Veisitkö lapsen verikokeeseen kun neuvola huolissaan kasvusta

Juttele lapsen kanssa jo etukäteen ja käytte läpi, mitä verikokeen otossa tapahtuu ja sanot rehellisesti, että se voi vähän sattua, mutta on silti tärkeää ottaa ja että jokaista lasta vähän jännittää ensin mennä sinne. Netistä löytyy lapsille jopa kuvasarjoja siitä, miten verikoe otetaan. Kun olette paikan päällä, ole itse mahdollisimman rauhallinen ja yritä olla näyttämättä huolestuneelta. Sopikaa vaikka, että verioton jälkeen käytte kahvilassa jätskillä tai muuta mukavaa niin tapahtumasta voi jäädä ihan hyvä muisto.

Soittaisin ja kysyisin mistä on kyse, jos en itse ole ollut viemässä lasta sinne neuvolaan. Sitten päättäisin mitä teen.

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Tai se ottaja on ollut ilkeä tms.

Porkkanat toimivat lapsilla hyvin. Minulla oli lapsena pitkäaikaista seurantaa vaativa sairaus. Lääkärillä piti käydä parin kuukauden välein ja kokeita piti ottaa. Sain aina kontrollin jälkeen jäätelöannoksen. Kaikki kokeet sujuivat hyvin kun ajattelin vain että minkä jäätelön tällä kertaa valitsen. 

Lapset yleensä pärjäävät mainiosti labranäytteillä, enemmänkin ongelmana on vanhemmat, jotka siirtävät oman ahdistuksensa lapseen. äitiäkin aina pelottaa, kun pitää tulla kiusattavaksi. Hei, mä en ole ottanut yhtään näytettä keltään kiusallani, enkä huvikseni ole ketään pistellyt, ihan lääkärin määräämiä näytteitä ovat olleet. Lasta saa pelottaa, mutta aikuisen pitää pysyä koossa ja rauhallisena turvana. Lasten näytteenotossa on yleensä niin taitavat hoitajat, että heihin voi luottaa.

Emlaa voi laittaa,kumpaankin kyynärtaipeeseen, kunhan laittaa ajoissa, ja pyyhkii sen myös pois ainakin 15min ennen näytteenottoa. Emla on kipulääkevoide, ja sen ominaisuutena on supistaa verisuonia. Itse näen vähän punaista koko Emlasta, lapset pelkää, oli sitä tai ei, ja ajattelen sen olevan lähinnä aikuisen rauhoittamiseksi. Periaatteessa lapselle voisi laittaa ihan mitä rasvaa tahansa taikarasvaksi, eikä tulisi Emlan haittoja, jotka ovat ihan todellisia. Pisto tuntuu joka tapauksessa hieman, mutta yksikään lapsi ei tiettävästi ole lopullisesti vaurioitunut, edes ilman Emlaa.

Tyhmät vanhemmat ottaa jo traumoja lastensa puolesta, meinaatko elää loppuelämäsi hänen elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Mäkin olen näytteenottaja, mutta en kyllä usko, että pelko näytteenottoa syntyisi varsinaisesti kivusta, vaan tilanteesta, joka aiheutti ahdistusta. Esim. lapsena näytteenottopelko on voinut tulla, kun lasta on pidetty väkisin kiinni ja aikuisetkin alkavat käyttäytyä stressaantuneesti ja jopa hätääntyneesti. Tällöin tilannetta leimaa negatiivinen latautumaan, joka jää mieleen huonona kokemuksena. Harvemmin, lapsi traumatisoituu tilanteessa, jossa aikuiset käyttäytyvät rauhallisesti ja kannustavat positiivisesti ja palkitsevat lapsen.

Ziisus.

Ettäkö ihan TRAUMA tulee jessicajanipetterille 🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Mäkin olen näytteenottaja, mutta en kyllä usko, että pelko näytteenottoa syntyisi varsinaisesti kivusta, vaan tilanteesta, joka aiheutti ahdistusta. Esim. lapsena näytteenottopelko on voinut tulla, kun lasta on pidetty väkisin kiinni ja aikuisetkin alkavat käyttäytyä stressaantuneesti ja jopa hätääntyneesti. Tällöin tilannetta leimaa negatiivinen latautumaan, joka jää mieleen huonona kokemuksena. Harvemmin, lapsi traumatisoituu tilanteessa, jossa aikuiset käyttäytyvät rauhallisesti ja kannustavat positiivisesti ja palkitsevat lapsen.

