Vanhempien suosikkilapset - onko heitä?

siskoni on äitini suosikkilapsi

Olisi kiinnostavaa kuulla asiasta rehellisesti joskus myös äideiltä.

Ap

On niitä. Esikoiseni on huomannut, että keskimmäinen on isän suosikki. Sanoi sitten ettei ole huomannut, että minulla olisi suosikkia eikä olekaan.

Äitini lapsuuden perheessä äitini oli suosikki. Sitä ei äitikään koskaan kieltänyt, kun sisarukset siitä sanoivat.

Minulla on 2 lasta eikä kumpikaan ole toista parempi. Molemmilla on omat hyvät/huonot puolet. Ihan molemmat saa tasavertaista kohtelua. Silloin, kun minä olin lapsi sain kuulla, kun äitini lässytti pikkuveljelle, että tämä on hänen rakkain lempilapsensa. Minulle ei koskaan lässyttänyt moista, päin vastoin. Kertoi myös minun kuulteni yhdelle sukulaiselle, että veljeni on sellainen mammanpoika ja minä isäntyttö ja en edes tosiaan ollut, kun isäni oli jo tuolloin hyvin etäinen ja alkoholisti :D

Omille vanhemmille ensimmäinen ja kolmas/viimeinen lapsi olivat suosikkeja. Keskimmäinen oli vähiten suosittu, koska oli "väärää" sukupuolta eli tyttö.

Mulla ei ainakaan oo suosikkilasta.

Mutta siskoni oli isän lempilapsi ja saattaa olla että mä olin taas äitini lempilapsi. Ja voi olla, että tämä näkyy vieläkin, vaikka ollaan reilusti aikuisia.

Äidilleni vanhin veljeni ja esikoinen oli suosikki.

Äitin ihaili häntä ja eli hänen kauttaan.

No, nuorimmat on usein lellittyjä, mutta se ei ihan sama ole että hän olisi suosikkilapsi, siten että häntä rakastettaisiin enemmän. Jotenkin vain se nuorimmainen tuntuu avuttomimmalta ja jollain tasolla vanhemmat haluavatkin pitkittää sitä nuorimman aikuistumista, koska sitten ei ole enää ketään paapottavana, ainakaan ennenkuin tulee lapsenlapsia, kaipa se on joku biologinen juttu, viisikymppisenä on erilainen vanhenpana kuin parikymppisenä. Ja esikoiset tuppaa olemaan erilaisia kuin kuopukset. Esikoiset on yleensä niitä vastuunkantajia ja niitä jotka itsenäistyvät nuorena ja tarttuvat toimeen auttaakseen vanhempia ja nuorempia sisaruksia, vanhemmat uskovat että heidän ei tarvitse esikoista enää paapoa, koska hän pärjää niin hyvin, mutta se kuopus on vähän sellainen ressukka.

Luulen että on hyvin yleistä, että lapset luulevat aina jonkun toisen kuin itsensä olevan se lellitty. Esikoinen on saanut kenties elää vapaammin kuin kuopus, tai päinvastoin, ja kumpikin ajattelee toisen elämän olleen sen takia parempaa, toisesta on välitetty enemmän kun sen toisen mielestä häntä on vain kahlittu ja toisella ollut vapaus.

Kukas se on isun suosikkipoju, oisko aapeli?

On ihan selkeästi. Vaikka sanovat että ei ole suosikkia, niin kyllä se näkyy käytännön teoissa ja lahjoissa, että kuinka paljon vanhemmat antaa ja tekee yhdelle mutta ei muille lapsille. Vaikka ei mitään erityistä eroa lapsissa olisi, eli siis välit ihan kunnossa jne.

Itselläni sisko oli äidin suosikki. Halveksin vanhempia joilla näin oli ja päätin, että itse olen aina tasapuolinen. No, sain kaksi lasta. Toisen tosi toivottuna ja toisen vahinkona, jonka kanssa jäin yksin vaikka isä toista lupaili.

