Tyttärelleni on tullut yhteishausta pakkomielle. Mitä teen?

Haki tänä vuonna jo 5. kertaa lääkikseen mutta ovet eivät auenneet. Aloitti nyt taas jo heinäkuussa tekemään uutta lukusuunnitelmaa ensi vuoden pääsykokeisiin. Välillä sisäänpääsy on ollut vain parin pisteen päässä mutta tämä menee silti mielestäni yli. Koko elämä pyörii vain yhteishaun ympärillä vuodesta toiseen. Joko unohtaa muun elämän ja itsestä huolehtimisen kokonaan, hyvä jos syö ja nukkuu, tai sitten koko muu elämä pyörii yhteishaun ympärillä, tekee kahta eri matalapalkkaista työtä vain säästääkseen taas valmennuskurssiin ja ei puhu läheisilleen mistään muusta kuin lääkiksestä.
Olen yrittänyt ottaa tämän puheeksi mutta suuttuu joka kerta. Tyttären mielestä olen ilmeisesti vain vanha ja kateellinen ämmä, joka ei tue hänen UNELMIAAN.
Jos olen rehellinen hän ei mielestäni edes sovellu koko alalle. Fysiikka ja kemia ei kiinnosta, vaikka niitä kovasti yrittääkin lukea. Hän ei myöskään kestä verta tai muita eritteitä, minkä takia ei kelpuuta hoitajan ammattia varavaihtoehdoksi. Tätäkään hän ei suostu hyväksymään. Minnekään muualle ei ole suostunut hakemaan.
Miten voisin estää häntä pilaamasta omaa elämäänsä vai annako vain äitinä olla? Asuu kuitenkin jo omillaan ja en tiedä pitääkö tällaiset asiat oppia elämässä vain kantapään kautta.