Terveydenhoitoalalla on paljon sinne sopimatonta materiaalia.

Kai ne lähetti lastenpolille?

Vierailija kirjoitti:

Veisin.

Verikoetta varten voi harjoitella jo kotona leikin avulla.

Kerro myös rehellisesti mitä siellä tapahtuu ja miksi, ole itse rauhallinen.

Älä valehtele tai väitä lapselle, ettei se satu, koska se ei välttämättä pidä paikkaansa.

Mä kerroin omalleni, että sinne on tärkeää mennä ja siellä saadaan lisätietoa lapsen terveydestä ja se auttaa lääkäreitä ja hoitajia ja vanhempia hoitamaan paremmin. Lasta hyvä rauhoitella, että mitään ei välttämättä ole vialla, mutta lääkäri haluaa varmistaa, että onhan kaikki hyvin. Ja jos käy niin, ettei ole, niin saadaan tieto, missä on korjattavaa ja miten sen voi korjata.

Verikoe voi sattua enemmän tai vähemmän, tai joskus joillain ei ollenkaan. Mutta kun on mahdollisimman rauhassa paikallaan, vaikka se vaikeaa saattaa olla, niin sitä nopeammin se on ohi. Kerro, että sinä olet vieressä ja autat kestämään sen kyllä ja että hän varmasti siitä selviää. 

Voitte yhdessä keksiä keinoja, mitkä voisi auttaa jos se sattuisi sattumaan. Vaikka silmien kiinni laittaminen, joku nallekaveri, ehkä jätski- tai tarrapalkinto sen jälkeen, ikkunasta ulos katsominen, ja meillä se oli laskeminen. :) Lupasin laskea ja sit sanoa "loppu", kun tuli valmista, mistä lapsi tiesi heti missä kohtaa pahin on ohi.

Sovittiin myös, että se saa sattua ja saa tuntua pahalta, mutta sovittiin, että koitetaan silti kestää.

Tää oli ehkä se kaikista tärkein meillä, ettei tullut olo, että "on pakko olla reipas".

Emla-puudutevoidetta jotkut suosittelee, mutta siinä kai saattaa olla ongelma, ettei suonet näykään tai jotain? Jotenkin se saattoi myös vaikeuttaa verikokeen ottoa?

Näytteenottajalla myös tosi paljon merkitystä. Meillä tosi hyvät kokemukset mm. Pikkujätin labrasta, missä aina kiireetön ja lapsiystävällinen hoitaja ollut, tai kaksi.

Ei vaikuta emlat pistämiseen jos odottaa hetken kun se on pyyhitty pois. Pari minuuttia riittää.

Mietin jo onko mies käynyt tänne kirjoittamassa, sillä meillä sama tilanne. 4-vuotiaan sijaan tosin 4kk vauva, joka kasvaa pituutta paljon enemmän suhteessa painoon, niin lääkäri teki lähetteet verikokeisiin. Oltiin sitä mieltä miehen kanssa, että turha homma, koska esikoinenkin sai hitaasti painoa (painaa vieläkin vain reilut 10kg 1v 8kk iässä) muutaman kuukauden iästä eteenpäin, mutta käytettiin silti, etteivät ainakaan sitten neuvolassa natkuta enää jatkossa.

Itse olin vielä hoikempi vauvana, mutta silloin(kin) neuvolan täti vain tokaisi, että vointi on kasvukäyriä tärkeämpi: jos lapsi on tyytyväinen, ei ole mitään hätää. Ja tuo naperohan on vielä siskoaan tyytyväisempi tapaus, ei itkeskele, ei pulauttele, ei ongelmia virtsaamisen tai ulostamisen kanssa. Ihan vastasyntyneenä oli kyllä sitä itseään joka ikisessä vaipassa, mutta maha on sittemmin rauhoittunut, niin tuntuu jotenkin kahelilta käydä verenkuvassa ja jossain keliakiatutkimuksissa, kun napero on niin tyytyväinen ja hyväntuulinen kuin vain voi olla.