No, tämä esikoinen on merkittävästi rakkaampi. En voi sille mitään vaikka olen yrittänyt. Yritän kuitenkin taloudellisesti ym. katsoa että saavat samanverran ja teen molempien kanssa mukavia juttuja. Kuopus on kuitenkin jo pienenä huomannut asianlaidan ja tietysti yritän kiistää sen aina jos tulee puheeksi. Menisin kyllä kummankin takia vaikka helvettiin ja rakastan molempia vaikka toista jotenkin velvollisuudentuntoisesti.

Vierailija kirjoitti:

No, nuorimmat on usein lellittyjä, mutta se ei ihan sama ole että hän olisi suosikkilapsi, siten että häntä rakastettaisiin enemmän. Jotenkin vain se nuorimmainen tuntuu avuttomimmalta ja jollain tasolla vanhemmat haluavatkin pitkittää sitä nuorimman aikuistumista, koska sitten ei ole enää ketään paapottavana, ainakaan ennenkuin tulee lapsenlapsia, kaipa se on joku biologinen juttu, viisikymppisenä on erilainen vanhenpana kuin parikymppisenä. Ja esikoiset tuppaa olemaan erilaisia kuin kuopukset. Esikoiset on yleensä niitä vastuunkantajia ja niitä jotka itsenäistyvät nuorena ja tarttuvat toimeen auttaakseen vanhempia ja nuorempia sisaruksia, vanhemmat uskovat että heidän ei tarvitse esikoista enää paapoa, koska hän pärjää niin hyvin, mutta se kuopus on vähän sellainen ressukka.

Luulen että on hyvin yleistä, että lapset luulevat aina jonkun toisen kuin itsensä olevan se lellitty. Esikoinen on saanut kenties elää vapaammin kuin kuopus, tai

Ei kyllä yleensä esikoisella ole tuota vapautta, päin vastoin. Usein paljon tiukempaa esikoiselle, ja joutuu kaikki asiat raivaamaan. Sitten nuorin tulee valmiiksi raivattuja polkuja ja saa vielä paljon enemmän vapauksia. 

Keskimmäiset on aina väliinputoajia, ainakin kolmen lapsen perheissä. Ensimmäinen ja viimeinen ovat rakkaimmat, mutta eri syistä.

Yleensä suositaan huomaamattakin sitä joka on vanhemman itsensä kaltainen

Tasapuolisesti tietenkin yritettävä olla.

Mutta ihmisiä tässä kaikki ollaan.

Ja toisille pitää olla tiukka ja toisille kannustaa, aina tilanteen mukaan.

Lapset voivat olla keskenään niin erilaisia ja haluta niin eri asioita, että joskus on todella vaikeaa yrittää olla tasapuolinen.

Yksi esimerkiksi rakastaa muotia ja kaikkea materiaa, jota aina pyytää. Toista ei voisi vähempää kiinnostaa, eikä halua ottaa vastaan juuri mitään.

Yksi on luonteeltaan "helppo", kommunikoiva ja aurinkoinen, toinen taas sulkeutuu ja on pienestä asti ajautunut hakauksiin. Voisi luulla, että tuo "helppo" on rakkaampi, mutta melkein tuo "hankala" tuottaa enemmän onnen tunteita, kun hän onnistuu.

Vaikea sanoa, miltä tämä lasten silmiin näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Äidilleni vanhin veljeni ja esikoinen oli suosikki.

Äitin ihaili häntä ja eli hänen kauttaan.

Kamala taakka veljellesi.

Esikoinen on tuulenhalkaisija, pahnan pohjimmainen on lellipentu ?

Äidilleni vanhin veljeni ja esikoinen oli suosikki.

Äitin ihaili häntä ja eli hänen kauttaan.

Kamala taakka veljellesi.

Mahdollisesti, mutta osasi kyllä hyötyä siitä ja vanhemmat eivät tienneet puoliakaan hänen tempauksistaan sekä sikailuistaan mitkä ovat myöhemmin tulleet ilmi.