Veikkauksia milloin tulee uusia koronarajoituksia?
Kommentit (13)
Syyskuussa palaa maskisuositus. Itse poden parhaillaan koronaa. Ei ole mikään herkullinen olotila tosiaankaan.
Sitten kun sairaanhoidon kapasiteetti on taas maksimirajoilla.
Eipä niistä rajoituksista mitään hyötyä ollut. Yhä yli 80 vuotiaat kuolee vaikka lapsilla oli maskit koulussa.
Maskisuosituksia ja kotitestisuosituksia voi tulla, muuten tuskin tulee mitään.
Kun ei sitä rajoituksilla saada hidastamaan leviämistä niin mikä olisi pointtina?
Ei oo ollut koronaa ja 0 rokotusta. Kaikki tutut kellä ollut on rokotettuja.
Ei tule. Pandemia muuttunut statukseltaan endemiaksi. Ei rajoitusrumbaa voi pitää yllä maailman tappiin. Ikävää tienkin rajoitustenrakastajille, mutta luultavasti helpotus enemmistölle.
Justiinsa uutisissa olikohan Mika Salminen kertoi, että pandemia muuttunut endemiaksi eli on maailmanlaajuinen ja jää kiertämään.
Korona on normalisoitu(nut). Ei rajoituksia enää tule.
Apinarokkorajoituksia voi muutaman vuoden sisällä tulla, jos tauti pääsee pahasti valloilleen.
Ei tule rajoituksia. Koronan kanssa on vaan elettävä normaalisti. Jotkut siihen kuolee, useimmat ei.
Rajoituksia ei enää tule, mutta minäkin luulen, että syksyllä palaa maskisuositus.
Koko koroa aika vei mehut elämästäni.Kuolemia ymm lähi piirssä.Ihan sama koska tulee oikeasti en jaksa veikata edes. Yhtä sama kakka tässä on. Oli koronaa tulossa tai ei!