Ap:lle sanon myös, että verikokeista ei kyllä normaalille ihmiselle traumoja jää. Ei katso sitä neulaa, vähän vain nipistää.

Vanhemman näkökulmasta oli paljon inhottavampaa, kun vauvalle tehtiin verikokeita yli viikon ajan päivittäin ja paikallisessa labrassa ei osattu kunnolla niitä ottaa, niin tökkivät jopa NELJÄ kertaa vauvaa yhdellä käynnillä kantapäähän, kun olisi yhdellä pistolla selvitty, jos vaan olisi lämmitetty sitä jalkaa ennen tökkimistä. Ihan hirveää, kun jalkapohjat oli mustelmilla ja ei kun taas tökittäväksi seuraavana päivänä :(

Ja jos joku kysyy, miksi siellä labrassa ravattiin, niin bilirubiinin takia. Oli kohtuullisen keltainen tapaus parit eka viikkoa, mutta hyvävointinen ja virkeä silloinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Mäkin olen näytteenottaja, mutta en kyllä usko, että pelko näytteenottoa syntyisi varsinaisesti kivusta, vaan tilanteesta, joka aiheutti ahdistusta. Esim. lapsena näytteenottopelko on voinut tulla, kun lasta on pidetty väkisin kiinni ja aikuisetkin alkavat käyttäytyä stressaantuneesti ja jopa hätääntyneesti. Tällöin tilannetta leimaa negatiivinen latautumaan, joka jää mieleen huonona kokemuksena. Harvemmin, lapsi traumatisoituu tilanteessa, jossa aikuiset käyttäytyvät rauhallisesti ja kannustavat positiivisesti ja palkitsevat lapsen.

Kyseessähän oli 4 vuotias lapsi. Millä ihmeen konstilla teidän labrassanne otetaan tuon ikäisestä verikoe pitämättä lapsesta kunnolla kiinni (eli meillä yksi istuu näytteenottotuoliin, ottaa lapsen syliinsä, sitoo lapsen jalat omilla jaloillaan ja toisella kädellä ns. vapaan käden ja toisella pitää näytteenottokättä paikallaan. Myös vanhemmat poistetaan itse tilanteesta, eli lähetetään pois huoneesta koska he yleensä aiheuttavat vielä suuremman paniikin ollessaan läsnä neuvoineen ja hysterioineen ja toisaalta siksi, ettei heitä yhdistettäisi itse tilanteeseen) haluaisin tietää? Nimittäin tuon ikäinen ei sitä näytettä tule koskaan vapaaehtoisesti antamaan ellei ole tajuton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Mäkin olen näytteenottaja, mutta en kyllä usko, että pelko näytteenottoa syntyisi varsinaisesti kivusta, vaan tilanteesta, joka aiheutti ahdistusta. Esim. lapsena näytteenottopelko on voinut tulla, kun lasta on pidetty väkisin kiinni ja aikuisetkin alkavat käyttäytyä stressaantuneesti ja jopa hätääntyneesti. Tällöin tilannetta leimaa negatiivinen latautumaan, joka jää mieleen huonona kokemuksena. Harvemmin, lapsi traumatisoituu tilanteessa, jossa aikuiset käyttäytyvät rauhallisesti ja kannustavat positiivisesti ja palkitsevat lapsen.

Kyseessähän oli 4 vuotias lapsi. Millä ihmeen konstilla teidän labrassanne otetaan tuon ikäisestä verikoe pitämättä lapsesta kunnolla kiinni (eli meillä yksi istuu näytteenottotuoliin, ottaa lapsen syliinsä, sitoo lapsen jalat omilla jaloillaan ja toisella kädellä ns. vapaan käden ja toisella pitää näytteenottokättä paikallaan. Myös vanhemmat poistetaan itse tilanteesta, eli lähetetään pois huoneesta koska he yleensä aiheuttavat vielä suuremman paniikin ollessaan läsnä neuvoineen ja hysterioineen ja toisaalta siksi, ettei heitä yhdistettäisi itse tilanteeseen) haluaisin tietää? Nimittäin tuon ikäinen ei sitä näytettä tule koskaan vapaaehtoisesti antamaan ellei ole tajuton.

Höpö höpö. Vanhempaa ette voi todellakaan käskeä poistumaan.

