Kulttuurieroja yllätysvierailusta. Setämies saapuu yllättäen ja viihtyy koko lapsiperheen arki-illan, alan väsyä.

Asutaan osuvalla paikalla kirkonkylällä, johon tuttavia poikkeaa ohiajaessaan. Tulkitsevat että kun ollaan pihalla, meillä ei ole muutakaan. Vierailut kestä 2-5 h eli jopa siihen asti kun pitäisi mennä jo nukkumaan. Ihmisiä saattaa olla parina kolmenakin perättäisenä iltana, lauantai-illat ym. Miehestäni ok, jopa mukavaa, ei kehtaa poiskaan ajaa, minä alan väsyä kotirauhan puuteeseen. Kaipaan töiden jälkeen jopa lepoa ja pikkulapsiperheessä kotityötäkin on erilailla kuin perheettömällä tai eläkeläisillä. Haluaisin valmistua vieraisiin esim pullapussilla, siistimällä kotia jne. Tuntuu epäkohteliaalta sanoa että sorry ollaan ny menossa kauppaan, mutta toisaalta myös tympäsee toistuvasti siirtää ja junailla omia arjen tekemisiään yllättäen kylään tuppaavalle. Vakiovieraita ollaan pyydetty soittamaan etukäteen, mutta eivät halua. Heistä on sama ajella katsomaan, ollaanko me kotona. En toki haluaisi itsekään olla epäkohtelias tai epävieraanvarainen, mutta illassa on vaan tunteja ihan erilailla työssäkäyvällä perheellisellä kun sillä jolla ei ole noista toista tai kumpaakaan. Minusta nykyaikana viestillä kysyminen, sopiiko poiketa, ei olisi iso vaiva. Pitääkö yllättäen tulijat käännyttää ovelta, mistä tiedän, että siitäkin loukkaannutaan.

Kiinnostaisi tietää, onko yllätysvierailun tapakulttuuri edelleen olemassa, pitääkö vaan sopeutua, vai miten ns teillä päin toimitaan tässä? Kyläilyaika järjestyisi jossain välissä aina, jos voisi vähän sovitella.