että FBI taas vauhdissa. Muutaman kerran ollut niinkin että olen soittanut hänelle ja on puhunut jonkun yli tunnin puhelin ja kysyin ihan normisti iloisesti että kenen kanssa puhuit , niin sama tyly asenne että mitä sä nyt taas epäilet vaikka ihan tavallisesti kysyn. Vastahakoisesti vastaa kaikkeen.
Onko tää nyt oikeesti outoa vai olenko minä jotenkin uteleva tms kun minusta normi keskusteluun kuuluu tällaiset kyselyt. On tullut viime aikoina sellainen fiilis että en oikeen tiedä mitä voin häneltä kysyä enää ettei toinen loukkaannu. Mainittakoon että aika alussa hän jäi kiinni siitä että jutteli jollekin naiselle jok asuu toisella paikkakunnalla, näin sivusilmällä viestin joka täynnä sydämiä ja kysyin kuka se oli , sanoi sen olevan hänen siskonsa. Asia vaivasi mua silti ja muutama vko myöhemmin vaadin saada totuuden ja eihän se mikään sisko ollutkaan.
Olen päässyt tuosta yli mutta tää kierre saa mut toki epäilemään että jotain salailtavaa hänellä täytyy olla kun ei halua mulle mitään kertoa. ?!
Kommentit (3)
Alkaa olla, järjellä ajatellen, aika lopettaa tuo suhde ja jatkaa eteenpäin. Mitä lie taustalla, mutta luottamukseen perustuvaa parisuhdetta tuosta ei saa mitenkään, tokko sitä edes ollut. Tietysti voit jatkaa, jotkut, sitä itse edes oivaltamatta, jollain tapaa tarvitsevat kriisejä, epävarmuutta elämäänsä. Itselleni olisi riittänyt jo alkumetreillä valehtelu siskosta.
Jss