Ymmärrän toisaalta sen ajatuksen, että verikoe on ikävä. Ainakin itse tiedän monen lapsen huutaneen suoraa huutoa koko sen oton ajan. Siinä mielessä ei ei ole monestikaan kivuton toimenpide. Toisaalta joskus se on silti pakko ottaa.

Itsellä aikuisena on otettu monia kertoja. Aluksi kaikki ihan hyvin ja toisaalta kestin kyllä sen. On niin paljon ottajastakin kiinni. Itsellä suonet ihan piilossa. Vasemmasta kädestä ei näy taipeesta suonet lainkaan ja oikeasta vaan pari pientä. Yksi hoitaja otti niistä pienistä ja kesti kauan, mutta sekin ok ja ei tullut huono olo. Sitten toisen piti taas väkisin ottaa vasemmasta. Pisti ensin siihen ja sitten toiseen käteen, kun ei saanut ekasta. Ja vaihtoi vielä kerran. Silloin se pistely oli jo liikaa. Sai viimein otettua.

Viime kerta pahin, kun toinen hoitaja ei saanut kummastakaan millään. Sitten sai vähän verta ekasta, mutta ei kunnolla. Jätti kesken sen putkilon ja vaihtoi taas toiseen käteen. Sitten sanoi, että jos menisin makuulle. Se ei auttanut ja pyysi taas istumaan. Silloin meinasin ensimmäistä kertaa pyörtyä. Olin unettomuudesta kärsivä ja voimat yön jälkeen lopussa. Sinnittelin ja kun sai ne 6 putkiloa täyteen ja sitten pimeni. Hoitaja sai jotenkin minut makuulle. Tämän kaiken jälkeen jonkinlainen kammo jäi. Aiemmin ei ollut tälläistä. Kestän sen jos kaikki menee hyvin. En noita monia pistämisiä.

Tuo hoitaja sanoi vielä minulle, että minun täytyy sitten tulla uudestaan sinne jos ei saa otettua. Mietin vaan tätä, että miten se voi mennä niin. Onko noissa ottajissa niin paljon eroa. Parhaat kerrat itsellä ihan tk:ssa. Heti onnistui. Huonommat taas yksityisellä. Ikävä tilanne jos hoitaja itse on levoton ja epävarma. Sori myös kun kerroin tästä. Mietin vaan, että miten paljon vaihtelee kokemukset asiasta. Jos minulla olisi lapsia niin veisin mahdollisuuksien mukaan hoitajalle joka on ottanut itseltäkin hyvin. Jokin luotto on heihin. Huonoihin paikkoihin taas en. Joku kirjoitti myös kuinka tärkeää on puhua asiasta ja se myös, että lapsi saa olla "herkkä" eikä korosteta rohkeutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suojelet lastasi verikokeen traumoilta, niin hänestä tulee aikuinen joka pelkää verikoetta.

Ja mitä traumoja siitä edes voi tulla?

Itse näytteenottajana ajattelen että piikkikammo tulee siitä että lapsena näytteenotto on sattunut. Päinvastainen on aika kummallinen ajatus. Toki oikeasti tarpeelliset näytteet tulee ottaa.

Mäkin olen näytteenottaja, mutta en kyllä usko, että pelko näytteenottoa syntyisi varsinaisesti kivusta, vaan tilanteesta, joka aiheutti ahdistusta. Esim. lapsena näytteenottopelko on voinut tulla, kun lasta on pidetty väkisin kiinni ja aikuisetkin alkavat käyttäytyä stressaantuneesti ja jopa hätääntyneesti. Tällöin tilannetta leimaa negatiivinen latautumaan, joka jää mieleen huonona kokemuksena. Harvemmin, lapsi traumatisoituu tilanteessa, jossa aikuiset käyttäytyvät rauhallisesti ja kannustavat positiivisesti ja palkitsevat lapsen.

