Miksi niin moni kammoaa muita ihmisiä?

Esim. oman rauhan ja tilan tarve. Ei ne ihmiset itsessään välttämättä se ongelma ole, vaan se, että muiden ihmisten läsnäolo estää sen oman rauhan.

Koska suomessa on hankalia ihmisiä, byrokratiaa ja joillekin vääriä ihmisiä. Suomalainen tulee parhaiten toimeen ulkomailla, jos on kiva luonne. :D

En oikeastaan kammoksu muita ihmisiä mutta en halua olla muiden ihmisten kanssa missään tekemisissä koska täällä on varmaan noin 90% ihmisistä tyhmiä,ilkeitä ja sellaisia että ne vain levittävät pahaa oloaan muihin ihmisiin.

Pyrin siis kaikin keinoin välttelemään ihmiskontakteja ja tykkään omasta rauhasta sekä omasta tilasta.

Jos ihmiset olisivat sellaisia että niiden kanssa haluaisin olla niin sitten olisin niiden kanssa.

M31

Ajatuskin toisen ihmisen kanssa keskustelusta inhottaa. Tekopirteyttä, piilovittuilua, jankkaamista yms, pitäisi vielä osata vastatakin jotain.

Vierailija kirjoitti:

En oikeastaan kammoksu muita ihmisiä mutta en halua olla muiden ihmisten kanssa missään tekemisissä koska täällä on varmaan noin 90% ihmisistä tyhmiä,ilkeitä ja sellaisia että ne vain levittävät pahaa oloaan muihin ihmisiin.

Pyrin siis kaikin keinoin välttelemään ihmiskontakteja ja tykkään omasta rauhasta sekä omasta tilasta.

Jos ihmiset olisivat sellaisia että niiden kanssa haluaisin olla niin sitten olisin niiden kanssa.

M31

Mulla aikalailla sama, tosi harva ihminen on sellainen joka aidosti tuo mukavia asioita elämääni. Arvostan tasaista elämää ilman draamaa, enkä jaksa kuluttaa omaa energiaa toisten ihmisten elämien vatvomiseen - vastaavasti oma elämäni on muiden mielestä ehkä tylsää, koska se on niin tasaista. Pakolliset sosiaaliset kontaktit saan työssä, joten en sitten vapaalla tarvitse sosiaalisuutta, joten ei haittaa olla itsekseen.

Jos tapaan 100 ihmistä niin ehkä korkeintaa 1 siitä sadasta ihmisestä on sellainen jonka kanssa jutteleminen ja ajanvietto on kivaa niin miksi vaivautua enää edes ihmiskontakteihin?

Yksin on hyvä olla kun silloin kukaan ei valita eikä kiusaa.

Olen menettänyt uskoni ihmisiin, sillä niin moni on ilkeä, jopa julma. Ystävät, viranomaiset, työkaverit, osa sukulaisista.

Motiivia tälle en tiedä, enkä ymmärrä. Naisista useampi, miehet harvemmin.

Luonnonta olla koko ajan vieraiden tai puolituttujen kanssa lähikontakteissa. Alunperin ihmiset eli pienemmissä perheyhteisöissä ja muut oli epäilyttäviä, mahdollisesti vihollisia. Kivikaudellakin ihmiset oli ilmeisesti hyvin väkivaltaisia toisiaan kohtaan, joten oli syytäkin varoa. Varmaan ujous, varautuneisuus, introverttiys ym. on peruja niiltä ajoilta.

Koska en pidä ihmisistä.

Oma perhe riittää. Työkavereita siedän etenkin näin etänä, mutta en jaksa yhtään "järjestetään lähipäivä vain siksi, että nähdään toisiamme!"-tyyppistä juttua. Eri asia, jos silloin oikeasti tapahtuu jotain.

En tarvitse elämääni lisää ihmisiä.

Te olette yleensä hitaita ettekä sen arvoisia että tulisi halu tutustua.

Tiedän olevani erilainen ja muutkin huomaavat. En halua sellaista huomiota ja minua ei kiinnosta ne ihmiset muutenkaan. Näytteleminen on rasittavaa.