Kyseessähän oli 4 vuotias lapsi. Millä ihmeen konstilla teidän labrassanne otetaan tuon ikäisestä verikoe pitämättä lapsesta kunnolla kiinni (eli meillä yksi istuu näytteenottotuoliin, ottaa lapsen syliinsä, sitoo lapsen jalat omilla jaloillaan ja toisella kädellä ns. vapaan käden ja toisella pitää näytteenottokättä paikallaan. Myös vanhemmat poistetaan itse tilanteesta, eli lähetetään pois huoneesta koska he yleensä aiheuttavat vielä suuremman paniikin ollessaan läsnä neuvoineen ja hysterioineen ja toisaalta siksi, ettei heitä yhdistettäisi itse tilanteeseen) haluaisin tietää? Nimittäin tuon ikäinen ei sitä näytettä tule koskaan vapaaehtoisesti antamaan ellei ole tajuton.

En sanonut missään vaiheessa, että lapsesta ei pidettäisi kiinni. Meidän labrassa tosin suositaan sitä, että vanhempi pitää lasta sylissä, eikä suinkaan lähetetä pois. Aika äärimmäisen tilanne pitäisi olla, että suosittelisimme vanhemmalle poistumista ja silloinkaan vanhempaa ei voi pakottaa lähtemään. Enemmän painotin näytteenottotilanteen psyykkistä lataumaa eli näytteenottajan tulisi kyetä rauhoittamaan sekä lasta, että vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän toisaalta sen ajatuksen, että verikoe on ikävä. Ainakin itse tiedän monen lapsen huutaneen suoraa huutoa koko sen oton ajan. Siinä mielessä ei ei ole monestikaan kivuton toimenpide. Toisaalta joskus se on silti pakko ottaa.

Itsellä aikuisena on otettu monia kertoja. Aluksi kaikki ihan hyvin ja toisaalta kestin kyllä sen. On niin paljon ottajastakin kiinni. Itsellä suonet ihan piilossa. Vasemmasta kädestä ei näy taipeesta suonet lainkaan ja oikeasta vaan pari pientä. Yksi hoitaja otti niistä pienistä ja kesti kauan, mutta sekin ok ja ei tullut huono olo. Sitten toisen piti taas väkisin ottaa vasemmasta. Pisti ensin siihen ja sitten toiseen käteen, kun ei saanut ekasta. Ja vaihtoi vielä kerran. Silloin se pistely oli jo liikaa. Sai viimein otettua.

Viime kerta pahin, kun toinen hoitaja ei saanut kummastakaan millään. Sitten sai vähän verta ekasta, mutta ei kunnolla. Jätti kesken sen putkilon ja vaihtoi taas toiseen käteen. Sitten sanoi, että jos menisin makuulle. Se ei auttanut ja pyysi taas istumaan. Silloin meinasin ensimmäistä kertaa pyörtyä. Olin unettomuudesta kärsivä ja voimat yön jälkeen lopussa. Sinnittelin ja kun sai ne 6 putkiloa täyteen ja sitten pimeni. Hoitaja sai jotenkin minut makuulle. Tämän kaiken jälkeen jonkinlainen kammo jäi. Aiemmin ei ollut tälläistä. Kestän sen jos kaikki menee hyvin. En noita monia pistämisiä.

Tuo hoitaja sanoi vielä minulle, että minun täytyy sitten tulla uudestaan sinne jos ei saa otettua. Mietin vaan tätä, että miten se voi mennä niin. Onko noissa ottajissa niin paljon eroa. Parhaat kerrat itsellä ihan tk:ssa. Heti onnistui. Huonommat taas yksityisellä. Ikävä tilanne jos hoitaja itse on levoton ja epävarma. Sori myös kun kerroin tästä. Mietin vaan, että miten paljon vaihtelee kokemukset asiasta. Jos minulla olisi lapsia niin veisin mahdollisuuksien mukaan hoitajalle joka on ottanut itseltäkin hyvin. Jokin luotto on heihin. Huonoihin paikkoihin taas en. Joku kirjoitti myös kuinka tärkeää on puhua asiasta ja se myös, että lapsi saa olla "herkkä" eikä korosteta rohkeutta.

Olen pahoillani ikävistä kokemuksistasi. Olen itse bioanalyytikko, alalla yli 20 vuotta. Meillä nyrkkisääntönä on, ettei kolmea kertaa enempää saa sama näytteenottaja pistää. Toki jos suonet on aivan hukassa eikä mitään löydy, turha pistää sitä ensimmäistäkään kertaa. Yleensä kyllä aina löytyy suoni, kun rauhassa etsii eikä ala pistelemään vähän sinnepäin. Aloittelevat näytteenottajat joskus pistävät useita kertoja, en tiedä eivätkö voi tunnustaa etteivät saa vai mikä on. Heitä täytyy välillä muistuttaa asiasta.

Toki potilaallakin on oikeus sanoa, milloin riittää ja pyytää vaikka lääkäri ottamaan näyte. Anestesialääkärit voivat laittaa näytteenottoa varten erilaisia kanyyleita, varsinkin jos näytteitä on ollut vaikea saada. Ainahan nämäkään eivät kyllä toimi.

Itselläni on ollut potilaita, jotka ovat sanoneet ettei saa pistää kuin kerran ja jos ei onnistu niin sitten ei onnistu. On ollut pelokkaita potilaita. Vihamielisiä ja aggressiivisia, koska näytteenotto pelottaa. Juttelemalla ja rauhoittamalla tilanne on kaikki mennyt yleensä hyvin. Itse pelkään kaikkia muita toimenpiteitä potilaana, joten ymmärrän täysin piikkikammon. Sitä ei tarvitse hävetä ja näytteenottajalle voi kertoa, miten haluaa toimittavan (sanotaanko ennen kuin pistetään, jutellaanko kaikenlaista muuta jotta ajatukset pysyy pois näytteen otosta, ollaanko hiljaa ym). Ja potilaalla on myös oikeus pyytää toista näytteenottajaa, jos kemiat ei kohtaa tai homma tuntuu syystä tai toisesta sähläämiseltä. Kannattaa myös sanoa heti, jos on aiemmin pyörtynyt/tullut huono olo näytteenotossa. Makuuasentoon kannattaa käydä jo ennen näytteenottoa.

Toivotaan sujuvaa näytteenottoa kaikille (myös ja etenkin niille uusille näytteenottajille)!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän toisaalta sen ajatuksen, että verikoe on ikävä. Ainakin itse tiedän monen lapsen huutaneen suoraa huutoa koko sen oton ajan. Siinä mielessä ei ei ole monestikaan kivuton toimenpide. Toisaalta joskus se on silti pakko ottaa.

Itsellä aikuisena on otettu monia kertoja. Aluksi kaikki ihan hyvin ja toisaalta kestin kyllä sen. On niin paljon ottajastakin kiinni. Itsellä suonet ihan piilossa. Vasemmasta kädestä ei näy taipeesta suonet lainkaan ja oikeasta vaan pari pientä. Yksi hoitaja otti niistä pienistä ja kesti kauan, mutta sekin ok ja ei tullut huono olo. Sitten toisen piti taas väkisin ottaa vasemmasta. Pisti ensin siihen ja sitten toiseen käteen, kun ei saanut ekasta. Ja vaihtoi vielä kerran. Silloin se pistely oli jo liikaa. Sai viimein otettua.

Viime kerta pahin, kun toinen hoitaja ei saanut kummastakaan millään. Sitten sai vähän verta ekasta, mutta ei kunnolla. Jätti kesken sen putkilon ja vaihtoi taas toiseen käteen. Sitten sanoi, että jos menisin makuulle. Se ei auttanut ja pyysi taas istumaan. Silloin meinasin ensimmäistä kertaa pyörtyä. Olin unettomuudesta kärsivä ja voimat yön jälkeen lopussa. Sinnittelin ja kun sai ne 6 putkiloa täyteen ja sitten pimeni. Hoitaja sai jotenkin minut makuulle. Tämän kaiken jälkeen jonkinlainen kammo jäi. Aiemmin ei ollut tälläistä. Kestän sen jos kaikki menee hyvin. En noita monia pistämisiä.

Tuo hoitaja sanoi vielä minulle, että minun täytyy sitten tulla uudestaan sinne jos ei saa otettua. Mietin vaan tätä, että miten se voi mennä niin. Onko noissa ottajissa niin paljon eroa. Parhaat kerrat itsellä ihan tk:ssa. Heti onnistui. Huonommat taas yksityisellä. Ikävä tilanne jos hoitaja itse on levoton ja epävarma. Sori myös kun kerroin tästä. Mietin vaan, että miten paljon vaihtelee kokemukset asiasta. Jos minulla olisi lapsia niin veisin mahdollisuuksien mukaan hoitajalle joka on ottanut itseltäkin hyvin. Jokin luotto on heihin. Huonoihin paikkoihin taas en. Joku kirjoitti myös kuinka tärkeää on puhua asiasta ja se myös, että lapsi saa olla "herkkä" eikä korosteta rohkeutta.