Voi olla että sä sä haiset? Mene suihkuun!

Koska olin niin pahasti ensin koulukiusattu ja sitten työpaikkakiusattu että pelkään nykyisin ihmisiä. Jos ei päästä ketään lähelleen niin ei ole vaaraa että satuttavat.

Täälläpäin on paljon ankeuttajia joiden ainoa ilo on pilata toisten ilo.

Muiden ihmisten kammoaminen, siis pelkääminen, johtuu varmaan huonoista kokemuksista.

Ja jos vaikka ei pysty epäluottamuksen takia olemaan oma itsensä, on myös raskasta olla sosiaalisissa tilanteissa.

Niin paljon huonoja kokemuksia ja huonoa kohtelua olen joutunut sietämään, että en vain jaksa enää. Yritän vältellä mahdollisimman paljon ihmiskontakteja, koska ne kuormittavat hyvin paljon, enkä jaksa sitä kaikkea negatiivista, joka noista seuraa. Valitettavasti kaikkia kontakteja ei kuitenkaan voi välttää. Monessa paikassa on kuitenkin niin huono palvelu, että mielummin olisi sitten kokonaan ilman. TE-toimistossa ja Kelassa se palvelun irvikuva, jota sieltä saa on kyllä varmasti tarkoituksella sellaista, koska oikeasti kenenkään ei haluta siellä asioivan ja työntekijöistä on hauska nöyryyttää pulassa olevaa ihmistä.

Tää on se syy miksei Suomessa kansa nouse koskaan kadulle mellakoimaan mielivaltaisia hallituksen päätöksiä vastaan. Kun pitäis sitten olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, mieluummin murisen kotona facessa :'D

En kammoa ihmisiä mutta pidän suurimman osan tietyn etäisyyden päässä. Suuri osa ihmisistä paljastuu rajattomiksi, kun heitä oppii paremmin tuntemaan. Töksäytellään mitä sylki suuhun tuo, ei pysytä omalla tontilla vaan sekaannutaan muiden elämänvalintoihin, heijastetaan omia asenteita, pelkoja ja epävarmuuksia muihin. Läheisyys ei aina saa ihmisistä parhaita puolia esiin vaan monesti se on täysin päinvastoin. Työkavereina ja hyvänpäiväntuttuina moni on ihan ok mutta ystävänä saati kumppanina vain aniharva.

Hyvä kysymys. En mä suoranaisesti kammoa ihmisiä, mutta viihdyn hyvin itsekseni ja kuuntelen mieluummin luonnon ääniä kuin ihmisten ääniä tai ihmisten aiheuttamia ääniä. Olen asunut vuosikymmeniä alueella, jossa lentokoneet laskeutuvat Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lentomeluun tottuu, mutta kun maaliskuussa 2020 lentoliikenne loppui käytännöllisesti katsoen kokonaan, huomasin yhtäkkiä lintujen liverryksen kuuluvan paljon voimakkaampana. Samoin tuulen huminan ja puunrunkojen narinan. En enää ihmetellyt, miksi siskoni menee joka ainoa viikonloppu mökilleen. Hiljaisuudessa vaan on jotain äärettömän rauhoittavaa. Mulla on läheisiä sekä muutama ystävä, joiden kanssa vietän silloin tällöin aikaani. Se on ihan mukavaa. En kuitenkaan kaipaa muiden kuin heidän seuraansa. En vaan saa muiden ihmisten seurasta yhtään mitään. 

Jos ihan kammosta puhutaan, itselläni siinä olivat taustalla huonot kokemukset etenkin aikaisimmissa ihmissuhteissa sekä niistä seuranneet arvottomuuden tunteet ja huono itseluottamus. Pelkäsin, että ihmiset arvostelevat ja tuomitsevat minut yhtä pahasti kuin alunperin, että mitä tahansa teenkään, ei kukaan voi pitää musta. Paljon olen tästä kyllä saanut korjattua terapian ja oman työn avulla.