Olen pahoillani ikävistä kokemuksistasi. Olen itse bioanalyytikko, alalla yli 20 vuotta. Meillä nyrkkisääntönä on, ettei kolmea kertaa enempää saa sama näytteenottaja pistää. Toki jos suonet on aivan hukassa eikä mitään löydy, turha pistää sitä ensimmäistäkään kertaa. Yleensä kyllä aina löytyy suoni, kun rauhassa etsii eikä ala pistelemään vähän sinnepäin. Aloittelevat näytteenottajat joskus pistävät useita kertoja, en tiedä eivätkö voi tunnustaa etteivät saa vai mikä on. Heitä täytyy välillä muistuttaa asiasta.

Toki potilaallakin on oikeus sanoa, milloin riittää ja pyytää vaikka lääkäri ottamaan näyte. Anestesialääkärit voivat laittaa näytteenottoa varten erilaisia kanyyleita, varsinkin jos näytteitä on ollut vaikea saada. Ainahan nämäkään eivät kyllä toimi.

Itselläni on ollut potilaita, jotka ovat sanoneet ettei saa pistää kuin kerran ja jos ei onnistu niin sitten ei onnistu. On ollut pelokkaita potilaita. Vihamielisiä ja aggressiivisia, koska näytteenotto pelottaa. Juttelemalla ja rauhoittamalla tilanne on kaikki mennyt yleensä hyvin. Itse pelkään kaikkia muita toimenpiteitä potilaana, joten ymmärrän täysin piikkikammon. Sitä ei tarvitse hävetä ja näytteenottajalle voi kertoa, miten haluaa toimittavan (sanotaanko ennen kuin pistetään, jutellaanko kaikenlaista muuta jotta ajatukset pysyy pois näytteen otosta, ollaanko hiljaa ym). Ja potilaalla on myös oikeus pyytää toista näytteenottajaa, jos kemiat ei kohtaa tai homma tuntuu syystä tai toisesta sähläämiseltä. Kannattaa myös sanoa heti, jos on aiemmin pyörtynyt/tullut huono olo näytteenotossa. Makuuasentoon kannattaa käydä jo ennen näytteenottoa.

Toivotaan sujuvaa näytteenottoa kaikille (myös ja etenkin niille uusille näytteenottajille)!

Toki nuo anelääkärit toimivat vain sairaalassa. Itse kun olen siellä töissä, ajattelen sitä kautta, ettei kyllä TK:ssa toimi 😁 Mutta TK:ssa kannattaa pyytää se hoitaja kuka on ennenkin saanut näytteet otettua, jos on siis töissä tuolloin. Jos ei, sanoo että kolmea kertaa enempää ei saa pistää. Sitten uusi yritys myöhemmin toisen hoitajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän toisaalta sen ajatuksen, että verikoe on ikävä. Ainakin itse tiedän monen lapsen huutaneen suoraa huutoa koko sen oton ajan. Siinä mielessä ei ei ole monestikaan kivuton toimenpide. Toisaalta joskus se on silti pakko ottaa.

Itsellä aikuisena on otettu monia kertoja. Aluksi kaikki ihan hyvin ja toisaalta kestin kyllä sen. On niin paljon ottajastakin kiinni. Itsellä suonet ihan piilossa. Vasemmasta kädestä ei näy taipeesta suonet lainkaan ja oikeasta vaan pari pientä. Yksi hoitaja otti niistä pienistä ja kesti kauan, mutta sekin ok ja ei tullut huono olo. Sitten toisen piti taas väkisin ottaa vasemmasta. Pisti ensin siihen ja sitten toiseen käteen, kun ei saanut ekasta. Ja vaihtoi vielä kerran. Silloin se pistely oli jo liikaa. Sai viimein otettua.

Viime kerta pahin, kun toinen hoitaja ei saanut kummastakaan millään. Sitten sai vähän verta ekasta, mutta ei kunnolla. Jätti kesken sen putkilon ja vaihtoi taas toiseen käteen. Sitten sanoi, että jos menisin makuulle. Se ei auttanut ja pyysi taas istumaan. Silloin meinasin ensimmäistä kertaa pyörtyä. Olin unettomuudesta kärsivä ja voimat yön jälkeen lopussa. Sinnittelin ja kun sai ne 6 putkiloa täyteen ja sitten pimeni. Hoitaja sai jotenkin minut makuulle. Tämän kaiken jälkeen jonkinlainen kammo jäi. Aiemmin ei ollut tälläistä. Kestän sen jos kaikki menee hyvin. En noita monia pistämisiä.

Tuo hoitaja sanoi vielä minulle, että minun täytyy sitten tulla uudestaan sinne jos ei saa otettua. Mietin vaan tätä, että miten se voi mennä niin. Onko noissa ottajissa niin paljon eroa. Parhaat kerrat itsellä ihan tk:ssa. Heti onnistui. Huonommat taas yksityisellä. Ikävä tilanne jos hoitaja itse on levoton ja epävarma. Sori myös kun kerroin tästä. Mietin vaan, että miten paljon vaihtelee kokemukset asiasta. Jos minulla olisi lapsia niin veisin mahdollisuuksien mukaan hoitajalle joka on ottanut itseltäkin hyvin. Jokin luotto on heihin. Huonoihin paikkoihin taas en. Joku kirjoitti myös kuinka tärkeää on puhua asiasta ja se myös, että lapsi saa olla "herkkä" eikä korosteta rohkeutta.

Olen pahoillani ikävistä kokemuksistasi. Olen itse bioanalyytikko, alalla yli 20 vuotta. Meillä nyrkkisääntönä on, ettei kolmea kertaa enempää saa sama näytteenottaja pistää. Toki jos suonet on aivan hukassa eikä mitään löydy, turha pistää sitä ensimmäistäkään kertaa. Yleensä kyllä aina löytyy suoni, kun rauhassa etsii eikä ala pistelemään vähän sinnepäin. Aloittelevat näytteenottajat joskus pistävät useita kertoja, en tiedä eivätkö voi tunnustaa etteivät saa vai mikä on. Heitä täytyy välillä muistuttaa asiasta.

Toki potilaallakin on oikeus sanoa, milloin riittää ja pyytää vaikka lääkäri ottamaan näyte. Anestesialääkärit voivat laittaa näytteenottoa varten erilaisia kanyyleita, varsinkin jos näytteitä on ollut vaikea saada. Ainahan nämäkään eivät kyllä toimi.

Itselläni on ollut potilaita, jotka ovat sanoneet ettei saa pistää kuin kerran ja jos ei onnistu niin sitten ei onnistu. On ollut pelokkaita potilaita. Vihamielisiä ja aggressiivisia, koska näytteenotto pelottaa. Juttelemalla ja rauhoittamalla tilanne on kaikki mennyt yleensä hyvin. Itse pelkään kaikkia muita toimenpiteitä potilaana, joten ymmärrän täysin piikkikammon. Sitä ei tarvitse hävetä ja näytteenottajalle voi kertoa, miten haluaa toimittavan (sanotaanko ennen kuin pistetään, jutellaanko kaikenlaista muuta jotta ajatukset pysyy pois näytteen otosta, ollaanko hiljaa ym). Ja potilaalla on myös oikeus pyytää toista näytteenottajaa, jos kemiat ei kohtaa tai homma tuntuu syystä tai toisesta sähläämiseltä. Kannattaa myös sanoa heti, jos on aiemmin pyörtynyt/tullut huono olo näytteenotossa. Makuuasentoon kannattaa käydä jo ennen näytteenottoa.

Toivotaan sujuvaa näytteenottoa kaikille (myös ja etenkin niille uusille näytteenottajille)!

Toki nuo anelääkärit toimivat vain sairaalassa. Itse kun olen siellä töissä, ajattelen sitä kautta, ettei kyllä TK:ssa toimi 😁 Mutta TK:ssa kannattaa pyytää se hoitaja kuka on ennenkin saanut näytteet otettua, jos on siis töissä tuolloin. Jos ei, sanoo että kolmea kertaa enempää ei saa pistää. Sitten uusi yritys myöhemmin toisen hoitajan kanssa.

Huomaa kyllä ettet tiedä terveyskeskuksista mitään!